”Mitä syvempään kumarrat kansanjohtajan patsasta, sitä parempaan sosiaaliluokkaan pääset”
– Etelä-Koreassa saimme sosiaaliturvatunnukset. Pohjois-Koreassa ihmisillä on vain numerosarja, joka kertoo heidän sosiaaliluokkansa, rouva Kim kertoo.
”Miksi Pohjois-Korea on niin köyhä maa, että siellä ei tunneta Jumalaa?” Rouva Kimin aikuisen tyttären esittämä kysymys herätti naisen miettimään, voisiko olla olemassa todellinen, elävä Jumala. Kim oli kasvanut orpokodissa, ja muiden lasten tavoin hän oppi palvomaan vain maan johtajaa. Kun rouva Kimin tytär pakeni Kiinaan ensimmäisen kerran, hänet palautettiin takaisin.
– Tyttäreni oli ehtinyt kuitenkin oppia tuntemaan Jeesuksen, Kim sanoo.
Toisella kerralla tyttären pako Etelä-Koreaan onnistui.
– 2000-luvun alussa sain häneltä puhelun, jonka seurauksena menin Pohjois-Korean ja Kiinan rajalle. Tapasin siellä henkilön, jonka mukana sain rahaa ja kirjeen tyttäreltäni. Rajavartijat veivät rahani, mutta eivät onneksi löytäneet kirjelappusta, johon tyttäreni oli kirjoittanut rukouksen. Tuntui kuin koko elämäni olisi kätketty tuohon rukoukseen. Luin sen moneen kertaan. Rukouksessa mainittiin korean kielellä Hananim ”ainoa Jumala”. Sen sanan käyttäminen on kuoleman uhalla kielletty.
Siksi Kim hävitti tuon kallisarvoisen kirjeen polttamalla.
Pelko matkatoverina
Seuraavat kymmenen vuotta Kim hoiti perheen nuorempia lapsia ja vakavasti sairasta miestään. Sitten mies menehtyi, ja nuorinkin lapsista meni naimisiin. Kim päätti paeta maasta.
– Kotikaupungistamme oli viiden tunnin junamatka Kiinan rajalle. Matkaan meni kuitenkin viisi päivää, sillä sähköt loppuivat, eikä junan veturi toiminut. Rajalla minua oli odottamassa kontaktihenkilö, mutta olin jo useita päiviä myöhässä. Pelkäsin, etten enää pääsisi Kiinan puolelle.
Salakuljettaja välitti tyttären antamaa rahaa, jonka turvin pakomatka voisi onnistua. Rajajoki piti ylittää, mutta Kim sairastui, eikä kahteen viikkoon pystynyt liikkumaan.
– Parannuttuani ostin myrkkyä, jonka olin valmis nauttimaan, mikäli sotilaat ottaisivat minut kiinni. Pakomatka kuitenkin onnistui eräänä yönä. Pääsin Kiinaan kumiveneen kyydissä. Sydämeni hakkasi ja olin suunniltani pelosta. Toinen salakuljettaja odotti Kiinan puolella, Kim muistelee.
Viranomaisten huolenpito yllätti
Kaikki Pohjois-Koreasta paenneet ihmiset kulkevat tavanomaista reittiä ensin Kiinan puolelle, ja sieltä heidät kuljetetaan Thaimaahan tai Vietnamiin. Näistä maista Etelä-Korean lähetystö lennättää pakolaiset Etelä-Korean puolelle. Kolmen viikon kuluttua Kim pääsi Thaimaahan, missä hän ja joukko muita pakolaisia joutui vankilaan odottamaan oikeuskäsittelyä. Kim arvioi, että yhteensä noin 250 pohjoiskorealaista oli odottamassa päätöstä Etelä-Koreaan pääsystä.
– Selli oli tavattoman ahdas isolle joukolle. Pystyimme hädin tuskin liikkumaan. Kuumuus teki olosta sietämättömän. Eteläkorealainen viranomainen tuli kuitenkin huolehtimaan meistä. Olimme yllättyneitä, että ihmiset ovat niin kilttejä, eivätkä pahoinpidelleet tai kiduttaneet meitä. Pohjois-Koreassa meille opetettiin Etelä-Korean olevan paholaisvaltio.
Kolmen kuukauden odotuksen jälkeen viranomaiset saivat luvat kuntoon, ja koko joukko lennätettiin Etelä-Koreaan. Elettiin heinäkuuta vuonna 2011. Kimin tytär oli saapunut maahan15 vuotta aiemmin.
Itku nousi kiitollisuudesta
Etelä-Korean salainen palvelu tutki pakolaiset. He kävivät läpi kolmen kuukauden mittaisen prosessin, jonka yhtenä tarkoituksena oli sopeuttaa heitä uudenlaiseen elämään vapaassa maassa.
– Etelä-Koreassa saimme sosiaaliturvatunnukset. Pohjois-Koreassa ihmisillä on vain numerosarja, joka kertoo heidän sosiaaliluokkansa, Kim kertoo.
Tytär järjesti äidilleen syntymäpäivät, minne hän kutsui pastoreita ja muita kristittyjä, jotka olivat rukoilleet tämän puolesta vuosikausia.
– Itkin paljon, mutta nyt kiitollisuudesta. Minulla oli turvallinen joukko ihmisiä ympärilläni.
Kim toivoo myös, että Etelä- ja Pohjois-Korea voisivat yhdistyä.
– Syvintä yhteyttä ja rauhaa voimme kokea kuitenkin vain Kristuksessa. Tätä yhteyttä tarvitsemme eniten, hän uskoo.
Lukuja
Pohjois-Koreassa on noin 25 miljoonaa asukasta.
Poliittisia vankeja arvioitiin olevan vuonna 2015 jopa reilut sata tuhatta. Heitä pidetään työleireillä epäinhimillisissä olosuhteissa.
Joka vuosi noin 2000 pohjoiskorealaista pakolaista ylittää rajan Kiinan puolelle.
Pohjois-Koreassa on tällä hetkellä arviolta noin 100 000 tunnustavaa kristittyä, jotka kokoontuvat salaisesti.
Vuosien 1994-1998 nälänhätää kutsutaan Pohjois-Koreassa kärsimysmarssiksi (engl. March of Suffering). Sitä on kuvattu 1900-luvun tuhoisimmaksi nälänhädäksi. Rohkeimpien arvioiden mukaan jopa noin 3,5 miljoonaa ihmistä olisi menehtynyt näinä vuosina.
Tuoreen YK:n julkaiseman raportin mukaan 41 prosenttia Pohjois-Korean väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Ruokapula ja riippuvuus ruoka-avusta koskee vielä laajempaa joukkoa.
Lähteet: Bae & Foley: Kolmen sukupolven usko (Stefanus-Lähetys ry, 2015), Human Rights Watch, Worldometers.info, un.org.
Pohjois-Koreasta paennut kristitty rouva Park vetoaa:
– Rukoilkaa, että Pohjois-Korea avautuisi ristin sanomalle
– Meidänlaisiamme ihmisiä kutsuttiin Jeesuksen seuraajiksi, mutta nimitys sisälsi halveksuvan sävyn, kertoo pohjoiskorealaisessa kristityssä perheessä kasvanut rouva Park.
Parkin äidin isä oli pastori, ja pikkutyttönä hän kävi kirkossa isovanhempiensa kanssa.
– Muistan isovanhempieni keltakantisen Raamatun. Lapsena tunsin Raamatun Jumalan, hän kertoo.
Park aloitti koulunsa vuonna 1956. Hän muistelee, että kirkossa ei voinut enää käydä. Korean sodan ja maan jakautumisen jälkeen kristittyjen vainot muuttuivat avoimeksi vihamielisyydeksi kristittyjä kohtaan.
Korvaamattomia menetyksiä
Pohjois-Koreassa kristityt kuuluvat edelleen alimpaan sosiaaliluokkaan.
– Jo silloin kun äiti odotti minua, isä vietiin vankileirille, missä hän kuoli. Äitini sai imettää ja hoitaa minua kolmevuotiaaksi. Sitten äitini vangittiin ja viranomaiset veivät hänet. Valtio salli isovanhempiemme kasvattaa minut ja sisarukseni. Yksi suurimpia järkytyksiä oli isoveljeni joutuminen työleirille. Sitä emme osanneet lainkaan odottaa. Hänet vangittiin täysin yllättäen, kun veli oli jo naimisissa ja neljän lapsen isä. Näin meneteltiin vain siksi, että perheemme oli taustaltaan kristitty, Park suree.
Hän ei saanut koskaan mahdollisuutta tavata vankileireille vietyjä vanhempiaan eikä veljeään.
Vuonna 1988 Parkilla oli mahdollisuus lyhyesti tavata veljensä nuorinta lasta. Tämä koulutyttö oli vihoissaan vaikeuksista, joita hän koki perhetaustansa vuoksi.
– Kerroin, että hänen isänsä ei ole tehnyt mitään väärää, mutta kristinusko nähdään rikollisena tässä maassa.
Esirukousten lapsi kärsimysmarssilla
Park murtuu kyyneliin muistellessaan perheensä menetyksiä. Parkin mies menehtyi vakavaan sairauteen 1990-luvun alussa. Nainen lähetti esikoispoikansa armeijaan. Nälänhädän kourissa Pohjois-Korean armeija ei huolehtinut omistaan. Poika kuoli nälkään vuonna 1997.
– Minä ja perheemme kolme nuorempaa lasta asuimme lähellä Kiinan rajaa. Hain rajalta vihanneksia, juureksia ja hedelmiä myyntiin, joten me selvisimme hengissä. Yleensä naiset käyttivät kaiken aikansa ruoan hakemiseen. Jos mies työskenteli valtiolle, hän sai palkkansa riisinä. Naiset etsivät hedelmiä ja kasviksia kaupunkeja ympäröiviltä vuorilta. Yhtä ateriaa varten nähtiin järjettömästi vaivaa, hän kertoo.
Koin vahvasti, että isovanhempani ja muut uskovat sukulaiset olivat rukoilleet puolestani jo ennen syntymääni. Ymmärsin olevani esirukousten lapsi.
Vuonna 1998 Park pakeni kolmen lapsensa kanssa rajan yli Kiinan puolelle. Nainen maksoi salakuljettajalle matkasta, tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Kiinassa salakuljettaja kehotti naista menemään taloon, jonka katolla oli risti. Kirkon avulla pieni perhe löysi tyhjän kodin maaseudulta. He pelkäsivät Kiinan viranomaisia, jotka etsivät erityisesti pohjoiskorealaisia loikkareita. Pelko ja ahdistus varjostivat elämää päivin ja öin.
– Kiinassa opin kuitenkin tuntemaan Jeesuksen laulamalla ihania hengellisiä lauluja. Han-kiinalaiset, joihin tutustuimme, ovat etniseltä taustaltaan korealaisia, ja ymmärrämme heidän kieltään. Koin vahvasti, että isovanhempani ja muut uskovat sukulaiset olivat rukoilleet puolestani jo ennen syntymääni. Ymmärsin olevani esirukousten lapsi, Park kertoo.
Pakolaiset saivat avun
Park lähti lopulta lastensa kanssa kohti Etelä-Koreaan mutta niin kuin tuhannet muutkin pakolaiset, he joutuivat kulkemaan pitkän kiertotien kautta kohti päämäärää. Matkan yhdessä vaiheessa he päätyivät Vietnamin puolelle. Hanoin kaupungissa Park hakeutui Etelä-Korean suurlähetystöön toivoen löytävänsä apua.
Pitkän ja ahdistavan odotuksen jälkeen avulias vartija hälytti paikalle lähetystön työntekijän. Park kertoo, että tuo mies asetti itsensä suureen vaaraan näyttäytyessään heidän seurassaan. Paikalla kun vilisi myös pohjoiskorealaisia virkailijoita ja agentteja. Suurlähetystön työntekijä ohjasi heidät vaivihkaa erääseen ravintolaan, jonka omistaja oli eteläkorelainen mies.
– Oli suunnaton yllätys tavata mies, joka puhui samaa kieltä kanssani ja puhutteli minua ystävällisesti. Se tuntui kuin Jumalan ääneltä minulle. Tarjoilijat kantoivat eteemme ruokaa. En ollut koskaan elämässäni nähnyt kerralla niin paljon ruokaa. Söimme ruokamme itkien ja kiittäen Jumalaa saamastamme avusta, Park muistelee.
Ravintolassa Park sai matkaliput Ho Chi Minhiin. Vietnamista he päätyivät Kambodzan ja Thaimaan kautta Etelä-Koreaan. Tätä edelsi kolmen kuukauden pituinen vankilassaolo, ja turvapaikkapäätöksen odottaminen.
Aihetta iloon
Park koki pakomatkan kaikissa vaiheissa, että Jumala oli heidän suojanaan niin kuin israelilaisillekin erämaavaelluksen aikana.
– Iloitsen siitä, että lapseni ovat uskossa. Myös heidän puolisonsa ja kaikki viisi lastenlastani ovat uskossa, nainen todistaa.
Parkin tulevaisuuden toive on selkeä:
– Toivon ja rukoilen, että jonain päivänä pohjoiskorealaiset johtajat lakkaisivat uhkailemasta ja alistamasta kansalaisiaan. Kunpa Pohjois-Korea avautuisi ristin sanomalle, rukoilkaa sitä kanssani, Park vetoaa.
Haastateltavien pyynnöstä he esiintyvät jutussa peitenimillä.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
