Miehet ovat harvinaisuuksia pyhäkoulunopettajina

Pyhäkoulunopettajien joukosta saa etsiä miehiä kuin neulaa heinäsuovasta. Löysimme heistä kaksi.

Sotien jälkeen pienissäkin pitäjissä saatettiin pitää monelle sadalle lapselle kymmeniä pyhäkouluja, mutta nykyaikana joissakin seurakunnissa alkaa olla harvinaista löytää yhtäkään. Vielä vaikeampaa on törmätä miehiin, jotka opettaisivat säännöllisesti pyhäkoulussa. Uusi Tie haastatteli kahta tällaista harvinaisuutta eli pyhäkoulua pitävää isää. He kertovat kokemuksistaan sen opettajina.

Matemaatikko innostui pyhäkoulusta

Simopekka Vänskä on pitänyt pyhäkoulua Lahden Salpausselän seurakunnassa viime syksystä asti. Hän on koulutukseltaan matemaatikko ja työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hänellä on kokemusta isän pitämästä pyhäkoulusta omasta lapsuudesta sekä Lahden Joutjärven seurakunnasta pyhäkoulun avustajana.

Pyhäkoulun aloittamiseen löytyi käytännönläheisiä syitä.

– Tuumimme, että olisi hyvä olla omillekin lapsille pyhäkoulu saarnan aikana, kun jumalanpalvelukseen osallistuminen alkoi tuntua urheilusuoritukselta. Lapset tylsistyivät penkissä, kun kirkkosali on akustiikaltaan sellainen, että jokainen ääni kuuluu herkästi, Vänskä kuvaa.

Mukaan lähti muitakin aikuisia, ja nyt opettajien ringissä on kaksi miestä ja kolme naista. Pyhäkoulussa käy lapsia kolmivuotiaista kouluikäisiin ja varhaisnuoriin saakka.

Lapsetkin keskustelevat

– Aluksi lauletaan ”Jeesus mua rakastaa” -laulu ja lue­tellaan siinä jokaisen nimi. Sitten on alkurukous ja ehkä toinenkin laulu. En ole kokeillut mitään havainnollistamisvälineitä, vaan olen lukenut päivän tekstin ja olemme keskustelleet sen pohjalta, Simopekka Vänskä kertoo pyhäkoulutunnin rakenteesta.

Keskustelua eteenpäin viedäkseen Vänskä on tehnyt valmiiksi tekstistä kysymyksiä, joiden mallina hän on käyttänyt raamattuopettaja Mailis Janatuisen kehittämän Ilosanomapiirin materiaalia. Sen kysymykset on suunnattu usein ummikoille (joita lapsetkin monesti ovat) ja ne pyrkivät löytämään evankeliumin kustakin käsiteltävästä raamatunkohdasta.

– Lisäksi pääsiäisenä pyhäkoulussa matkittiin lasten Bofori-agenttiohjelmaa TV:stä. Silloin vihjeiden perusteella koetettiin ratkaista tyhjän haudan arvoitusta kahden joukkueen voimin, Vänskä innostuu.

Monessa seurakunnassa tuskaillaan sen kanssa, kun nuoria aikuisia ja lapsiperheitä ei näy kirkossa. Vänskän mukaan lapsiperheet voivat pyhäkoulun avulla ylipäänsä osallistua paremmin jumalanpalveluksiin.

– Kun koko perhe on huomioitu, oppivat samalla vanhemmat itsekin käymään kirkossa, mikä on kristittyjen parissa valitettavan harvinaista, Vänskä sanoo.

Huippuhetkiä Vänskän pyhäkouluopettajan uran aikana on ollut esimerkiksi se, kun hän on ohimennen kuullut lasten kysyvän toisiltaan, mitä tarkoittaa vanhurskaus. Siihen on vastattu, että ”Jumalan edessä puhdas”. Oppi on silloin mennyt perille.

Vänskän mukaan se, että miehet pitävät pyhäkoulua ehkäisee sellaisen käsityksen syntymistä, että kristinusko on vain naisten juttu.

– Ylipäänsä meidän pyhäkoulumme ovat hyvin monipuolisia, kun eri pitäjät vetävät kukin tyylillään, Vänskä painottaa.

Meribiologi opettaa sarjakuvilla

Samuli Korpinen alkoi vetää pyhäkoulua ennen kaikkea omien lasten vuoksi. Hän on pitänyt pyhäkouluja 2–10-vuotiaille lapsille Lähetyshiippakunnan ­Matteus-seurakunnassa. Hänen mielestään on tär­keää, että lapsille tarjotaan mielekästä tekemistä messun aikana ja että kirkkoon tulleet pikkulasten vanhemmat saavat hengähtää saarnaa kuullakseen.

– Olen itse pitänyt aika vapaamuotoisia pyhäkouluja enkä oikein ole rakenteiden ystävä. Aika usein piirsin Raamatun kertomuksesta sarjakuvan. Lapsista on hirveän hauskaa, jos vähän irrottelee, Korpinen kertoo.

Vähän samaan tapaan kuin rippileirillä, niin myös pyhäkoulussa on tärkeää, että lapset tutustuvat toisiinsa. Korpisen mielestä pyhäkoulussa voidaan joskus pelata vaikka jalkapalloa ja laulaa hengellisiä lauluja tai pitää opetus kentän reunalla. Joskus taas on katsottu koululaisten kanssa elokuvaa.

– Minulle tuli olo, että tykkään tästä hommasta. Lisäksi siinä oppii tuntemaan seurakunnan lapset nimeltä. Ja opetustavoite on täyttynyt, jos lapsi vaikkapa kolmen pyhäkouluvuoden jälkeen oppii sanomaan ja tarkoittamaan, että Jeesus on Herra, Korpinen sanoo.

Lasten kielellä

Monet pyhäkoulunopettajat saattavat tuntea alemmuutta sen vuoksi, että siellä ei käsitellä asioita kovin korkealla tasolla. Korpisen mukaan syytä tähän ei kuitenkaan ole, ja pyhäkoulunopettajien tulisi olla vähän ylpeitäkin reviiristään.

– He tietävät syvästä käytännön kokemuksesta, miten lapsille opetetaan Raamattua, Korpinen painottaa.
Korpinen arvioi, että hänellä miehenä saattaa olla hiukan suurempi auktoriteetti lapsiin kuin naisilla keskimäärin. Sitä tarvitaan silloin, kun pyhäkoululaiset välillä ovat rasittavan rasavillejä sankareita, aivan kuten tavallisetkin koululaiset.

– Kun olen ärähtänyt, että peppu penkkiin, niin kummasti ovat totelleet, Korpinen naurahtaa.
Pyhäkoululla on Korpisen mukaan myös tärkeä osa siinä, että lapset oppivat käymään säännöllisesti kirkossa.

– Vähän aikaa sitten olimme kirkossa miehissä kolmen poikani kanssa, jotka ovat 3-, 8- ja 13-vuotiaita. Kaikki jaksoivat olla aloillaan koko messun ajan. Välillä mutustivat karkkia. Lapset totutetaan käymään kirkossa, Korpinen päättää.