Me hyvät, nuo pahat

Kesälomalla moni meistä on ehtinyt lukea kirjoja tai katsoa elokuvia, joihin arkena ei ehdi perehtyä. Kulttuuria kulutetaan yleensä viihteen vuoksi. Aivoja ei kuitenkaan kannata pidemmäksi aikaa heittää narikkaan, sillä kulttuurin tuotteetkin välittävät meille arvoja ja ihanteita ja kuvaavat maailmaa sellaisena, kuin niiden tekijät haluavat meidän nähdä.

TIETEEN ja teologian välistä vuoropuhelua edistävän Areiopagin Podcast-jaksossa #16 tutkijat Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala keskustelevat populaarikulttuurista. Vainion mukaan erilaiset tarinat voidaan yleistäen jakaa kahteen eri tyyppiin: myytteihin ja vertauksiin.

MYYTTI ON TARINA, jossa sankari taistelee pahaa hirviötä vastaan. Tällaisia tarinoita ovat monet ihmiskunnan historian varhaiset myytit. Tätä samaa kaavaa toistavat monet tämän päivän elokuvat, kuten Marvel-yhtiön Iron Man, Hulk, Thor ja Avengers. Tässä tarinanlajissa toistuu tyypillisesti sama teema. Niissä on aivan selvää, kuka on sankari ja kuka on pahis. Hyvän ja pahan raja on selkeä. Olennaista on se, miten sankari onnistuu voittamaan pahan.

VERTAUS ON puolestaan tarina, jossa oleellista ei olekaan se, miten paha voitetaan tai kuinka tuomiopäivän kellon laskuri saadaan pysäytettyä. Vertausten maailmassakin käydään taistelua hyvän ja pahan välillä, mutta oleellinen kysymys on se, kummalle puolelle minä kuulun: olenko minä hyvä vai paha?

VAINION MUKAAN sellaiset sankarielokuvat kuten Teräsmies ja Batman – jotka ovat toisen yhtiön, DC Comicsin elokuvia – toimivat enemmän vertausten maailmassa. Batmanin perusongelma on se, kuinka hän voi välttää muuttumasta Jokeriksi eli pahikseksi. Batman joutuu taistelemaan koko ajan Jokerin houkutuksia vastaan.

KUMMANLAISTA TARINAA Raamattu, Jumalan tosi kertomus kertoo? Sielläkin käy taistelu hyvän ja pahan, Jumalan ja saatanan, Israelin ja sen vihollisten, seurakunnan ja sen vainoajien välillä. Mutta pinnan alta raaputtaessa voi huomata, että edellä kuvattu ”vertausten” maailma on hyvin tyypillinen Raamatun kertomuksille.

ISRAELIN ensimmäiset kuninkaat, Saul, Daavid ja Salomo, eivät käyneet ensisijaista taisteluaan ympäröiviä kansoja vastaan, vaan siinä pysyvätkö he uskollisina Jumalalle. Kaikki heistä lankesivat, mutta Daavid nousi ja katui. Jeesuksen opetuslapsijoukko ei käynyt vain taisteluun evankeliumin leviämisen puolesta, vaan he joutuivat taistelemaan myös sisäisiä kiusauksia vastaan. Pietari kielsi heikkona hetkenä Jeesuksen, ja Juudas vaihtoi leiriä pahan puolelle.

KUN YHTEISKUNTAMME, politiikkamme ja keskustelu sosiaalisessa mediassa polarisoituvat yhä vahvemmin, meillä kristityillä on vaarana nähdä maailma mustavalkoisena myyttien maailmana. ”Me olemme niitä hyviä, nuo ovat niitä pahoja.” Samalla unohtuu se, että meissäkin vaikuttaa synti ja mekin voimme harhautua. Venäläinen kirjailija Aleksandr Solženitsyn, joka koki henkilökohtaisesti Neuvostoliiton vankileirijärjestelmän julmuuden, kirjoitti: ”Raja hyvän ja pahan välillä ei kulje valtioiden, yhteiskuntaluokkien eikä poliittisten puolueiden välillä, vaan jokaisen ihmisen sydämessä.”