Matkustaessaan lomamatkalle Marmarikseen Lehrbäckin perhe ei osannut arvata joutuvansa Turkin poliittisten myllerrysten ytimeen. Presidentti yritettiin salamurhata aivan lähistöllä.

Yö Turkissa, ­Marmariksen rantakaupungissa on pilkkopimeä. Antti Lehrbäck herää hotellihuoneessa Grand Yazici Club Marmaris Palacessa pamauk­siin, ja vetää korvatulpan korvastaan. Ilotulitus, hän päättelee unisena, painaa tulpan takaisin ja nukahtaa. Myöhemmin hän herää uudelleen matalalla lentävän koneen jyrinään. Varmaan joku rikas vesitasollaan laskeutuu, hän tuumii ja nukahtaa taas.

Samaan aikaan bungalowissa vain kymmenen metrin päässä perheen isä on paniikissa. Perhe on herännyt tulituksen ääniin ja soittanut hotellin vastaanottoon. Sieltä ohjeistetaan pysymään huoneessa, laittamaan valot pois ja olemaan hiljaa. He makaavat peloissaan seinän vieressä lattialla ollakseen suojassa jatkuvasti kuuluvalta tulitukselta.

Ylempänä toinen isä seisoo parvekkeella ja katselee kauhuissaan, kun sotilashelikopteri kiertää ympyrää metsän ja meren yllä, kääntää nokan alaspäin ja tulittaa lähellä olevan hotellin suuntaan. Hän pelkää perheensä puolesta ja miettii kauhuissaan, pitääkö heidän paeta. Entä jos helikopteri kääntyy ja tulittaa tätä hotellia? Hän ei saa unta koko yönä.

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Aamulla Antin kännykässä odottaa kello 03:42 tullut viesti: ”Hyvä asiakkaamme, seuraamme Turkissa meneillään olevia tapahtumia tiiviisti sekä Suomen että paikallisen henkilökuntamme toimesta. Välttäkää suuria väkijoukkoja. Matkamme toteutetaan tällä hetkellä normaalisti. Ilmoittamme välittömästi, mikäli tilanne muuttuu. Ystävällisin terveisin, Aurinkomatkat.”

Turkin vallankaappauksen onnistuminen oli kiinni siitä, mitä tapahtui vain muutamien satojen metrien päässä meistä.

Ensimmäinen ajatus on, että kyseessä on pommi-isku. Antti avaa televi­sion, jossa turkkilainen kanava näyttää uutiskuvaa panssarivaunuista ja kädet ylhäällä marssivista sotilaista. Lähetykset ovat turkiksi ja keskittyvät Istanbuliin ja Ankaraan, joten Marmariksen tapahtumista ei saa selvyyttä. Englanninkielisiä kanavia ei enää näy.

Suomalaisesta mediasta selviää, että Turkissa on ollut vallankaappausyritys: presidentti Erdogan on yritetty salamurhata Marmariksessa. Kylmänväreet käyvät selkärangassa, kun tajuamme, että yölliset äänet liittyivät ehkä murhayritykseen.

Helikoptereita ja tulitusvideoita

Aamupalalla hotellilla on vakava ja hiljainen tunnelma. Seuraavien päivien aikana Antti juttelee usean hotellin asukkaan kanssa yön tapahtumista. Jotkut ovat kuvanneet videota yön tulituksesta parvekkeeltaan. Niissä kuuluu jatkuvaa pauketta. Hiljalleen tapahtumat alkavat hahmottua; presidenttiä on jahdattu lähimmillään vain yhden hotellin päästä meistä.

Parvekkeellaan tilannetta seurannut isä oli nähnyt hotellimme edestä kulkevan mustien virka-autojen letkan. Hän arveli presidentin päässeen sen kyydissä siviilihelikopterin luokse, jolla tämä pääsi kapinallisilta pakoon. Tunne alkaa olla epätodellinen. Turkin vallankaappauksen onnistuminen oli kiinni siitä, mitä tapahtui vain muutamien satojen metrien päässä meistä.

Antin levottomuutta lisää se, että tietoa iskusta tulee vain silminnäkijöiltä. Päälle jää eräänlainen hälytystila: Olemmeko turvassa täällä? Kehen voimme luottaa? Onko vaara ohi? Esimerkiksi hyökkäyksessä mahdollisesti haavoittuneiden tai kuolleiden määrästä ei saa mistään virallista tietoa. Antti lukee Sky News -nettilehdestä turistin antaman haastattelun: hän kertoo paen­neensa perheineen tulitusta hotelli Grand Yazici Club Turbanista, jonka alueella olevassa rakennuksessa presidentin arvellaan lomailleen. Joka päivä hotellimme yli lentää helikoptereita, ja jokainen kova ääni saa Antin varuilleen. Noina hetkinä hän huomaa huokailevansa yhä useammin Jeesuksen apua ja varjelusta.

Ylhäältä vahvistettua unta

”Miksi meidät piti tällaiseen perunakellariin laittaa?” Minna harmitteli ensimmäisenä yönä hotellihuoneeseen tullessamme. Huoneistomme oli hämärä, maan tasossa pohjimmaisena ja siellä haisi kostealta. Nyt jälkeenpäin ymmärrämme: siellä kellarissa Jumala tahtoi pitää meidät turvassa.
Yöllinen tulitus ja helikopterin jyrinä alueella kesti silminnäkijöiden arvioiden mukaan jopa yli kaksi tuntia.

Olemme miettineet paljon, miksi Antti ei havahtunut yöllä ääniin sen enempää. Minna ei kuullut niitä lainkaan eivätkä lapset heränneet. Se on oikeastaan ihan käsittämätöntä. Antti herää aina pienimpäänkin rasahdukseen, eikä saa uudelleen unta, ellei ole selvittänyt asiaa. Niin ei kuitenkaan käynyt juuri tuona yönä.

Sinä iltana olimme koko perhe oudon väsyneitä. Minnan matkapäiväkirjan viimeinen merkintä illalta ihmettelee: ”Klo 21:30 oltiin jo huoneessa menossa nukkumaan.” Antti vertasi kokemaamme väsymystä nukahtamislääkkeiden tuomaan raskaaseen tunteeseen. Uskomme, että se oli ylhäältä vahvistettua unta. Herra tahtoi varjella meitä yön kauhuilta ja vaivutti meidät syvään, levolliseen uneen.

Iltarukouksen voima

Iltahartaudessa vain muutama tunti ennen vallankaappausta rukoilimme kaikkien hotellin ihmisten puolesta ja lauloimme Luterilaisia virsiä -kirjan virren 862 sanoin: ”Minua aina johtaa Hän, kädellään halki elämän…” Myöhemmin selvisi, että se raja, jota kapinalliset eivät presidentin etsinnöissä ylittäneet, kulki meidän hotellimme ulkopuolella. Tapahtumia miettiessämme palaamme usein siihen, että jostain syystä meidän piti olla juuri tuolloin juuri tuossa hotellissa. Vain Herra tietää tarkalleen, miksi.

Ystävän lähettämä viesti nosti kyyneleet silmiin: ”Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta…Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenentuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. (Ps. 91:5,7) Tätä varjelusta me saimme kokea. Kaiken sen levottomuuden keskellä meillä oli yli ymmärryksen käyvä rauha. Emme olleet vieraalla maalla kaukana yksin.