Lähetystyön pitäisi olla jokaisen kristityn sydämellä

Kaikkien kristittyjen sydämessä tulisi aina olla erityinen paikka niille ihmisille, jotka eivät vielä ole kuulleet evankeliumia Jeesuksesta. 45 vuotta sitten US Center for World Missionin (USA:n maailmanlähetyksen keskuksen) perustaja Ralph Winter loi käsitteen ”Unreached people groups” (tavoittamattomat ihmisryhmät). Siitä lähtien käsite on ollut tärkeässä roolissa kaikkialla maailmassa lähetystyöstä keskusteltaessa. Vuosien mittaan tämän käsitteen käyttökelpoisuutta on paljon pohdittu ja rinnalle on tuotu uusia ilmaisuja.

On puhuttu ”eturintaman ihmisryhmistä” tai ”tavoittamattomista ihmisryhmistä, joiden parissa ei ole mitään lähetystoimintaa”. Eturintamassa olevien ryhmien keskuuteen päätyy ainoastaan noin yksi prosentti kaikista maailman lähetystyöntekijöistä. Nämä ihmisryhmät muodostavat kuitenkin noin neljänneksen maapallon väestöstä. Ne sijaitsevat lähes yksinomaan Intiassa ja muslimienemmistöisissä maissa.

Jokainen kristitty ja jokainen kristillinen seurakunta, joka ei ole kiinnostunut lähetystyöstä, elää syvässä ristiriidassa oman identiteettinsä kanssa.

Tämän vuoden toukokuussa USA:ssa alkoi ”eturintaman vuosi” (Year of the Frontiers). Projektissa on mukana yli tusina lähetysjärjestöä, jotka ovat yhdistäneet voimansa rukoillakseen maailman neljänsadan tavoittamattomimman ihmisryhmän puolesta. Toimittaja Kate Shellnutt kertoo toiminnasta mielenkiintoisessa artikkelissaan: ”Lähetystehtävän uudelleen fokusointi” (Christianity Today 5/2019). Shellnuttin mukaan lähetystyön verkostoitumiseen erikoistunut ”Finishing the Task” -järjestö (Tehtävän loppuun saattaminen) on laskenut sellaisten tavoittamattomien ihmisryhmien, joiden parissa ei ole mitään lähetystoimintaa, vähentyneen 3 300:sta kolmeensataan vuosina 2005–2019.

Tämä on tietysti rohkaisevaa, mutta monet ovat huomauttaneet, että on myös aivan liian pinnallista ajatella, että voimme poistaa ihmisryhmän tavoittamattomien ihmisryhmien listalta vain siksi, että heidän keskuuteensa on lähetetty ensimmäinen lähetystyöntekijäpariskunta. On tietysti parempi, että joku tekee jotakin tällaisen ryhmän parissa, mutta sitä ei mitenkään voi pitää vielä riittävänä, jotta tällaisesta ryhmästä voisi puhua lähetystyön kannalta ”tavoitettuna”. Selvästi yksinkertaisempi käsite keskustelussa maailman tavoittamattomista ihmisryhmistä on puhe ”vähiten tavoitetuista”.

Hyvä uutinen suomalaisten kristittyjen kannalta on se, että useat suomalaiset lähetysjärjestöt tekevät työtä nimenomaan evankeliumin kannalta maailman vähiten tavoitettujen ihmisryhmien parissa. Tämä työ on erittäin tärkeää, ja se on ansainnut kaikkien kristittyjen sydämellisen tuen.

Me tiedämme Raamatusta, että lähetystyö tulee vielä loppuun suoritetuksi. Näin Jeesus itse on luvannut. Mutta tehtävän loppuun suorittaminen on edennyt tuskallisen hitaasti historian aikana. Yksi syy on se, että kristityt on jaettu lähetystyöstä erityisesti kiinnostuneisiin ”lähetyskristittyihin” ja muihin kristittyihin, joille asia ei näytä kuuluvan. Tämä jako on viheliäinen vääristymä. Jokainen kristitty ja jokainen kristillinen seurakunta, joka ei ole kiinnostunut lähetystyöstä, elää syvässä ristiriidassa oman identiteettinsä kanssa. Jokainen ihminen maailmassa, joka ei vielä ole saanut kuulla Jeesuksesta, tulisi saada kuulla evankeliumi. Sen pitäisi olla jokaisen kristityn sydämen asia ja rukous.