Lähetyslentäjä ansaitsee murto-osan liikennelentäjän palkasta, mutta se ei Iisakki Saarea haittaa

Ilma kiitotien yläpuolella väreilee auringossa. Pienkone kiihdyttää vauhtia, moottori huutaa. Tositilanteessa ei edes jännitä, vaikka vielä autossa mahanpohjaa nipisteli.

Yhtäkkiä renkaat irtoavat maasta. Ilmasta näkee kauas levittäytyvän metsän.

Iisakki Saari katkaisee hiljaisuuden vain sekunteja nousun jälkeen.

– Nopeusmittari ei toimi normaalisti. Pitää palata alas.

Kiitotietä on jäljellä vielä sen verran, että kone pääsee laskeutumaan suoraan maanpinnalle. Koko lyhyeksi jäänyt lentomatka on paljon sulavampi kuin etukäteen ajattelin. Pienkoneesta tulee mieleen hutera ja töyssyinen meno, mutta Iisakkikin vahvistaa, että se voi olla paljon mukavampi kuin suuri matkustajakone.

Maassa Iisakki nousee tutkimaan antureita. Helppoa ratkaisua ilmenneeseen ongelmaan ei löydy, joten pidempi lentomatka jää vain haaveeksi. Tähän asti kaikki olikin sujunut yli odotusten: lentokone järjestyi vastoin todennäköisyyksiä, ja säästä tuli hyvä. Mutta ilmeisesti ei ollut tarkoitettu, että me pääsisimme tänään maisemalennolle.

Iisakki harmittelee asiaa moneen kertaan. Mitään vastaavaa hän ei ole aiemmin kohdannut.

– Mutta ammatillisessa mielessä olen ylpeä itsestäni, että pystyin tekemään päätöksen nopeasti, kun kiitorataa oli vielä jäljellä. Joku muu olisi voinut jatkaakin lentämistä, mutta kyllä turvallisuus pitää asettaa aina etusijalle.

Lähetyslapselle kohdemaa on koti

Ammatillinen osaaminen onkin tällä hetkellä erityisen keskeinen asia Iisakki Saaren elämässä. Hän on Mission Aviation Fellowship -järjestön (MAF) lentäjäkandidaatti, joka kerryttää parhaillaan lentokokemusta voidakseen lähteä tulevaisuudessa lähetyslentäjäksi haastaviin lento-olosuhteisiin jonnekin päin maailmaa.

Olemme Turun lentokentällä, jolla Iisakki toimii lennonopettajana. Hän kouluttautui työhön alkuvuodesta MAF:n kurssilla Hollannissa. Lennonopettajana hänen on helppo hankkia lentokokemusta, jota MAF vaatii viidensadan tunnin edestä. Haastatteluhetkellä lentotunteja on kasassa noin 280, ja Iisakin arvio on, että tunnit olisivat täynnä suunnilleen vuoden päästä.

Viikossa lennonopettaja saattaa lentää jopa viisitoista tuntia, mutta elokuussa tahti hidastuu.

– Lähden silloin lähetyskurssille Kansanlähetysopistolle. En pysty lentämään, mutta valmistaudun tulevaan muutoin, Iisakki sanoo.

Lähetystyöstä Iisakilla on kokemusta jo aiemmin, sillä hän muutti neljävuotiaana perheensä kanssa lähetystyöhön Venäjälle. Siellä hän eli omien sanojensa mukaan tavallista lapsen elämää. Suomessa perhe kävi kesäisin, mikä oli kivaa.

– Minulla on aina ollut tosi vahva suomalaisen identiteetti, Iisakki sanoo.

Elämä lähetyslapsena oli puolestaan erikoista.

– Meille lapsille kohdemaa on koti, mutta vanhemmilla on vähän eri käsitys siitä, mikä on kotimaa, eli lapsien ja vanhempien välillä on pieniä kulttuurillisia eroja.

– Venäjällä ajateltiin, että olemme jotain hienompaa, kun olemme Suomesta. Suomessa puolestaan kierrettiin seurakuntia ja asuttiin isovanhempien mökillä, koska omaa kotia ei ollut. Paljon vietettiin aikaa myös Ryttylässä.

Lähetyslapsena vanhempien työ tulee mukaan elämään jo hyvin varhaisessa vaiheessa, Iisakki ajattelee, ja sen myötä hän vakuuttui siitä, ettei hänestä itsestään tule lähetystyöntekijää.

– Uskon, että se johtui siitä, ettei vanhempieni työ näyttänyt siltä, mitä itse haluan tehdä.

Sopivan pituinen sääriluu

– Aika pienestä pojasta olen ajatellut, että haluaisin lentää, Iisakki Saari sanoo.

Lähetystyön vuoksi Iisakin perhe lensi paljon, ja hänestä oli aina mielenkiintoista katsoa koneen nousua ilmaan. Lisäksi heillä oli kotona lentosimulaattoripeli, jossa hän onnistui neljä vuotta vanhempaa isoveljeään paremmin. Iisakista tuntui merkitykselliseltä, että hän oli jossain asiassa parempi kuin veljensä.

– Uskon, että Jumala on laittanut lentämisen sydämelleni.

Kun tavalliset kirkkomummot lähtevät rukoilemaan, niin se on vähän kuin tykistö, joka tasoittaa kenttää.

Venäjällä suoritetun peruskoulun jälkeen Iisakki oli puolitoista vuotta isänsä järjestämässä vaihdossa Indianassa Yhdysvalloissa. Siinä hän näkee Jumalan johdatusta: Amerikassa oppi hyvin englantia, joka on lentäjälle esimerkiksi radioliikenteen takia tärkeää.

Yhdysvalloista Iisakki palasi Suomeen ja aloitti Vääksyn ilmailulukion. Se tarkoitti pidempää koulumatkaa perheen kotoa Lahdesta, mutta lukio tarjosi ensimmäisen kunnollisen kosketuksen yleisilmailuun. Valinnaiset ilmailukurssit mahdollistivat perusoppien saamisen, ja lukiolaiset pääsivät niin lentosimulaattoriin kuin pienkoneen kyytiin.

Lukion jälkeen Iisakki haki lentoreserviupseerikurssille, johon kuului pitkä hakuvaihe jo ennen asepalveluksen alkua. Monet testit olivat vaikeita, ja jokaisessa vaiheessa hakijoita karsittiin.

– Siinä oli myös ihan fysiologisia juttuja: jos vaikka sääriluu on liian pitkä, sille ei vain voi mitään, Iisakki selittää.

Kun tieto valinnoista lopulta saapui, Iisakki oli aivan varma, ettei ollut päässyt. Kirjeestä silmiin osuivat kuitenkin sanat ”tervetuloa lentoreserviupseerikurssille”.

– Menin postilaatikon edessä polvirukoukseen ja ylistin Jumalaa, että kiitos tästä! Se oli minulle ihan valtava asia, ja olin rukoillut sitä tosi paljon.

Polvirukousta punkan edessä

Armeija-aikaa Iisakki Saari miettii Jumalan johdatuksena. Puolustusvoimien lentokoulutus on aivan erilaista kuin siviilissä, ja se kehittää tehokkaasti esimerkiksi koordinaatiota.

Koulutuksen aikana Iisakki alkoi pohtia, tulisiko hänestä sotilaslentäjä. Hän rukoili ratkaisua kysymykseen ja pyysi Jumalaa joko avaamaan tai sulkemaan ovet.

– Rukoilin joka ilta ihan polvirukouksessa punkan edessä. Tupakaverit vain katselivat, että “jaha, Saarella on taas oma meininki”, Iisakki naurahtaa.

Iisakki teki täysillä töitä ilmavoimiin pääsemisen eteen, mutta lopulta kadettikurssin ovet eivät auenneet. Hetki oli surullinen, mutta samaan aikaan Iisakki oli helpottunut. Hän näki lopputuleman Jumalan tahtona. Iisakki sai kuitenkin myös kokemuksen siitä, millaista elämä puolustusvoimissa olisi voinut olla, sillä hän pääsi palvelusaikansa jälkeen töihin hävittäjälentolaivueeseen.

On ammatillisesti kiehtovaa, jos pääsee lentämään sellaisiin olosuhteisiin, joissa täytyy olla tosi hyvä lentäjä.

Töiden ohessa Iisakki haki ilmailuopistoon Poriin ja tuli valituksi. Tällä kertaa pitkään hakuprosessiin pystyi jo suhtautumaan rauhallisemmin. Ammattilentäjän koulutukseen sisältyi erilaisten koneiden lentämistä ja paljon teoriaa. Lukemista kertyi satoja tunteja.

Koronapandemia pitkitti lopulta valmistumista parista vuodesta kahteen ja puoleen, mutta samalla se mahdollisti yhden unelman toteuttamisen. Iisakki oli harmitellut sitä, ettei pääsisi koskaan yliopistoon, mutta etäopintojen myötä hänelle tuli mahdolliseksi aloittaa kauppatieteiden opiskelu Turun yliopistossa. Kansainvälisen liiketoiminnan opinnot ovat edistyneet kaiken muun ohessa välillä täysipainoisemmin, välillä yksittäisten kurssien muodossa.

– Näen näissäkin opinnoissa Jumalan kädenjälkeä: hän on halunnut valmistaa minua lähetystyöhön. Opinnoissa käsitellään esimerkiksi ulkomailla elämiseen liittyviä asioita ja sitä, miten johdetaan ihmisiä, jotka tulevat erilaisista kulttuurillisista taustoista.

”Itkin Jumalalle, miksi hän on lähettänyt minut tänne”

Ilmailuopiston aikana ajatus MAF:lle hakemisesta alkoi itää. Järjestö oli Iisakille valmiiksi tuttu, sillä esimerkiksi Kansanlähetyksellä on ollut MAF:n lähetti. Iisakki oli seurannut MAF:n toimintaa niin armeijan kuin ilmailuopistonkin aikana, ja valmistuttuaan hän päätyi lähettämään järjestölle sähköpostia.

Haastattelujen ja testien jälkeen MAF oli valmis kouluttamaan Iisakin lennonopettajaksi. Kunhan tarvittava lentokokemus on kasassa, tehdään vielä viimeinen arviointilento ja selvitetään, soveltuuko Iisakki lähetyslentäjäksi.

MAF:n lennonopettajakurssia Hollannissa Iisakki kehuu kenties parhaimmaksi koulutukseksi, jota hän on saanut. Toki kurssi oli myös haastava, ja varsinkin vaikeissa loppuarvioinneissa moni reputti. Iisakkikin tiesi realiteetit ja jännitti, pääseekö hän läpi vai joutuuko jäämään vielä Hollantiin.

Vielä enemmän arviointi alkoi stressaamaan, kun sitä edeltänyt lento opettajan kanssa meni huonosti.

– Lennon jälkeen itkin sängyllä Jumalalle, että miksi hän on lähettänyt minut tänne, jos vain epäonnistun.

Seuraavana päivänä Iisakki oli lähdössä lennolle toisen oppilaan kanssa. Sää oli surkea, sillä taivas oli pilvien peitossa ja satoi räntää. Lento jännitti ja huolestutti. Silti Iisakki otti koneen ulos ja suoritti tavallisia valmisteluja. Hän käveli pois koneen luota, ja kun hän jälleen kääntyi katsomaan, oli lentokoneen yläpuolelle ilmestynyt kaksi sateenkaarta.

– Se oli minulle voimakas hengellinen kokemus siitä, ettei tarvitse huolehtia, vaan Jumala on valmistanut tien. Kun kävimme toisen oppilaan kanssa lentämässä, se meni tosi hyvin ja vahvisti, että tämä asia oli Herrasta.

Iisakin jännittämä loppuarviointi koostui kolmesta osasta: oppitunnin pitämisestä opettajan antamasta aiheesta, suullisesta teoriatenttauksesta ja lentokokeesta.

– Jumala johdatti minulle juuri oikeanlaisen opettajan arvioijaksi. Pidin oppitunnin sakkauksesta, ja se upposi opettajaan kuin lämmin veitsi voihin, hän oli ihan haltioissaan. Koska ensimmäinen osuus meni niin hyvin, opettaja kyseli tenttauksessa paljon vähemmän.

– Lopuksi opettaja jopa suositteli lentokoululle, että ottaisivat minut lentämään opettajaksi.

Herran haltuun

Tällä hetkellä lähtö lähetyskentälle tuntuu Iisakista kaukaiselta, sillä ennen sitä edessä on vielä monta porrasta, jotka pitää kiivetä. Tulevaisuus lentäjänä vaikeilla alueilla ei kuitenkaan pelota.

– On ammatillisesti kiehtovaa, jos pääsee lentämään sellaisiin olosuhteisiin, joissa täytyy olla tosi hyvä lentäjä.

Koska MAF:n työntekijät ovat kotoisin eripuolilta maailmaa, saattaa Iisakkia odottaa aivan erilainen työkulttuuri. Esimerkiksi työn mahdollinen hierarkkisuus on jo vähän mietityttänyt. Pääosin Iisakki näkee tulevaisuutensa kuitenkin varsin normaalina elämänä ulkomailla. Edessä on uuden kulttuurin ja kielen opiskelu, joka aloitetaan usein jo Suomessa, kunhan kohdemaa selviää. Perillä opiskelu jatkuu, ja myös lennot tehdään aluksi toisen lentäjän kanssa. Työkauden pituus on vähintään neljä vuotta.

– Olen aika Herran haltuun -tyyppi. En ole hirveästi ajatellut edes sitä, mikä tulee olemaan kohdemaani.

Haluan seurata Jeesusta ja hänen kutsumustaan.

Iisakille on tärkeää, että hänellä on ihmisiä, jotka rukoilevat hänen puolestaan. Rukous antaa siivet, ja jo lähetyslapsena hän sai tuntea, miten tärkeä osa lähtemistä esirukoukset ovat.

– Kun tavalliset kirkkomummot lähtevät rukoilemaan, niin se on vähän kuin tykistö, joka tasoittaa kenttää.

Omaa seurakuntaansa Iisakki on joutunut Suomessa etsimään, mutta lopulta jonkinlainen hengellinen herääminen tapahtui Turun opetuslapsiverkostossa. Nykyisin hän pyrkii elämään elämäänsä opetuslapsena, joka myös tekee opetuslapsia. Tämä tapahtuu omissa ihmissuhdeverkostoissa mallintamalla omaa elämäntapaa ja jakamalla omia ajatuksia.

– Lähetyslentämisestä kertominen rikkoo jäätä. Ihmisissä aiheuttaa ihmetystä, että miksi haluan lähteä pienellä koneella vaarallisiin olosuhteisiin murto-osalla siitä palkasta, mitä voisin saada liikennelentäjänä. Eikö olisi helpompaa elää vain siinä lentokapteenin glooriassa?

Vastaus ihmettelyihin on selkeä.

– Haluan seurata Jeesusta ja hänen kutsumustaan.