Kuolemaan on hyvä valmistautua

Leski. Olen joutunut maistelemaan tuota sanaa runsaan kuukauden, kun mieheni Sepon matka täällä maan päällä katkesi yllättäen kesäkuussa. Naisen elämässä on monta ulottuvuutta: pikkutytöstä kasvoi nainen, 19-vuotiaana morsian ja 20-vuoden iässä Seppo Vänskän vaimo. 33-vuotiaana olin jo viiden lapsen äiti. Lasten kasvettua aikuisiksi minusta tuli anoppi. Nykysuomessa se ei kuulosta kauniilta, vaikka alun perin uralilaisperäiseen sanaan ei sisältynytkään kielteisiä mielleyhtymiä. Paras viisikymppislahja oli ensimmäinen lapsenlapsi. Mutta leski – se on hämmentävää. Siihen tuskin tottuu. Olen kyllä huomannut, että ympärilläni asuu montakin leskeä, nimenomaan naisia, joilta mies on kuollut vastikään. Eläkejärjestelmämmekin tuntee ilmiön. Naisen eläkkeestä nipistetään muutama kymppi pois siksi, että hänen oletetaan elävän pidempään kuin mies. Vuonna 2016 syntyneiden suomalaisten tyttölasten oletetaan keskimäärin elävän 84-vuotiaiksi ja poikien saavuttavan 78 vuoden iän. Tilastollisesti me juuri sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat elämme hieman lyhyemmän aikaa.

ON LOHDULLISTAettä Raamatun sana koskettaa erilaisissa elämäntilanteissa, sillä siellä puhutaan paljon myös leskistä. ”Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä”, julistaa profeetta Jeremia. Vaikka kaipaan, en voi kapinoida, sillä lähes 48 vuotta yhteistä avioliittoa on ollut elämänmakuinen ja suuri lahja. Voisinko vaatia enempää? Olen menneestä kiitollinen. Todellakin: ”Herra antoi, Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi.”

KIRKKO ON OLEMASSA sen takia, että täällä kuollaan.” Tämän professori Osmo Tiililänviisauden olen kuullut monta kertaa jonkun puhujan suusta. Lause kuulosti minusta aiemmin karulta ja yksipuoliselta, mutta nyt siinä on myönteisiä kaikuja. Se kristinusko, jota nykyisin korostetaan, tahtoo puhua enemmän tämänpuoleisista kuin ikuisista. Tästä Tiililäkin varoitti kirkkoa. Uskon nimissä tarjotaan eheytymistä menneisyyden haavoista, terveyttä ja jopa menestystä. Kuolema opettaa meitä kuitenkin näkemään sen, mikä on tärkeintä: sielun pelastus. Saada synnit anteeksi ja elää Jumalan omana, oli sitten sairas, terve tai ahdistunut. Kristinuskon perussanoma on se, mitä apostolit julistivat ja mikä edelleen on lähetystyön ytimessä: syntiemme sovitus ja ylösnousemus. ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.”

KUOLEMAAN ON hyvä valmistautua. Siihen kuuluu ”talonsa toimittaminen” eli käytännön asioiden valmistelu tulevaa varten. Parhaiten kuolemaan valmistautuu lähtemällä Hyvän Paimenen seuraan, sillä hän ei lupaa ainoas­taan pelastusta iankaikkiselta kuolemalta vaan hän tarjoaa elämän jo nyt. ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Kun valmistaudumme kuolemaan, vapaudumme elämään.