Kumpi rukoilija olet – publikaani vai fariseus?

Näkökulmia rukoukseen, osa 1/3

”Jumala, jos olet olemassa, kuule minua ja auta!” Tällaisen hätähuudon on moni elämänsä umpikujassa rukoillut. Moni on myös saanut kokea avun, joskus hyvinkin nopeasti ja järisyttävän selvästi. Heprealaiskirjeen 11. luvussa todetaan: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka etsivät häntä.”1 Oikeanlainen rukous lähtee siitä, että on elävä Jumala, joka näkee, kuulee ja välittää.

Jeesus kertoi paljon puhuvan vertauksen kahdesta rukoilijasta.2 Toinen heistä oli Jumalan mielen mukainen, toinen ei. Nämä temppelialueelle tulleet miehet olivat monella tapaa toistensa vastakohtia. Ihmisen mittapuulla mitattuna oli päivänselvää, kumpi oli oikeanlainen rukoilija ja Jumalalle kelpaava. Tietenkin se olisi hän, joka oli todella harjaantunut rukoilemaan ja arkielämässä täyttämään Jumalan lain määräyksiä. Jeesus paljasti kuitenkin, että Jumala näkee pintaa syvemmälle. Hän näkee ajatukset ja asenteet. Ne ratkaisevat kaiken.

Fariseus erottautui muusta ihmisjoukosta omalle paikalleen, ettei hänen tarvitsisi edes vaatteillaan hipaista noita syntisiä. Hänen rukouksensa – ääneen lausuttu itsekehunsa – ei ollut mitenkään liioittelevaa. Juuri sillä tavoin monet fariseukset tekivät totta lain noudattamisestaan. He maksoivat varmuuden vuoksi esimerkiksi ylimääräistä temppeliveroa.

Saattaa olla, että rukoilijat olivat liikkeellä juuri päivittäisen uhraamisen aikaan, jolloin pappi suoritti sovitusuhrin. Publikaani eli roomalaisten palveluksessa oleva maallinen verokarhu ja keinottelija ei tohtinut mennä temppelipihan etuosaan vaan jäi taaemmas. Hän löi rintaansa, mikä oli surun ja katumuksen merkki. Hän tunnusti olevansa Jumalan lain rikkoja ja ansainneensa tuomion. ”Jumala, lepy minulle” tai ”sovita minut” kuului hänen hiljainen huokauksensa. Hän lähti kotiinsa vanhurskaana eli Jumalalle kelpaavaksi julistettuna, totesi Jeesus.

Mitä Jumala minussa näkee?

Jeesuksen vertaus saa meidät kysymään omia asenteitamme rukoilijoina: Mitä Jumala minussa näkee? Fariseuksen rukouksen suuri este oli toisten ihmisten halveksunta. Hän ei antanut heille mitään arvoa, kuten kertomus paljastaa. Lisäksi hän eli kauheassa ylpeydessä luullen ulkonaisen hurskauden harjoituksensa riittävän Jumalalle.

Rukouksen paikalla jokainen ihminen on Jumalan edessä syntinen, joka tarvitsee armahtamista huolimatta siitä, miltä elämä ulospäin näyttää. Toinen on elänyt siivosti ja onnistunut elämänsä valinnoissa, menestynyt yhteiskunnassa sekä harrastanut kohtuullisesti hengellisiä rientoja. Toinen taas on tehnyt huonoja, itseään ja lähimpiä vahingoittavia valintoja sekä vastustanut Jumalaa ja vierastanut uskonasioita. Kuitenkin lähestyessään rukouksessa Jumalaa nämä molemmat ovat samalla viivalla tarvitsemassa syntiensä sovitusta, jonka Jeesus ristillä meille ansaitsi. Hänen verensä toi sovituksen, joka on mahdollista ottaa vastaan uskolla.

Jeesus keskusteli kerran keskipäivän helteessä kaivolla samarialaisen naisen kanssa rukouksesta. Erityisesti nainen halusi tietää oikean rukouksen paikan, oliko se Jerusalemin temppeli, kuten juutalaiset sanoivat, vai Garissimin vuori Samariassa, kuten siellä uskottiin. Jeesus vastasi: ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on Henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla Hengessä ja totuudessa.”3

Kirkkohistorian aikana on pohdittu oikeaa rukousta. Kuinka ihminen voi rukoilla ”Hengessä ja totuudessa”? Vanhat kristityt löysivät vastauksen, jonka he nimittivät ”vuodatetuksi rukoukseksi” (oratio infusa). Pyhä Henki itse vetää ihmistä rukoukseen ja vuodattaa taivaasta rukouksen ihmisen sydämeen. Sellainen rukous myös tavoittaa taivaan. Se nousee Jumalan eteen.

Paavali kirjoittaa: ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän me tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää, mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.”4

Kirjoitus perustuu Radio Deissä 24.8.2015 kuultuun Raamattuavain-ohjelmaan.