Kristillinen palvelutalo on Suomessa harvinaisuus

Palvelukoti Hyvänolon Elämänpuu on yksi harvoista.

Palvelukoti Hyvänolon Elämänpuun oleskelutilassa on avattava alttari. Kuvassa myös palvelukodin asukas Sylvi Nieminen. Kuva: Tuomas Mikkolainen

Tampereen Jankassa sijaitseva Hyvänolon Elämänpuu on kristillinen palvelukoti, jonka omistaa kristillinen palvelukotiyhdistys Elämän puu ry. Yhdistys perustettiin vuonna 2002, ja sillä on tällä hetkellä palveluasumistoimintaa ainoastaan Tampereella.

Tampereen kaupungin kilpailutusten vuoksi Elämän puu ry:n palvelutuotanto asumisyksikössä oli jonkin aikaa katkolla, mutta viime elokuussa palvelutuotanto siirtyi takaisin yhdistykselle. Hyvänolon Elämänpuu Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Pursiainen on päätöksestä hyvillään.

– Mielestäni raha ei saisi ratkaista kaikkea. Toiminnan suunnittelu pitkällä tähtäimellä vaikeutuu, jos kilpailutuksia pidetään muutaman vuoden välein, Pursiainen sanoo.

Yksikössä on 23 tehostetun palveluasumisen ja 23 palveluasumisen paikkaa.

Yhteisöllisyyttä ja lähimmäisyyttä

Kristillisyys näkyy palvelukodissa ennen kaikkea arvoissa, joita ovat yhteisöllisyys, kodikkuus ja lähimmäisyys. Se näyttäytyy myös konkreettisesti esimerkiksi säännöllisinä hartaus- ja virsilauluhetkinä.

Hengellisyys kuuluu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

– Täällä asukas saa olla reilusti kristitty. Meillä on myös kristittyjä työntekijöitä, jotka mielellään rukoilevat asukkaiden kanssa tai rohkaisevat raamatunpaikalla asukkaan niin halutessa. Hengellisyys kuuluu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, Pursiainen sanoo.

Palvelukodin kristillisestä toiminnasta vastaa yhdistys. Sen kautta palvelukotiin on myös rekrytoitu vapaaehtoisia, jotka juttelevat ja ulkoilevat ikäihmisten kanssa. Tosin koronan vuoksi vapaaehtoistoiminta on ollut vähäisempää.

”Täällä tuntuu kodilta”

Palvelukodin asukas Sylvi Nieminen kertoo, että kristillinen palvelutalo oli hänen kohdallaan heti selvä valinta.

– Täällä tuntuu kodilta. Olen viihtynyt hyvin, sillä voin halutessani vetäytyä omiin oloihin tai olla muiden kanssa. Olen saanut täältä uusia ystäviä, Nieminen kertoo.

Hänelle hartaushetket ja muut hengelliset tilaisuudet ovat todella tärkeitä – viikon kohokohtia suorastaan.

Lisäksi

Kommentti

Kristillisten palvelukotien aika ei ole vielä

Kristilliset päiväkodit ja koulut ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja niitä perustetaan tai suunnitellaan perustettavan eri puolille Suomea tälläkin hetkellä. En kuitenkaan äkkiseltään muista, että olisin koskaan aiemmin törmännyt ikäihmisille suunnattuun kristilliseen palvelukotiin.

Nostin kysymyksen esiin haastatellessani Sirpa Pursiaista. Hän myönsi, että kristillisten palvelukotien vähäisyys on erikoista ottaen huomioon, että vanhemmissa ikäpolvissa on huomattavasti enemmän vakaumuksellisia tai ainakin tapakristittyjä kuin nuoremmissa polvissa. Toisaalta Pursiainen korosti, että Suomessa on paljon palvelutaloja, joissa on hengellistä toimintaa, vaikka palvelutalo ei itseään kristillisenä markkinoisikaan.

Ajattelen, että palvelukodit eivät ole vielä joutuneet samanlaiseen syyniin kuin koulut aikanaan. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten kaikki koulut olivat käytännössä kristillisiä. Tällaisia kouluja saattaa olla edelleen maaseudulla. Kävin itse alakoulua pienessä kyläkoulussa, jossa päivittäin laulettiin virsiä, rukoiltiin ruokarukous ja pidettiin aamuhartauksia.

Tällaiset koulut alkavat kuitenkin pian olla historiaa, sillä yhtenäiskulttuurin aika on ohi ja halu irtautua kristillisestä perinteestä kasvaa. Palvelutaloissa muutos tulee todennäköisesti viiveellä, kun nykyiset nuoret aikuiset aikanaan vanhenevat. Silloin myös todennäköisesti tarve kristillisille palvelutaloille lisääntyy.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Katso myös alla olevalta videolta, miksi psykoterapeutti, kirjailija Saara Kinnunen lukee Uutta Tietä.