Konservatiivivaikuttajat kompromissin tiellä

Viime viikon kirkolliskokouksessa keskusteltiin jälleen avioliittokäsityksestä, liittyen professori emerita Eila Helanderin selvitykseen vihkioikeudesta luopumisesta.

Kirkkoherra Jouni Turtiainen esitti Helanderin selvityksen pohjalta kompromissia, jonka mukaan kirkko säilyttäisi perinteisen avioliittonäkemyksensä, mutta antaisi jollakin tavoin tilaa myös niille papeille, jotka haluavat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, vaikkapa siviilivihkimyksenä. Muun muassa kirkkoherra Arto Antturi, tunnettu sanoittaja-runoilija Anna-Mari Kaskinen sekä kirkolliskokouksen ulkopuolella facebookissa teologian tohtori Eero Junkkaala antoivat tukensa Turtiaisen kompromissiesitykselle. Vaikka kompromissi on ollut odotettavissa, oli yllättävää, että sellaista esittää nyt joukko tähän saakka melko konservatiiveina tunnettuja teologeja. Miten tässä asiassa voidaan esittää kompromissia, kun Paavali puhuu samaa sukupuolta olevien sukupuoliyhteyden harjoittamisesta evankeliumin vastaisena kadottavana syntinä? (1. Kor. 6 ja 1. Tim. 1)

Lähettäessään Helanderin selvityksen kirkolliskokoukselle piispat totesivat, että ”asiaa koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa tulee pitää johtavana periaatteena sitä, että näkemyserot suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien avioliittoon eivät muodostu kirkkoa jakavaksi asiaksi”. Ilmeisesti sama huoli on kompromissin esittäjillä. Se johtaisi kuitenkin käytännössä siihen, että kirkossa olisi samaan aikaan voimassa kaksi erilaista näkemystä avioliitosta. Sellainen ei voi toimia käytännössä.

Kirkolliskokousedustaja Ville Auvinen kuvasi tällaista kaksoisajattelua George Orwellin kirjan Vuonna 1984 sanoin: ”Se merkitsee nöyrää alttiutta sanoa mustaa valkoiseksi, kun puoluekuri sitä vaatii, mutta se merkitsee myös kykyä uskoa, että musta on valkoista ja vielä enemmän, kykyä tietää, että musta on valkoista ja unohtaa, että mikään muu on koskaan edes pälkähtänyt päähän.”

Missään Raamatussa tai kirkon tunnustuksessa ei aseteta kirkon johtavaksi periaatteeksi yhtenäisyyttä.

Teologian tohtori Niilo Räsänen puolestaan päätti puheenvuoronsa kirkolliskokouksessa selkeään haasteeseen: ”Tässä asiassa ei ole olemassa mitään kompromissia. Kirkkollisko­kouksena me joko pysymme Raamatun opetuksessa niin kuin kirkko on 2000 vuotta tehnyt tai sitten me luovumme Raamatun opetuksesta.”

Missään Raamatussa tai kirkon tunnustuksessa ei aseteta kirkon johtavaksi periaatteeksi yhtenäisyyttä. Yhtenäisyyden nostaminen ykkösperiaatteeksi kirkossa avaa ovet harhaopeille. Käytännössä se merkitsee, että kaikkia vaaditaan hyväksymään, että kirkossa opetetaan vakavaa eettistä ja opillista harhaa. Pääasia on, että pysytään yhdessä.

Jos Luther olisi toiminut näin, meillä ei olisi uskonpuhdistuksen juhlavuotta. Kristus itse rukoili, että me pysyisimme Jumalan sanassa ja olisimme sen perusteella yhtä. (Joh. 17) Viisainta kirkon nykyisessä tilanteessa olisi antaa Norjan ja Tanskan mallin mukaan konservatiiveille vapaus muodostaa henkilöseurakuntia, jossa ei opeteta kirkkoon tuotuja uusia harhoja. Ellei tätä vapautta anneta, se on pakko itse ottaa, muuten herätyskristityt itsekin luopuvat avioliittokäsityksessään Jumalan sanasta.