Jumalan ensimmäinen kirja

Raamatun mukaan Jeesus etsiytyi usein tietoisesti luonnon keskelle. Sinne Jumala haluaa viedä myös tämän ajan ihmisiä, Oskari Juurikkala uskoo. KUVA: HEIKKI SALMELA

Luonnossa liikkuminen tekee ihmiselle hyvää myös hengellisesti, pappi Oskari Juurikkala on huomannut.

Kun katselee meren rannatonta ulappaa tai vuorten jylhyyttä, mieleen tulee kuin automaattisesti ajatus omasta pienuudesta. Uskovan ihmisen tapauksessa ajatus saa usein seuraukseen Jumalan majesteettisuuden hämmästelyn.

Näin on käynyt myös katoliselle papille Oskari Juurikkalalle.

– Vuoristossa, vuoria katsellessa tai meren rannalla fyysisen maailman valtavuus tulee kouriintuntuvaksi. Samalla se saa havahtumaan siihen, miten valtava Jumalan täytyykään olla.

Opus Dei -järjestön pappina Helsingissä työskentelevä Juurikkala väitteli tänä syksynä teologian tohtoriksi Santa Crocen yliopistossa Roomassa. Hänen tutkimustyönsä kohteena oli kirkkoisien vaalima ajatus luomakunnasta Jumalan toisena ilmoituksena Raamatun rinnalla. Tätä ilmentää kirkkoisien kirjoituksissa toistuva ”luonnon kirja” -metafora.

Juurikkalan tutkimuksessa metaforan taustalta paljastui vahva teologinen rakennelma. Ilmaisussa yhdistyvät luomisteologia, ilmoitusteologia ja kristologia.

– Kirkkoisät ajattelivat, että Kristus on Jumalan varsinainen Sana ja kaiken jumalallisen kommunikaation täyteys. Raamattu heijastaa tätä Kristus-Sanaa, mutta jollakin tavalla häntä heijastaa myös luonto.

– Niin kuin Raamattu on Jumalan Sanan innoittamaa ja osoittaa kohti Kristusta, samoin koko luomakuntakin on saanut alkunsa Sanasta ja on matkalla kohti Kristuksen täyteyttä, Juurikkala selventää.

Jo Job aikoinaan

Kuka?

Oskari Juurikkala

• Katolinen pappi, palve­lee erityisesti Opus Dei -järjestön nuorisotyössä

• Teologian, oikeustieteen ja kauppatieteiden tohtori.

•Oikeustaloustieteen dosentti Helsingin yliopistossa.

Raamatullisen perustan luontoteologialleen kirkkoisät saivat muun muassa Johanneksen evankeliumin alkujakeista sekä niistä monista kohdista, joissa Raamatun henkilöt itse ammentavat hengellistä viisautta luonnosta.

Vanhassa testamentissa luontoviittauksia on esimerkiksi Jobin kirjassa. Sen sivuilla Job, hänen ystävänsä ja Jumala perustelevat kaikki sanottavaansa luonnosta poimimillaan havainnoilla.

Uudessa testamentissa luonnon kirjaa käyttää etenkin Jeesus, joka muun muassa nostaa kasvit ja linnut esimerkiksi Jumalan huolenpidosta.

Kirkkoisät näkivät luomakunnassa sekä hengellisiä metaforia että Jumalan ominaisuuksia, kuten hänen viisautensa, voimansa ja rakkauden luonnon kauneutta kohtaan.

– Meille on säilynyt esimerkiksi Basileios Suuren (n. 330–379) ja Kyrillos Jerusalemilaisen (n. 315–386) saarnoja, joissa he hyödyntävät luonnosta otettuja vertauksia hyvin samaan tapaan kuin Jeesus tekee evankeliumeissa, Oskari Juurikkala kertoo.

Ei korvaa kirjoitettua Sanaa

Kirkkoisien teksteistä ilmenee, että he kiinnittivät luonnossa huomiota osin eri asioihin. Tutkija pitää tätä ymmärrettävänä.

– Jokainen meistä lukee Raamattuakin peilaten sitä omaan tilanteeseensa ja näkee siksi siellä erilaisia asioita. Jumalan luomistyö on vielä enemmän avoin monenlaisille tulkinnoille, sillä siinä ei ole samalla tavalla tarkkaa merkitystä.

Kirkkoisille olikin tärkeää, että luonnon kirjaa luetaan yhdessä Raamatun kanssa. Vaikka luonnosta voi oppia paljon, Raamattua se ei korvaa. Kirjoitetun Jumalan sanan avulla vältetään myös väärät luontoa koskevat tulkinnat.

– Kirkkoisät ajattelivat yleisesti, että luonnon kirja oli avoin ihmisille ennen syntiinlankeemusta mutta ei enää. Varsinkin ilman Kristusta luonnon kirja on ihmiseltä suljettu. Lunastus ja usko palauttavat jotakin siitä luonnon kirjan lukemiskyvystä, joka ihmiselle oli annettu ennen perisyntiä.

Toivon näköala

Juurikkalalle itselleen luonto viestii paitsi Jumalan suuruudesta, myös hänen leikkisyydestään.

– Monet kasvien ja eläinten yksityiskohdat ovat yllättäviä ja melkein koomisia. Niitä katsellessa tuntuu kuin Jumala sanoisi, että älä sinäkään ole niin vakava.

– Olen kokenut usein, että kun menee ulos rukoilemaan, se tekee todella hyvää. Sisällä ollessa jää helpommin jumiin arjessa kohtaamiinsa vaikeuksiin ja pettymyksiin.

Juurikkala uskoo, että ”luonnon kirja” -metaforalla on annettavaa kristillisten yhteisöjen ekoteologiakeskusteluun. Nykyuutisoinnissa toisinaan aistittavaa ympäristöhysteriaa hän vierastaa.

– Minua luonto muistuttaa myös elämän voimasta. Se antaa toivoa, sillä se palauttaa intuition siitä, että on olemassa elämän lähde, joka on voimakkaampi kuin kaikki sitä uhmaavat haasteet. Tämä on ollut itselleni iso asia.

Hirmumyrskyjen sanoma?

Vanhassa testamentissa myös luonnon tuhovoimia ja petoeläimiä kuvataan Jumalan mahtavuuden merkkeinä. Näin siitä huolimatta, että ne aiheuttavat vaaraa niitä tarkkailevalle ihmiselle.

Kirkkoisien kirjoituksissa luonnon tuhovoimien viestistä puhutaan vähän, Oskari Juurikkala kertoo.

– Joillakin kirkkoisillä on nähtävissä ajatus, että luomakunta on kirja, joka on tehty myös syntiinlankeemusta silmällä pitäen. Siksi siinä on myös ihmisen kannalta vaarallisia elementtejä, jotka on tarkoitettu ikään kuin pedagogiseksi viestiksi auttamaan ihmistä ymmärtämään omaa hengellistä tilaansa syntiinlankeemuksen jälkeen. Näiden ilmiöiden tulkinnassa voi tehdä virheitä, mutta silti niillä on oma merkityksensä.

– Samalla nämä ilmiöt voidaan tulkita merkiksi siitä, että myös luonto odottaa omaa lunastustaan ja vapautustaan, kuten Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 8. luvussa.

 

Haluatko lukea lisää? Tilaa Uusi Tie tästä!

Alla olevassa videossa kerromme työstämme.