Onko Raamattu vain aikaansa sidottu kirja ja Luther oman aikansa lapsi?

Olin viime viikolla kolmen muun toimittajan kanssa Radio Deissä esittämässä kysymyksiä Turun piispa Kaarlo Kallialalle. Keskustelu käytiin mielestäni hyvässä hengessä ja oleellisista asioista. Paljon jäi myös kysymättä, sillä avioliitto-aihe haukkasi leijonanosan keskustelusta. Ihmettelin, miksi kirkossa ollaan epävarmoja siitä, tulisiko avioliitto nähdä pelkästään miehen ja naisen välisenä liittona. Kirkon oppi asiasta on selvä. Viittasin kahteen luterilaisten tunnustuskirjojen kohtaan, jotka määrittelevät avioliiton selvästi miehen ja naisen väliseksi liitoksi.*

Piispa vastasi tähän toteamalla, että Raamattu ja tunnustuskirjat on kirjoitettu omana aikanaan ja tietyssä tilanteessa. Ei voi edellyttää, että Lutherille olisi juolahtanut mieleen meidän avioliittokeskustelumme, vaan hän kirjoitti senaikaiseen tilanteeseen.

Mitä tahansa historiallista tekstiä on toki luettava huomioiden senhetkinen tilanne. Mutta Suomen ev.-lut. kirkko ei suhtaudu Raamattuun ja tunnustuskirjoihin kuitenkaan vain kiinnostavina historiallisina dokumentteina, joiden opetuksilla ei olisi mitään sitovuutta meidän aikanamme.

Kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä kirkkomme on sitoutunut uskoon, joka perustuu Jumalan sanaan eli Raamattuun ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon tunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Lisäksi kirkko ”pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”

Jos Raamattu on vain aikaansa sidottu kirja ja Luther oman aikansa lapsi, miten ne voivat toimia kirkkomme opetuksen mittapuuna? Eivät mitenkään.

Sovelletaanpa samaa suhteellistavaa tulkintatapaa muihinkin kysymyksiin. Joku voisi väittää, että vanhan kirkon uskontunnustukset eivät tuomitse Jehovan todistajia, jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden. Uskontunnustuksethan ovat ”oman aikansa tuotteita”, eivätkä 300-luvulla kirjoitetut tekstit voi tietenkään ottaa kantaa 1800-luvulla syntyneeseen liikkeeseen.

Tai kuvitellaan tilanne, että osa kirkon papeista alkaisi kastaa uudelleen kerran lapsena kastettuja. Tällaista toimintaa voitaisiin suvaita huomauttamalla, etteivät tunnustuskirjat kasteenuusijoita tuomitessaan käsittele meidän aikamme uudelleenkastajia.

Näin vedettäisiin pohja pois siltä, että Raamatulla tai tunnustuskirjoilla olisi mitään sitovuutta meidän aikanamme. Virhepäätelmä on kuitenkin se, että vaikka Jehovan todistajat poikkeavat varhaiskirkon areiolaisista, molemmat kieltävät yhtä lailla Jeesuksen jumaluuden. Uskontunnustusten mukaan taas Jeesus oli sekä Jumala että ihminen. Nykyajan baptistit kyllä poikkeavat reformaation ­anabaptisteista, mutta molemmat kieltävät lapsikasteen. Tunnustuskirjat puolestaan pitäytyvät lapsikasteeseen.

Vaikka apostolit, kirkkoisät ja reformaattorit eivät tunteneet meidän kirkkomme avioliittokeskustelua, he kuitenkin opettivat, että avioliitto on Jumalan säädös ja sen muodostavat yksi mies ja yksi nainen. Samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteet ne torjuvat. Vaikka aika muuttuu, Jumalan säädös pysyy.

*Viittaukset tunnustuskirjojen kohtiin:

”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.” (Martti Lutherin Iso katekismus, 6. käskyn selitys, kursiivi MK)

”Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XXIII uskonkohta, kursiivi MK)