”Jerusalemista aikanaan paennut Pyhä Henki on palannut Kristuksen seurakuntaan”

Viime vuosien aikana olemme saaneet nähdä lukuisien Uuden testamentin teologian kokonaisesitysten esiinmarssin. Teologian kirjoittaminen on murroksessa. Sen taustalla on radikalisoituneen teologian synnyttämä hiljaisuuden aika. Vastareaktio syntyi vasta 1990-luvun lopulla. Kun uusien kirjojen kirjoittaminen pääsi vauhtiin, loppua ei näy.

Uuden testamentin teologian tutkimus on saanut suuntaa N.T. Wrightilta. Hän selittää Jeesuksen ja Paavalin sanomaa erityisesti pakkosiirtolaisuuden päättymisen näkökulmasta. Wrightin mukaan teologian taustalla vaikuttaa kertomus, käsitys historiasta, joka kuvaa jännitettä pakkosiirtolaisuuden ja uudistuksen välillä. Tämä tulkinnan suunta on nostanut esille monta kiinnostavaa kysymystä. Ajattelivatko juutalaiset pakkosiirtolaisuuden olevan vielä kesken? Mitkä tekijät Jeesuksen opetuksessa selittyvät tämän taustan avulla?

Wrightin lähtökohta on osoittautunut vuosien myötä päteväksi. Ensinnäkin suuret profeetat asettivat pakkosiirtolaisuuden täydelliselle päättymiselle niin selvät ehdot, että edes useimmat toisen temppelin ajan juutalaisista teologeista eivät katsoneet niiden toteutuneen. Israel ei vielä elänyt rauhassa, eikä Daavidin poika ollut saapunut. Herran riemuvuosi ei ollut vapauttanut kansaa orjuuden ja rangaistuksen alta. Lisäksi monet juutalaiset julistivat vielä Jeesuksen aikaan, että kansa elää synnissä ja temppeli on jumalattomien pappien hallussa. Rooman vallan alla eläneet juutalaiset eivät todellakaan ajatelleet elävänsä eskatologista rauhan aikaa.

Jeesuksen julistus selittyy puolestaan johdonmukaisesti siitä näkökulmasta, että hän uskoo pakkosiirtolaisuuden olevan kesken. Jeesus itse väittää tuovansa rauhan ajan ja ilmoittaa Jumalan vallan ja valtakunnan toteutuvan seuraajajoukossaan. Jopa termi ”evankeliumi” kuvaa ilosanomaa pakkosiirtolaisuuden päättymisestä.

Jeesus nousee papistoa ja temppeliä vastaan, vaatii kääntymystä ja julistaa pelastuksen temppelin olevan kääntyneiden sydänten yhteisö. Hän myös todistaa riemuvuoden koittavan omien tekojensa kautta. Lopulta ratsastus Jerusalemiin ja mielenosoitus temppelissä kertovat, että tällä kivisellä temppelillä ei ole tulevaisuutta. Eskatologinen ratsastaja rakentaa käsin tekemättömän temppelin, jossa Israe­lin uudistus toteutuu.

Wrightin tulkintaa voidaan viedä myös eteenpäin. Se avaa Jeesuksen ja Paavalin välistä suhdetta uudella tavalla. Paavali kirjoittaa aikakausien taitekohdan olevan käsillä. Hänkin lainaa profeettatekstejä, joissa hengellisen pakkosiirtolaisuuden jälkeen luvataan kansan uudistus. Ja ennen kaikkea Paavali kirjoittaa temppelistä, joka koostuu ihmisistä. Jerusalemista aikanaan paennut Pyhä Henki on palannut Kristuksen seurakuntaan, ja nyt jokainen uskova on Pyhän Hengen temppeli.