Huippuhetkiä ja uudelleenarviointia

Kansanlähetyspäivien juhlateltan lavalla nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä kaikki Kansanlähetyksen johtajat. Kuva: Philippe Gueissaz

 

Kaikki kokoukset olivat täynnä nuoria. Tuhannet venäläiset tarttuivat Raamattuun. Etiopialaistytöt pääsivät ensi kertaa kouluun. Kansanlähetyksen johtajat muistelivat liikkeen historian tähtihetkiä.

Viime viikonlopun Kansanlähetyspäiviä sävytti vahvasti järjestön 50-vuotisen taipaleen juhliminen. Lauantai-iltapäivän tilaisuudessa lavalle nousivat kaikki kolme Kansanlähetyksen johdossa ollutta miestä, Matti Väisänen, Timo Rämä ja nykyinen lähetysjohtaja Mika Tuovinen. Mukana olivat myös liittohallituksen edellinen puheenjohtaja Heimo Karhapää ja nykyinen puheenjohtaja Tuomo Heikkilä. Kansanlähetyksen ensimmäinen puheenjohtaja Eino J. Honkanen on jo ”paremmissa juhlissa”, kuten Tuovinen asian ilmaisi.

Tuovisen ja Laura Järvisen juontamassa paneelissa johtajilta kysyttiin liikkeen 50-vuotisen historian huippuhetkiä.

Matti Väisäsen muistot menivät liikkeen alkuvaiheisiin.

– Kaikkialla minne menimme, tilat olivat täynnä enimmäkseen nuoria ihmisiä, mikä osoittaa, että kansanlähetysnäky oli vastaus sen ajan hengelliseen haasteeseen Suomessa.

Heimo Karhapää mainitsi muun muassa Raamattujen viemisen suljettuihin maihin. Eräänä koskettavimmista hetkistä hän muistaa Leningrad-mission 1990-luvun alussa, jossa 22 000 venäläistä kokoontui kolmena päivänä Lenin-halliin.

– Itkimme ilosta Pentti Heinilän kanssa, kun ihmiset ottivat Jumalan sanan ja lukivat sitä. Sanoin, että tätä varten olemme työtä tehneet, Jumalalle kiitos.

Lähettejä maailmalle ja kyläkoulu Etiopian maaseudulle

Timo Rämä nosti tähtihetkenä esiin uusien lähetystyöntekijöiden siunaamiset.

– Se on ollut ehdotonta pääsihteerin ja lähetysjohtajan työn huippua. Siltä osin on erityisesti jäänyt mieleen oman tyttäreni ja heidän perheen siunaaminen vuonna 2009 Kouvolan Kansanlähetyspäivillä.

Tuomo Heikkilä valitsi sykähdyttäväksi hetkeksi Etiopian-matkan vuodelta 2015. Siellä matkaseurue vieraili maaseudulla kyläkoulussa, jonka rakentaminen oli Kansanlähetyksen avustuksella tehty kehitysyhteistyöprojekti, jota veti lähetystyöntekijä Raimo Tuppurainen.

– Meidät vastaanotti tuhatpäinen ihmisjoukko hurraten meille. Meille oli yllätykseksemme järjestetty kiitosjuhla, johon oli kutsuttu myös aluehallinnon virkamiehiä ja tv-toimittaja. Tuo kylä sai koulun. Ja kun tytöille rakennettiin erillinen käymälä, myös tytöt alkoivat tulla kouluun, ja sen oppilasmäärä kaksinkertaistui. Projekti myös aiheutti sen, että kylälle tuli valtion rahoittama tie, jota ilman se oli tähän asti ollut.

Mitä olisit tehnyt toisin?

Johtajia haastettiin paneelissa pohtimaan, mihin he keskittyisivät, jos he saisivat aloittaa tehtävässään alusta sillä kokemuksella, joka heillä on nyt.

– Yrittäisin hoitaa hengellisesti perhettäni paremmin eli olla myös perheelleni pappi. Tutkisin enemmän ja juoksisin vähemmän. Kolmanneksi, antaisin enemmän aikaa myös henkilökunnan hoitamiseen. Neljänneksi, yrittäisin johtaa edelleenkin ensisijaisesti Jumalan sanalla, se on: enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä, Matti Väisänen tiivisti.

Heimo Karhapää totesi, että Kansanlähetyksessä on oltu melko työkeskeisiä. Evankeliumin eteenpäin vieminen on nähty äärimmäisen tärkeänä asiana.

Johtajan velvollisuutena – tähän kiinnittäisin enemmän huomiota – on valvoa ja muistuttaa, mikä on päätehtävämme.

– Mutta kutsumus on laajempi. Koittaisin löytää enemmän sellaista työn ja levon sopusointua itse kunkin kohdalla, myöskin liikkeemme johtajien kohdalla.

Timo Rämä lainasi johtajuuskoulutuksessa aikanaan kuulemaansa ajatusta, jonka mukaan jokainen organisaatio luonnostaan pakenee perustehtäväänsä.

– Väite on yllättävä, mutta kokemuksen mukaan harvinaisen totta myös Kansanlähetyksessä. Toiminta voi huomaamattamme ajautua sivuraiteille. Johdon mielenkiinto alkaa painottua vain ongelmiin ja niiden ratkaisuyrityksiin.

– Vapaaehtoisorganisaatioissa talous ja siihen liittyvät ongelmat alkavat usein hallita ajatuksia ja ohjata toimintaa. Sen tähden johtajan velvollisuutena – tähän kiinnittäisin enemmän huomiota – on valvoa ja muistuttaa, mikä on päätehtävämme, Rämä sanoi.

Enemmän johtajuutta

Tuomo Heikkilä totesi, että johtaja ei voi Kansanlähetyksessä keskittyä vain yhteen asiaan, sillä liike on liian laaja sellaiseen. Kuitenkin hän mainitsi, että jos hän voisi aloittaa vastuutehtävissään nykyisellä kokemuksella, hän olisi hankkinut aiemmin ja enemmän johtajuutta, ensin itselleen ja sitten muille.

– Olisin aiemmin ja rohkeammin pyrkinyt ohjaamaan sellaisiin uudistuksiin, jotka ovat hyödyllisiä. Tällaisia ovat vaikkapa taloushallinnon uudistaminen, ICT, varainhankinta. Olisin rohkeammin ohjannut karsimaan tehottomaksi koettuja työtapoja, jotta syntyisi tilaa uusille työtavoille. Olisin rohkeammin eriyttänyt teologisen johtamisen ja hallinnollisen johtamisen, Heikkilä totesi.

Kansanlähetyspäiville osallistui järjestäjän ilmoituksen mukaan runsaat 10 000 juhlavierasta, mikä on enemmän kuin viime vuonna. Ensi vuoden Kansanlähetyspäivät pidetään jälleen lähetyskeskuksella Ryttylässä 6.–8. heinäkuuta.

 

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!

”Kuka olisi voinut edes aavistaa tällaisia Jumalan teitä!”

Vain vuosi Kansanlähetyksen perustamisen jälkeen saimme olla lähettämässä ensimmäisiä työntekijöitä Etiopiaan, Keski-Aasiaan ja Japaniin. Kun katsomme mitä noissa maissa on tapahtunut näinä vuosina, ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka suuressa olemme saaneet olla mukana.

Etiopiassa olemme saaneet olla tukemassa maailman suurimmaksi kasvanutta luterilaista kirkkoa. Viisikymmentä vuotta sitten Mekane Yesus -kirkossa oli noin 60 000 jäsentä. Tänään heitä on yli kahdeksan miljoonaa. Seurakunnat ovat eläneet monenlaisten ahdistusten ja tuskien keskellä, mutta Jumalan sana on menestynyt ja tuottanut valtavan sadon.

Keski-Aasiassa työntekijämme ovat toimineet kansainvälisen kristillisen avustusjärjestön tehtävissä. He ovat erilaisin kätten töin palvelleet sotien ja köyhyyden keskellä kärsiviä ihmisiä. Siellä työskennelleillä ei monesti ole ollut mahdollisuutta kertoa sanoin uskostaan. He palvelevat, rukoilevat ja toivovat, että heidän rakkautensa kautta Jeesuksen rakkaus jollakin tavoin koskettaisi näitä ystäviä.

Viidenkymmenen vuoden aikana ulko­maiset työntekijät on välillä karkotettu maasta, välillä he ovat joutuneet lähtemään pois sotatilanteiden vuoksi. Ja meidänkin työntekijöistämme neljä on kärsinyt marttyyrikuoleman tuossa heille niin rakkaassa maassa.

Viime vuosina olemme saaneet olla todistamassa ihmeellistä sadonkorjuun aikaa. Tuosta maasta on paennut valtavat määrät ihmisiä. Pelkästään täällä Suomessa on jo ainakin muutamia satoja keskiaasialaisia, jotka ovat lähteneet seuraamaan Jeesusta. Kuka olisi voinut edes aavistaa tällaisia Jumalan ajatuksia ja teitä!

Japanista on usein sanottu, että se on vaikea lähetysmaa. Ja totta on, että siellä emme ole saaneet olla todistamassa sellaista valtavaa seurakuntien kasvua, jota näemme esimerkiksi Etiopiassa. Mutta Jumalan sana on saanut sielläkin menestymään sen, mitä varten Jumala on sen lähettänyt.

Näiden vajaan viidenkymmenen vuoden aikana olemme saaneet olla perustamassa kuutta seurakuntaa. Näissä seurakunnissa on kastettu noin 400 japanilaista.

Ystävät – me olemme saaneet olla – ja saamme edelleen olla – suuressa mukana.

 

Kirjoitus on lyhennelmä Pirkko Valkaman puheesta Kansanlähetyksen juhlatilaisuudesta 8.7.2017.