Höpö-höpö uskosta terveeseen uskoon
Terve usko ja terve opetus eivät ole aidon herätyksen vastakohtia vaan sen edellytyksiä. Kristittyjen velvollisuus ja pysyvä kutsumus on aina uudestaan palata siihen klassiseen kristilliseen uskoon, joka on ilmaistu Uudessa testamentissa.
”Raamatun totuuden ohella kristillisessä viestinnässä liikkuu jatkuvasti myös totuudenvastaisia väitteitä ja harhaisia mielikuvia. Hengellisyyteen verhotut höpö-höpö-jutut leviävät ja tarttuvat kuin tauti.” Näin kristittyjä herättelee kasvatustieteen tohtori ja entinen Ristin Voitto -lehden päätoimittaja Leevi Launonen kirjoituksessaan (Seurakuntalainen.fi 14.2).
Launosen mukaan: ”Varsinkin sosiaalisessa mediassa tarjolla oleva kristillinen informaatio on epä-älyllisyydessään usein sitä luokkaa, että luulisi Roslingin [edesmennyt ruotsalainen terveydenhuollon professori] simpanssienkin kokevan siitä myötähäpeää.”
TÄMÄN VIIKON UUDESSA TIESSÄ haastateltu Mikael Elmolhoda on vuosien ajan kuunnellut suomalaisia nuoria kristittyjä keskusteluissa ja sielunhoidossa. Hän kertoo Seurakuntalainen.fi-sivustolla julkaistuissa blogikirjoituksissaan suomalaisten kristittyjen nuorten kohtaamista epäterveistä painotuksista ja niiden ahdistavista seurauksista nuorten elämässä.
KOLMAS SUOMALAINEN kristitty, joka on jo vuosien ajan varoittanut epäterveistä opetuksista kristittyjen keskuudessa, on One Way Missionin johtaja Tapani Suonto.
Kun on vuosia kiertänyt herätyskristillistä kenttää ja seurannut laajasti kristillistä mediaa, on pakko myöntää, että Launosen, Elmolhodan ja Suonnon huolenaiheet eivät ole turhia. Kristillisissä piireissä törmää vähän väliä epäterveisiin ja paikkansapitämättömiin opetuksiin ja kertomuksiin.
APOSTOLI PAAVALI TARTTUI aikanaan reippaasti epäterveeseen kristillisyyteen. Hän kirjoitti kirjeessään Tiitukselle: ”Nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi” (Tiit. 1:13)
Terve usko ja terve opetus eivät ole aidon herätyksen vastakohtia vaan sen edellytyksiä. Kristittyjen velvollisuus ja pysyvä kutsumus on aina uudestaan palata siihen klassiseen kristilliseen uskoon, joka on ilmaistu Uudessa testamentissa, ja joka on säilytetty meille kirkkoisien, uskonpuhdistajien ja myös esimerkiksi monien pohjoismaistenkin herätysliikejohtajien kirjoituksissa ja puheissa. Tämän klassisen kristillisen uskon sisältö on kiteytetty kaikissa kristikunnan yhteisissä uskontunnustuksissa ja se on säilynyt myös useissa kirkkokuntien tunnustuksissa kuten esimerkiksi luterilaisissa uskontunnustuksissa.
JOSKUS KUULEE VÄITETTÄVÄN, ettei mitään klassista kristillistä uskoa olisi olemassakaan. Dosentti Juha Ahvio torjuu tällaiset väitteet tärkeässä kirjoituksessaan Apostolinen uskontunnustus määrittelee klassisen kristinuskon. Ahvio osoittaa omiin tutkimuksiinsa ja muihin teologisiin asiantuntijoihin nojautuen, kuinka jo ensimmäisen vuosisadan oikeauskoinen kristillisyys muodosti virtauksen, joka katkeamatta jatkui toiselle ja kolmannelle vuosisadalle. Neljännellä vuosisadalla tätä samaa oikeaa uskoa alettiin muotoilla virallisiksi uskonopillisiksi määritelmiksi. Uskontunnustusten sisältö on sisällöllisesti jatkumossa varhaisimman kristillisen uskon kanssa.
Näitä läpi vuosisatojen säilyneitä uskontunnustuksia me edelleen käytämme kristillisissä kirkoissa. Tunnustamme siis sydämestämme samaa uskoa, joka löytyy jo Uudesta testamentista ja on säilynyt maailmassa tähän päivään saakka.
Kun toivomme, rukoilemme ja teemme työtä, jotta Jumala antaisi herätystä, rukoilemme siis paluuta tähän elävään ja terveeseen uskoon, joka on kaikenlaisen höpö-höpö-uskon vastakohta.
