Ensimmäiset treffit skypessä

Maaseudulla kasvaneen Ville Kämpin ja Manilan miljoonakaupungin sykkeeseen tottuneen Joycen rakkaustarinassa lentokoneen öljynpainemittarilla oli yllättävän suuri rooli.

Ville ja Joyce kohtasivat ensimmäisen kerran kirkossa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Edeltävänä iltana Joyce oli rukoillut Jumalaa näyttämään hänelle tulevan aviomiehen, sillä sinkkuna elämisen tulevaisuus suretti. Jumalanpalveluksessa laulettiin ”Lead me Lord”, johdata minua Herra, kun Joyce huomasi suomalaisen Villen ensi kertaa. Vilkaistessaan tämän puoleen, mies haukotteli! Voi ei, nainen ajatteli mielessään.

Hammaslääkärinä työskentelevän Joycen silmissä Ville näytti nuorelta opiskelijalta, minkä vuoksi hän ei pitänyt Villeä varteen otettavana kumppaniehdokkaana. Todellisuudessa samanikäinen Ville työskenteli vientitoimistossa tietäen pestinsä päättyvän muutaman kuukauden kuluttua, ja siksi hän rukoili johdatusta: Kiina houkutteli, mutta ei ollut varmuutta, mihin suuntaan lähteä.

Myöhemmin Ville ja Joyce tutustuivat raamattupiirissä, johon yhteinen tuttava heidät kutsui. Tämä koetti yhyttää heitä yhteen, mikä ei tuntunut luontevalta. Samaan aikaan he huomasivat vetovoiman välillään, mutta tilanne tuntui mahdottomalta: Villehän oli lähdössä Filippiineiltä.

Kulttuurierojakin oli runsaasti: konservatiivisessa filippiiniläisessä perheessä Joyce oli saanut hyvin perinteisen kasvatuksen ja Manilan 12 miljoonainen kotikaupunki oli varsin erilainen kuin savolaisen Kangasniemen kasvatin lapsuusympäristö. Ville kuvaakin itseään maalaispojaksi, vaikka on opiskellut ja työskennellyt eri puolilla maailmaa jo 17-vuotiaasta saakka.

– Koimme vahvaa yhteyttä uskossa, helluntaikodissa varttunut Ville Kämppi kuvaa.

Uskallus rakastua

Sitten tuli Villen aika palata Suomeen. Lentokentällä hän sai kuulla yllättävän uutisen: lento olikin peruttu rikkoutuneen öljynpainemittarin vuoksi. Tarvittava osa lennätettiin Hollannista saakka ja siihen kului aikaa. Villelle se merkitsi ylimääräistä vuorokautta Manilassa.

– Menimme Joycen kanssa syömään ja kävelemään rantabulevardille. Meistä oli tullut todella läheisiä, mutta traditiot pidättelivät ja välimatka mietitytti.

Myös Joyce oli skeptinen. Alussa pari oli myös tietoinen siitä, miltä he saattoivat näyttää muiden silmissä: valkoinen mies ja aasialainen nainen herättävät toisinaan stereotypioita.

Tuo ylimääräinen päivä yhdessä muutti kuitenkin kaiken. Se toi tarvittavan uskalluksen jatkaa yhteyttä Villen palattua Suomeen.

– Meidän ensimmäiset viralliset treffit olivat skypessä, Ville nauraa.

Villen palattua Suomeen huhtikuussa 2011 hän asetti Jumalalle ehdon: hänen täytyisi saada työ ennen kuin voisi ajatella avioitumista Joycen kanssa. Kun asia oli kunnossa, hän matkusti kesällä Filippiineille kihlaamaan rakkaansa.

– Meille oli tärkeää saada molempien vanhemmilta hyväksyntä suhteellemme.

Seurustelu jatkui. Joyce työskenteli miljoonakaupungissa, jossa työmatkoihin vierähti päivittäin parikin tuntia suuntaansa. Illat kuluivat skypessä.

– Yöunet jäivät lyhyiksi, sillä aikaeron vuoksi pystyimme juttelemaan skypessä vasta myöhään illalla Filippiinien aikaa. Syksyllä tein osa-aikatöitä, jotta ehdin valmistella häitämme, Joyce muistelee.

Joulukuussa Joycen kotikirkossa parin avioliitto siunattiin. Tuon päivämäärän he ovat kaiverruttaneet vihkisormuksiinsa. Suomeen tultuaan he avioituivat lain edessä maistraatissa ja myös Kangasniemen kirkossa pari siunattiin suomalaisten ystävien ja sukulaisten ympäröimänä.

Kulttuurit kohtaavat Nuuksiossa

Joyce tuli Suomeen keskellä kylmintä ja pimeintä talvea. Hän ei ollut aiemmin käynyt Euroopassa. Astuminen uuteen kulttuuriin oli vaikeaa.

– Filippiineillä lapset asuvat vanhempiensa kanssa avioliiton solmimiseen asti, Joyce kuvaa.

Pariskunnan puheissa toistuu tämän tästä kiitoksen antaminen Jumalalle ja Jumalan johdatuksen etsiminen.

– Perhearvomme ovat samat, mutta erilaisilla taustoillamme avioliitto ei ole aina iisiä. Voimme voittaa haasteet, kun molemmat suostuvat tekemään kompromisseja, Ville huomauttaa.

Tänä kesänä Joyce osoittaa joustavuutta lähtemällä Villen kanssa Nuuksion luonnonpuistoon. Filippiiniläistä ihmetyttää joskus suomalaisten metsäinnostus.

Ville ja Joyce tiesivät jo ennen avioitumistaan, että Joycen raskaaksi tulo oli vaikeaa, ja asiaa rukoiltiin myös heidän häissään. Nyt heidän sylissään touhuaa aurinkoinen suklaasilmäinen Elisabeth.

– On armoa, että saimme lapsen. Hän on lahja, johon kuuluu velvollisuus, Joyce miettii.

Ville odotti vanhemmuuden olevan taakoittavampaa, mutta se onkin tuottanut enemmän iloa ja tyydytystä kuin hän oli osannut ajatella. Pienen tyttären isänä Ville on tietoinen maailman pahuudesta. Onkin tullut tärkeäksi rukoilla tytön puolesta, ja pari myöntää jo rukoilleensa tälle hyvää aviomiestä.

– Jumala on isämme, ja hän antoi meille armon olla vanhempia myös. Etukäteen mietimme, olemmeko riittävän valmistautuneita, mutta Jumalalle kiitos, kaikki on mennyt sujuvasti, Joyce iloitsee.

Lue lisää puhuttelevia elämäntarinoita joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.