Aatteet joutuvat syrjään, kun Jumala vetää ihmisen lähelleen.

Satu muuttui todeksi

Alussa kaikki oli kuin perhe-elokuvassa. Kristitty perhe, jossa isä toi leivän pöytään ja äiti huolehti kodista. Seppo-poika pyyteli iltarukouksessaan Jumalan suojelusta heille.

Paratiisiin kuitenkin luikerteli käärme: alkoholi. Se vei liikemies isän mennessään kokouksissa ravintoloissa, sitten myös kotona. Ja pian sama tapahtui äidin kohdalla. Seppo Eirola pakeni huoneeseensa, soitti vimmatusti selloa ja hukutti musiikilla vanhempiensa äänet ja oman tuskansa.

Isä haki apua lapseltaan. Hän lukitsi viinat kylmiöön ja antoi pojalleen avaimet. Hän teki Seposta autokuskin, joka haki pois kapakoista. Ja hän pyysi poikaa piilottamaan aseet, jottei tappaisi itseään.

Välillä Seppo näki isän ja äidin polvillaan. Rukoilemassa, vaiko niin humalassa, etteivät pysyneet jaloillaan. Aina ei osannut sanoa. Jumalaan uskominen alkoi näyttää itselleen valehtelulta, rehellistä olisi ollut myöntää, ettei häntä ollut olemassa. Jumala oli keksintö, jolla haettiin tarkoitusta rankkaan elämään.

Seppo lopetti itkemisen ja aloitti kiroilemisen. Hänestä tuli aggressiivinen ateisti.

– Olen paljon väitellyt ihmisten kanssa ja härskisti tehnyt pilaa uskovista. Enkä ajatellut, että uskominen on vain valetta, vaan myös vahingollista. Yritin saada ihmisiä järkiinsä.

Välillä Seppo näki isän ja äidin polvillaan. Rukoilemassa, vaiko niin humalassa, etteivät pysyneet jaloillaan.

Ateisti keksii elämälle tarkoituksen

Ateistina Seppo Eirola tunsi itsensä muita viisaammaksi, rohkeammaksi ja rehdimmäksi. Hän ei tarvinnut kainalosauvoja jaksaakseen elää. Hyvät arvotkin olivat satuja, jos Jumalaa ei ollut olemassa.

– Ihmisarvo on huijausta. Ihminen on eläin, rakkaus on parittelua, ystävyys kaupantekoa. Ihmiset kuolevat kuin kärpäset nälkään, tauteihin ja sotiin. Ihmisellä ei ole muuta tarkoitusta kuin lopuksi päästä hautausmaan maanparannusaineeksi. Jokaisen on itse keksittävä mahdollisimman hyvä tarkoitus elämällensä, jos meinaa jaksaa loppuun asti, hän palaa ateistin pään sisään.

Seppo valitsi tarkoitukseksi musiikin. Mies työskenteli Turun filharmonisen orkesterin soolosellistinä 35 vuotta. Hän halusi tuoda soitollaan lohtua myös muille, jotta he jaksaisivat herätä taas uuteen aamuun, kosmisessa yksinäisyydessä.

Korkkaamaton rippiraamattu aukeaa

Seppo Eirola menetti isänsä ollessaan 22-vuotias. Katkerana ja vihaisena hän lapio multaa arkun päälle – olihan hän vuosia yrittänyt vakuutella isälle, että kannatti elää, mutta epäonnistunut siinä. Äiti toivoi, että Jeesus murskaisi Sepon kovan sydämen.

Ajattelin mielessäni, että sellaista syöpää tai katastrofia ei olekaan, että se saisi uskomaan satuja.

– Ajattelin mielessäni, että toivo, mitä toivot, mutta sellaista syöpää tai katastrofia ei olekaan, että se saisi uskomaan satuja. Niin rikki ette minua saa, että lopettaisin oman elämäni elämisen ja antaisin mielikuvitusolennon elää puolestani.

Eikä niin käynyt. Päinvastoin, hänestä tuli onnellinen. Liian onnellinen. Elämään astui ihana vaimo Anne ja lapset. Mies katseli öisin sängyssä nukkuvaa vaimoaan täynnä rakkautta. Se tuntui hölmöltä, epäoikeudenmukaiselta. Kärsimyksien maailmassa oli kohtuuttoman väärin, että hän, itsekeskeinen ja kyyninen ihminen, sai olla niin onnellinen.

– Mitä ateisti voi tehdä? Mennä psykiatrille sanomaan, että tee minusta onnettomampi? Ketä ateisti voi kiittää, jos on kiitollisuudesta niin poissa tolaltaan, ettei saa yöllä unta? Sattumaako?

Eräänä yönä Seppo meni alakertaan, otti salaa korkkaamattoman rippiraamattunsa ja alkoi lukea. Hän tiesi, että samoin kuin hänen elämänsä, sekään ei kertonut oikeudenmukaisuudesta. Se kertoi armosta.

Vihollistenkin puolesta kuollut

Jumalan sana ei tyhjänä palaa. Seppo Eirola sai lahjaksi uskon. Hän ei ole vieläkään lakannut hämmästelemästä Jumalan pelastussuunnitelmaa. Jumala itse tuli ihmiseksi ja kärsi meidän takiamme. Jeesus suostui vapaaehtoisesti uhraamaan täydellisen suhteensa Isään ja tulemaan hylätyksi ja kirotuksi.

– Ja hän teki sen vielä vihollistensa takia, ei pelkästään ystäviensä. Koko sen kolmenkymmenen vuoden ajan, jolloin olin halveksinut ja inhonnut kristittyjä ja pitänyt Jumalaa satuolentona, hän oli rakastanut, varjellut ja odottanut, että voi antaa minulle anteeksi.

Usko muutti Sepon elämää. Siitä tuli vapautuneempaa, kun se ei ollut enää omasta tahdonvoimasta kiinni. Hänestä ei kuitenkaan tullut aina hymyilevää uskovaa, joka huutelee kadulla ihmisille, että Jeesus rakastaa sinua. Kokemuksesta mies tietää, että se vain ärsyttää. Hän muistuttaa, ettei uskon tarvitse tehdä tyhmäksi. On hyvä, jos ihmisten kanssa pystyy järkevään argumentointiin ja säilyttämään siinä malttinsa.

– En hermostu helposti ateisteille, koska olen itse ollut samanlainen. Ja tiedän, ettei väkisin voi tehdä mitään.

Hän toivoo, että tavalla tai toisella moni voisi löytää Jumalan.

– En haluaisi, että tämä jäisi vain omaksi lottovoitokseni.

Syyllisyys vaihtui armoon

Jumalaa ei ole, opetettiin Pirjo Ketolalle ateistiperheessä. Silti hänen mieltään alkoi painaa synnintunto vuosia myöhemmin. Hän päätti soittaa kirkkoherran virastoon.

Pirjo Ketola toimii työvoiman hallinnan asiantuntijana, projektipäällikkönä it- alalla. – Työni on todella mielenkiintoista, olen etuoikeutettu, että saan tehdä sitä. Kuva: Susanna Sarimaa

Raamattua ei löytynyt kirjahyllystä, joulu varattiin joulupukille ja vappu, työläisten juhla oli vuoden kohokohta. Pirjo Ketolan lapsuuden kodissa kumarrettiin aatteita: kommunismia ja sen aisaparia ateismia. Uskonnontunnilla hän kuuli innostavia kertomuksia Raamatun henkilöistä, mutta kotona ne selitettiin saduiksi.

Kesiä vietettiin usein mummolassa. Sieltä löytyi rukoileva aarre, jonka arvon Pirjo käsitti vasta myöhemmin. Mummo vei jumalanpalvelukseen, ja pieni tyttö ymmärsi sen olevan pyhä hetki. Mummolan pirtin taulussa luki: ”Joka aamu on armo uus”.

– Minulla ei ollut mitään hajua, mitä se tarkoittaa, mutta lause painautui verkkokalvolleni.

Ratkaiseva puhelinsoitto

Vuodet vierivät. Pirjo Ketola meni naimisiin ja sai kolme lasta. Viimeisen synnyttyä häntä alkoi usein vaivata ahdistava, puristava olo. Hän tiesi, että oli rikkonut jotakin vastaan, että elämässä oli asioita, jotka vaativat sovitusta. Eikä olo lähtisi pillereillä tai mielenterveyshoidoilla.

– Sain lahjaksi synnintunnon. Se oli Jumalan kaipuuta, vaikka en tuntenut Jumalaa.

Jotain oli tehtävä. Nainen tarttui puhelimeen, soitti kirkkoherran virastoon ja pyysi keskusteluaikaa papin kanssa. Kirkkoherra itse otti hänet vastaan, ja syväluotaavat keskustelut alkoivat. Tuli hetki, jolloin Pirjon piti päättää, mitä hän vastaa Jumalan kutsuun.

Muisto nostaa kyyneleet silmiin vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin.

– Hän rukoili minun puolestani, ja sain Pyhän Hengen. Jotakin poistui minusta, kun uskoin synninpäästön. Se oli niin vapauttava, että pitkään vain leijuin ja ajattelin että kaikkien pitää saada kokea tämä sama.

Jotakin poistui minusta, kun uskoin synninpäästön. Se oli niin vapauttava, että pitkään vain leijuin ja ajattelin että kaikkien pitää saada kokea tämä sama.

Pirjolle valkeni Jeesuksen ristintyön merkitys. Kaikki ovat syntisiä, mutta on yksi, joka on kantanut synnit kaikkien puolesta.

– Risti on se, mihin on jatkuvasti turvauduttava. Kirkas kehä ei tule pään päälle, vaikka kuinka hurskaasti yrität elää.

Kirkkoherra ohjasi Pirjon viisaan uskovan rouvan luokse, ja tästä tuli rinnalla kulkija. Hän soitteli, johdatti seurakuntaan, tutki yhdessä Pirjon kanssa Raamattua ja rukoili. Lapsuuden kertomukset heräsivät eloon.

– Raamattu on totta. Ja jos siinä ei jotain asiaa ymmärrä, se ei tarkoita, ettei se olisi totta. Minulle Jumala saa olla myös salattu, ja kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Kirkkaana tulee olla se, miten ihminen pelastuu.

Raamattuopettajan kutsu vahvistuu

Viime vuonna jälleen kirkkoherra – tosin eri kuin kaksikymmentä vuotta sitten – oli ratkaisevalla paikalla. Pirjo Ketola huomasi usein rukoilevansa, että Jumala käyttäisi häntä, ja työmatkoilla radiosta kuului toistuvasti sama mainos. Siinä kannustettiin lähtemään Raamatunopetusakatemiaan, kurssille, joka antaa eväitä raamatunopettamiseen. Maallikot tarvitsivat seurakunnan lähettäjäksi.

– Taistelin ensin ajatusta vastaan, mutta se ei jättänyt minua rauhaan. Päätin tehdä Gideonin villat -testin. Menisin kirkkokahveille, ja jos kirkkoherra tulisi minulle juttelemaan, kysyisin suositusta.

Näin tapahtui. Kirkkoherra tuli istumaan vastapäätä ja kysyi, mitä kuuluu. Pirjo sai suositukset ja pääsi kurssille.

– Jumala käyttää ihmeellisellä tavalla. Koin, että kurssi oli niin minun paikkani. Haluan kertoa ihmisille Jumalasta ja opettaa Raamattua, yksinkertaisesti. Jeesus on kuollut meidän puolestamme, ja kun sen uskoo, se riittää.

Rukous ei ole ostoslista

Rukouselämäni on muuttunut. Se ei ole enää ostoslistaa, se on keskustelua syvällisemmin kuin parhaalle ystävälle.

Uskonelämä on Pirjo Ketolalle paljon enemmän kuin kirkossa käymistä sunnuntaisin. Hän haluaa nostaa Jumalan korkeimmalle korokkeelle joka elämän osa-alueella. Seurakunta ravitsee, mutta tarvitaan myös Sanaa ja rukousta pitämään usko tuoreena.

– Rukouselämäni on muuttunut. Se ei ole enää ostoslistaa, se on keskustelua syvällisemmin kuin parhaalle ystävälle. Raamattu myös kehottaa hellittämättömästi rukoilemaan ihmisten puolesta ja olemaan valveilla. Siihen meitä on kutsuttu.

Mikä saa ateistin kääntymään kristityksi?

Ateismi on yksi nopeimmin kasvavimmista uskonnoista, väitti eräs uutisotsikko verkossa. Tätä Jumalaa kieltävää aattetta ei luokitella uskonnoksi, mutta on totta, että siihen liittyy piirteitä uskonnosta. Vuonna 2014 tutkittiin, että 3,1 prosenttia amerikkalaisista aikuisista pitää itseään ateistina (Pew Research Center). Samana vuonna kansainvälinen tutkimus osoitti, että Isossa-Britanniassa ateisteja olisi jopa 13 prosenttia väestöstä.

Moni ateisti on entinen kristitty. Mutta kuinka usein asetelma on toisinpäin, ateisti kääntyykin kristityksi? Tilastoja ei osu silmään, mutta monia kertomuksia ympäri maailmaa. Tunnettuja henkilöitäkin mahtuu joukkoon, kuten kirjailija C. S. Lewis.

Entisten ateistien todistuksista voi poimia syitä siihen, miksi ateismi vaihtui Jumalaan. Seuraavassa kymmenen esimerkkiä:

1. Järkeenkäyvä ja perusteltu kirjallisuus uskon puolesta
2. Jumalan puhe Raamatun ja rukouksen kautta
3. Tutkimukset evankeliumien historiallisuudesta
4. Rehellinen filosofinen päättely
5. Järkevät uskovat, jotka perustelevat uskoaan loogisesti
6. Tieteen rajallisuus ja puutteelliset selitysmallit
7. Jeesuksen ylösnousemuksen todisteet
8. Ympäristön kauneus
9. Kristittyjen henkilökohtaiset todistukset
10.  Rukoileminen ateistien puolesta

Tämän listan voi pitää mielessä, kun uskovana kohtaa ateisteja ja haluaa tehdä vaikutuksen. Samalla ymmärtäen sen, että Jumala toimii ihmisten elämässä ainutlaatuisilla tavoilla.