Armo on Jumalan yksisuuntaista rakkautta

Viime viikkoina on suomen kielellä julkaistu kaksi uutta kirjaa Jumalan armosta: Tullian Tchividjianin Yksisuuntaista rakkautta, Armoa uupuneille (Uusi Tie, 2015, suom. Susanna Hirvikorpi) ja Michael L. Brownin Mitä on Armo, Liioitellun armonsanoman vaarat (KKJMK, 2015).

Billy Grahamin lapsenlapsi, pastori Tullian Tchividjian on suosittu amerikkalainen evankelikaalinen teologi. Hänen innostuksensa siitä, mitä Raamattu opettaa Jumalan armosta alkoi hänen tutustuttuaan Martin Lutherin kirjoituksiin. Amerikkalaisissa herätyskristillisissä piireissä kasvanut ja uskoa vastaan nuoruudessaan kapinoinut Tchividjian lämpeni nopeasti Lutherin opetuksille evankeliumista. Tchividjianin mukaan amerikkalaisessa herätyskristillisessä opetuksessa on aivan liian usein annettu ymmärtää, että kristinuskossa on kysymys siitä, mitä me teemme Jumalalle: meidän antautumisestamme, valinnoistamme, kuuliaisuudestamme ja rakkaudestamme Jumalaan. Toisin sanoen uskossa on kysymys meistä – minusta.

Tullian Tchividjian haluaa kirjallaan kääntää tämän asetelman päälaelleen. Lutheriin ja Raamattuun tukeutuen Tchividjian julistaa sitä, että kristillisessä uskossa on kysymys Jumalasta ja siitä, mitä hän on tehnyt ja tekee meidän edestämme. Kysymys on hänen rakkaudestaan meihin. Kristinuskon vääristyminen minä-keskeiseksi alkaa selvitä, kun tutustutaan siihen, mitä Luther ja Raamattu opettavat laista ja evankeliumista ja niiden erottamisesta.

Yksi Tchividjianin keskeisiä korostuksia on se, että varsinainen muutosvoima uskovan elämässä on evankeliumi – ei laki. Lain kautta tulee synnintunto, ei voimaa synnin välttämiseen tai siitä irti pääsemiseen. Evankeliumi on Jumalan voima ei vain pelastukseksi vaan myös pyhitykseksi.

Toinen vastajulkaistu armokirja on messiaanisen juutalaisen teologian tohtori Michael L. Brownin. Hänkin on tunnettu amerikkalainen evankelikaalinen teologi. Kirjalla on selvä tavoite. Hän kirjoittaa Amerikassa leviävää niin sanottua ”radikaalin armon” julistusta vastaan. Tämä julistus on teologisella kielellä sanottuna anti-nomistista, eli Jumalan lain kieltävää. Sen mukaan lain julistaminen ei kuulu lainkaan kristityille.

Brown varoittaa harhasta ja osoittaa vastaansanomattomasti, miten kristitty ei ole vapautettu olemasta kuuliainen Raamatun opetuksille. Opetus, jonka mukaan armo vapauttaa kristityn seuraamasta Raamatun opetuksia, vääristää Jumalan armon. Uudessa testamentissa on useita kirjeitä, jotka on kirjoitettu nimenomaan tämän harhan kumoamiseksi, esimerkiksi Pietarin kirjeet, Jaakobin kirje ja Juudaan kirje. Michael Brownin hätä on samankaltainen kuin Juudan kirjeen opetus.

Yhdessä nämä kirjat jatkavat Suomessa sitä keskustelua, minkä Vesa Ollilainen aloitti vuosi sitten julkaistussa kirjassaan Elämä & evankeliumi (Uusi Tie, 2014). Kysymys on uskomme kaikkein keskeisimmästä asiasta. Miten me pelastumme? Miten me pyhitymme? Raamattu ja Luther vastaavat: Yksin armosta, yksin Kristuksen tähden! Tämä on usein vähintään yhtä hukassa niin luterilaisessa – vai pitäisikö jo sanoa, entisessä luterilaisessa – Suomessa, kuin Amerikkalaisessa herätyskristillisyydessä. Meillä on kaikilla tarve palata armon evankeliumiin.