Älä väheksy uskontoa maailmanpolitiikan käänteiden taustalla

Sillä uskonto on yhteiskunnallisesti yhä merkittävä tekijä kaikkialla maailmassa. Seuraavat esimerkit osoittavat, miten.

KUVAT: ANTTI YRJÖLÄ

Mustan lipun alla

Syyrian demokraattiset voimat (SDF) julistavat niin kutsutun kalifaatin täydellisesti eliminoiduksi ja Isisin menettäneen sata prosenttia alueistaan”, SDF:n tiedottaja Mustafa Bali ilmoitti Twitterissä 22.3.2019. Isisin tarinalle on siis laitettu piste, mutta ”nukkuvat solut ovat yhä uhka”, Yle kirjoittaa.

Isis on viime vuosien synkin esimerkki uskonnon kielteisestä vaikutuksesta politiikkaan. Kesäkuussa 2014 Abu Bakr al-Baghdadi perusti kalifaatin Isisin valtaamille alueille ja julistautui itse kalifiksi. Äärijärjestö on saanut laajaa mediahuomiota väkivaltaisuuksillaan, kuten raaoilla teloituksilla ja sotatoimilla Irakin ja Syyrian alueilla.

Uskonnollisesti Isis edustaa jyrkkää islamin tulkintaa. Kaikki ryhmät, jotka eivät edusta Isisin tulkintaa islamista, nähdään vihollisina, jota vastaan se käy taistelua.

Järjestön toiminnan taustalta löytyy ideologinen perusta. Salafismi on sunnalaisuuden muoto, jossa pyritään jäljittelemään islamin ensimmäisten sukupolvien esimerkkiä. Sen lisäksi Isisin ideologia on jihadistista. Jihadistit pitävät aseellista taistelua jokaista muslimia velvoittavana. Isisin tulkinta jihadista, jossa käydään totaalista sotaa kaikkea harhaoppista vastaan, poikkeaa islamin lainoppineiden valtaenemmistöstä. Isisin kannattajat puolestaan kokevat itse edustavansa oikeaa islamia.

Aina rauhanomainen buddhalaisuus?

Buddhalaisuus mielletään usein rauhanomaiseksi uskonnoksi. Sen arvostetuimpia hyveitä ovat rakastava ystävällisyys ja myötätunto. Nämä periaatteet on ulotettava koskemaan kaikkia elollisia olioita, buddhalaisuuden viholliset mukaan lukien.

Buddhalaisuuden väkivallattomuuteen löytyy historiassa myös poikkeuksia. Tämän päivän raadollinen esimerkki on Myanmarin buddhalais-burmalainen nationalismi.

Myanmarissa on kahdeksan tunnustettua etnistä pääryhmää, joista suurin on burmalaiset. Muslimien suurimman ryhmän muodostavat rohingat Rakhinen osavaltiossa maan länsirannikolla. Rohingat eivät lukeudu tunnustettuihin etnisiin ryhmiin, eikä heillä ole kansalaisoikeuksia.

Rakhinen osavaltiossa on viime vuosina raportoitu vakavia muslimiväestöön kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia ja väkivaltaisuuksia, kuten lasten ja aikuisten joukkosurmat ja raiskaukset. Lisäksi rohingojen koteja ja omaisuutta on tuhottu. Myös kachin-kristityt maan pohjoisosassa ovat kokeneet armeijan vainoa. Sadat tuhannet vähemmistöuskontoihin ja -kansoihin kuuluvat ovat joutuneet pakolaisiksi.

Väkivallan käyttöä puolustetaan luomalla mielikuvia buddhalaisuuden uhanalaisuudesta. Buddhalaisuuden sanotaan olevan vaarassa erityisesti islamin leviämisen vuoksi. Uskonnollista nationalismia levittävän munkkiliikkeen toiminta on henkilöitynyt aktivistimunkki Wirathuun. Hänen mukaansa buddhalaiset nukkuvat ”hullun koiran vieressä” tarkoittaen koiralla rohingoja.

Kaikki munkit eivät kannata Wirathua tai tue väkivaltaisuuksia, ja jotkut ovat keränneet humanitaarista apua väkivallasta kärsineille muslimialueille.

Kremlin ja Kirillin sinfonia

Venäjän presidentti Vladimir Putin puolusti 2014 Krimin liittämistä Venäjään kuvaamalla alueen olevan venäläisille pyhä paikka. Nyky-Venäjän poliittisessa retoriikassa uskontoon vetoaminen ulkopoliittisten toimien oikeutuksena ei olekaan harvinaista.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan kasvoi Venäjällä nopeasti. Vainojen jäljiltä heikentynyt ortodoksikirkko tarvitsi kuitenkin vahvistuakseen valtion tukea. Kirkko on vastaavasti tukenut Kremliä etenkin 2000-luvulta alkaen. Vuodesta 2009 patriarkkana toiminut Kirill on esimerkiksi kutsunut Putinin presidenttiyttä Jumalan ihmeeksi. Kirkko taas sai muutamassa vuodessa läpi muun muassa uskonnon opetuksen kouluihin.

Ortodoksisen kirkon tuki Venäjän ulkopolitiikalle on muuttunut 2000-luvulla yksimielisemmäksi. Kun vielä Tšetšenian sodan aikana patriarkkaAleksei II vetosi rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi ja tuomitsi molempien osapuolten toimet, Kirill on lausunnoissaan selkeästi tukenut sotatoimia Syyriassa ja siunannut aseiden käytön.

Aina kirkko ei kuitenkaan ole toiminut Kremlin tahdon mukaisesti. Georgian sodan jälkeen Kreml painosti Moskovan patriarkaattia liittämään Abhasian alueen seurakuntia osakseen, mutta tästä patriarkka kieltäytyi. Sodan aikana ja sen jälkeen Moskovan patriarkaatti kykeni yhteistyössä Georgian kirkon kanssa toimimaan uskottavana sillanrakentajana.

Kirill ei osallistunut Krimin Venäjään liittämisen kunniaksi järjestettyihin juhlallisuuksiin, ja hänen lausuntonsa Ukrainan tilanteesta ovat olleet maltillisia. Kirkko on esiintynyt välittävänä tahona, ja vuonna 2014 se sai vetoomuksellaan kapinalliset vapauttamaan kahdeksan siepattua ETYJ:n tarkkailijaa. Monet Kirillin lausunnot kuitenkin myötäilevät maan poliittisen johdon tulkintaa Ukrainasta syypäänä konfliktiin.

Haikaileeko Erdoğan osmanien valtakuntaa?

Vuonna 1923 tapahtui jotain, mitä yhdysvaltalainen Foreign Affairs -lehti kutsui häkellyttäväksi muutokseksi ja ”kuvitelmien huikeaksi leikiksi.” Islamilaisen Osmanien valtakunnan raunioille oli perustettu sekulaari Turkin tasavalta. Turkin ensimmäinen presidentti Mustafa Kemal Atatürkin johdolla kalifaatti lopetettiin, sharia-laki poistettiin, naisilta kiellettiin huivin käyttö ja uskonnolliset koulut lopetettiin.

Uudella vuosituhannella on näkynyt kuitenkin merkkejä päinvastaisesta. Vuodesta 2002 maata hallinneen Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) puheenjohtaja ja nykyinen presidentti Recep Tayyip Erdoğan on vedonnut konservatiiviseen kansanosaan painottamalla uskonnollisia arvoja. Hallinto on muun muassa kumonnut naisten huivikiellon yliopistoissa ja julkisissa viroissa.

Maaliskuun loppupuolella 2019 paikallisvaalien alla uutisoitiin, että Erdoğan harkitsee Istanbulin maamerkin, Hagia Sofian muuttamista moskeijaksi. Alun perin kirkoksi rakennettu, välillä moskeijanakin toiminut pyhäkkö on ollut vuodesta 1930 museona.

Kriitikot ovat huolissaan ”hivuttautuvasta islamisaatiosta”, mutta todellisuus turkkilaisessa politiikassa on monimutkaisempi. Vaikka uskonnolliset tahot pakotettiin 1920-luvulla marginaaliin, Turkin yhteiskunnasta ei suinkaan tullut uskonnoton.

Uskonnon vaikutus politiikassa kasvoi jo 1940-luvulta lähtien ja sen asema yhteiskunnan sektoreilla vakiintui 1980-luvulla. Jo 1980-luvulla islamin opetus tuli pakolliseksi kouluissa ja islam liitettiin kansallisiin arvoihin.

Toisaalta Erdoğanin konservatismiin yhdistyvät markkinatalous- ja länsimyönteisyys. Erdoğanin pääministerikaudella Turkki aloitti neuvottelut EU:n jäsenyydestä. Hakeutuessaan länteen hän siis jatkoi Atatürkin pyrkimyksiä. Erdoğanin vuonna 2017 ajamat perustuslakiuudistukset eivät kohdistuneet perustuslain avainkohtaan, jossa Turkin tasavalta määritellään Atatürkin nationalismia kunnioittavaksi sekulaariksi oikeusvaltioksi.

Lisäksi

Mistä on kysymys?

  • Sekularisaatioteorian mukaan uskontojen yhteiskunnallisen merkityksen piti vähentyä modernisaation myötä
  • Viime vuosikymmeninä teoria on osoittautunut puutteelliseksi. Uskontojen yhteiskunnallinen painoarvo on monissa maissa jopa lisääntynyt.
  • Uskonnot toimivat monien konfliktien taustalla, mutta ne voivat olla myös merkittäviä rauhanrakentajia. Toisinaan vallanpitäjät pönkittävät valtaansa uskonnollisen instituution avulla, mutta toisaalla uskonnot toimivat väärän vallankäytön terveinä kriitikoina.
  • Tämän jutun esimerkkitapauksissa on käytetty apuna uutuusteosta Uskonto ja maailmanpolitiikka (Gaudeamus 2019, toimittaneet Heikki Pesonen, Tuula Sakaranaho ja Sini Paukkunen).