Aika on ajanut liberaalin raamatuntutkimuksen ohi

Viime viikolla Suomen Raamattuopistolla pidettyjen Teologisten opintopäivien pääluennoitsija N. T. Wright sanoi ääneen sen, mitä teologisesta tutkimuksesta olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten: vanha 1800-luvun liberaaliprotestanttinen tutkimus hallitsi kenttää aivan liian kauan. Yhtenä maailman johtavana Jeesus-tutkijana Wrightilla on kaikki tarvittavat akateemiset ansiot, joiden turvin tällaisen yleisarvion voi lausua. Vanhan liberalismin valtakausi raamatuntutkimuksessa on ohi.

Kuten kaikkialla tutkimuksen maailmassa, tietenkään kaikki teologit tai raamatuntutkijat eivät vielä yhdy tähän arvioon. Tavallisen raamatunlukijan on kuitenkin tärkeä tajuta, että luettuaan kaiken aikaa Uutta testamenttia uskoen, että se mitä se Jeesuksesta kertoo, on aivan oikeasti totta, hänen ei ole milloinkaan tarvinnut tehdä sitä vastoin parempaa tietoa. Mitään ”parempaa tietoa” ei tässä asiassa ole. Nykyään tieteellisen tutkimuksenkin kuva Jeesuksesta on paljon positiivisempi ja lähempänä Raamatun omaa todistusta, kuin aikaisemmin. Ei tietysti vieläkään kaikkialla, mutta merkittävässä määrin.

TEOLOGINEN TUTKIMUS on kristityille välttämätöntä ja tärkeää. Kunkin aikakauden tutkimus on kuitenkin aina enemmän tai vähemmän sidottua oman aikansa tutkimuksellisiin peruslähtökohtiin. Kun ne ajan myötä vaihtuvat, vaihtuvat myös tutkimustulokset. Teologisessa tutkimuksessa ei todellisuudessa tuoteta mitään objektiivisempaa totuutta Jeesuksesta, kuin minkä Uusi testamentti itse antaa. Asia on pikemminkin päinvastoin. Usko ja luottamus Jumalan sanaan ei johda häpeään.

Katolisen kirkon kriisi

TOINEN, vieläkin ravistelevampi luento Teologisilla opintopäivillä kuultiin katoliselta papilta Oskari Juurikkalalta. Hänen aiheenaan olivat katolisen kirkon niin sanotut pedofiliaskandaalit, eli lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, joka on paisunut käsittämättömiin mittoihin. Juurikkalan varsinainen uutinen oli tämä: kyse ei tuoreimman tiedon valossa ole pelkästään pedofiliasta vaan suurelta osin myös teini-ikäisiin poikiin ja nuoriin miehiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Juurikkalan mukaan katolisen kirkon papistossa on vaikuttanut jo vuosikymmenten ajan homoseksuaalinen alakulttuuri. Hän kutsui tätä useisiin katolisiin pappisseminaareihin levinnyttä homoseksuaalista elämäntyyliä ”laventelimafiaksi” ja piti sitä järkyttävän moraalittomana toimintana, joka on ristiriidassa katolisen kirkon oman opetuksen kanssa.

JUURIKKALAN MUKAAN teologisesti ongelma on moraaliteologinen liberalismi, jossa vältetään puhumasta synnistä, opetetaan ”hyväksyttävää erimielisyyttä” ja ihmisen heikkouksien vääränlaista ymmärtämistä. Tästä on osaltaan johtunut rikosten peittely ja se, että rikoksen tehneitä on kuultu ja ymmärretty enemmän kuin uhreja. Lääkkeeksi Juurikkala tarjosi rohkeaa puhetta siitä, mitä Pyhä Henki Paavalin ja muiden apostolien kautta opettaa.

Oskari Juurikkalan puheenvuoron jälkeen monissa ruokapöydissä keskusteltiin siitä, miten samantapaista teologiaa ja elämäntyyliä ollaan nyt ajamassa Suomen ev.-lut. kirkkoon. Juurikkalan omin sanoin: ”Raamatullinen seksuaa­lietiikka on ajankohtaisempaa kuin koskaan”. Myös meillä koti-Suomessa, meidän luterilaisissa kotiseurakunnissamme ja herätysliikkeissämme tarvitaan enemmän tervettä opetusta.