Kansallisuutta ja uskoa ei voi samaistaa

– Monet amerikkalaiset ajattelevat, että jos olet amerikkalainen, olet kristitty. Mielestäni Augustinus on terveellinen vastalääke tähän, sanoo Eric Gregory, Princetonin yliopiston professori uskonnon osastolla.

Helsingissä teologian alan väitöskirjan vastaväittäjänä vieraillut Eric Gregory on erikoistunut työssään etiikkaan ja tutkinut paljon juuri kirkkoisä Augustinusta (354–430). Hän myös kuvailee itseään ”augustinolaiseksi liberaaliksi”.

– Sana ”liberaali” ei tosin viittaa nyt teologiseen debattiin liberaaliprotestanttisuudesta tai konservatiivisesta teologiasta. Se ei myöskään viittaa liberaaliin politiikkaan, mikä usein Yhdysvalloissa tarkoittaa vaikkapa demokraattista puoluetta tai vasemmistolaista politiikkaa.

Sen sijaan Gregory liittyy laajempaan liberaaliin ajatusperinteeseen, joka on saanut alkunsa erityisesti valistusajan brittiläisten ja amerikkalaisten ajattelijoiden kynästä. Yksi keskeinen tunnusmerkki perinteelle on ihmisyksilön korkea arvo (dignity), jonka vuoksi liberalismi on aina keskittynyt puhumaan paljon ihmisoikeuksista.

Toinen keskeinen piirre tälle suuntauk­selle on kirkon ja valtion erottaminen. Mutta mikä tässä kristittyä sitten pitäisi kiinnostaa? Täällähän kirkon ja valtion erottamisesta puhuvat lähinnä vapaa-ajattelijat.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kyseisen ajatuksen siemenet vaikuttavat löytyvän kirkkohistorian ehkä tunnetuimman teologin ajatuksista.

– Augustinus oli kerran innoissaan Rooman valtakunnan kääntymisestä kristilliseksi keisari Konstantinuksen aikakaudella. Kuitenkin Rooman tuhon jälkeen hän alkoi ajatella, että politiikalle ei pitäisi antaa uskonnollista auktoriteettia. Me emme rakenna Jumalan valtakuntaa politiikan avulla eikä politiikka voi pelastaa meitä. Vain Jumala voi, Gregory selostaa.

Augustinuksen paljastama harhapolku on siis politiikan ”kastaminen” ja siitä seuraava kansallisuuden tai puo­lueen samaistaminen kristityn identiteetin kanssa. Ei ole tavatonta Suomessa, Amerikan syvässä etelässä tai 400-luvun Roomassakaan, että tietyn kansan jäsenen tai puolueen kannattajan katsotaan samalla olevan automaattisesti kristitty. Tämä on nykyaikana näköharha, sillä esimerkiksi Suomessa ja Yhdysvalloissa kasvava osa väestöstä ei enää tunnustaudu kristityksi edes tilastoissa.

Maanpäällinen oikeus on aina vajaata

Lisäksi augustinolaiset liberaalit suhtautuvat politiikan mahdollisuuksiin ylipäänsä varauksella ja korostavat, että valtion vallalla on rajansa. Augustinus korosti, että politiikka ei voi saavuttaa ”lopullisia päämääriä” ja että kaikki maanpäällinen oikeudenmukaisuus on vajaata. Näin on siksi, että täyttä oikeudenmukaisuutta on vain Jumalan oikea palvonta, jota puolestaan ei valtiosta eikä edes kirkosta löydy.

Augustinuksen mukaan elämme ”aikaa aikojen välissä” eli Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen välistä aikaa. Lopullisesti Jumalan valtakunnan ja oikean palvonnan aika koittaa vasta Jeesuksen paluussa.

– Toisaalta olen itse yrittänyt korostaa, että hänen mukaansa politiikka mahdollistaa silti myös hyviä asioita, jotka eivät olisi mahdollisia muutoin. Kristittyjen tulisi olla kiitollisia esimerkiksi demokratiasta. He voivat myös ilmaista lähimmäisenrakkautta poliittisen järjestäytymisen kautta.

Yhdysvalloissa ihonväri jakaa edelleen

Yhdysvalloista on kuulunut tänä vuonna paljon uutisia erilaisista rotuun liittyvistä mellakoista. Tämä on yllättänyt useat amerikkalaiset itsensäkin, sillä Gregoryn mukaan monella oli käsitys ”jälkirodullisesta” Amerikasta Barack Obaman tultua valituksi presidentiksi: ristiriidat vähenisivät oleellisesti ja vaikeudet olisivat taaksejäänyttä elämää.

– Se oli utooppinen myytti, sanoo Gregory.

– Ja augustinolainen voi hyvin tunnistaa tämän nimenomaan utopiaksi, hän jatkaa.

Amerikassa on Gregoryn mukaan edelleen laajasti ongelmia eriväristen ihmisryhmien välillä. Tämä ei liity vain poliisin toimintaan, kuten Fergusonin kaupungin mellakoiden yhteydessä. Ne saivat alkunsa valkoihoisen poliisin ammuttua tummaihoisen nuoren miehen.

Esimerkiksi vankilajärjestelmää on kritisoitu paljon. Vankiloissa on ensinnäkin kohtuuttoman paljon ihmisiä, ja heistä hyvin suuri osa on nimenomaan mustia nuoria miehiä.

Näyttää kaikkiaan siltä, että Martin Luther Kingin perintö kaipaisi uutta tuulta purjeisiin. Hänhän onnistui yhdistämään laajoja kansanjoukkoja yhteisen asian taakse. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty ja Gregoryn mielestä siihen on syynsä.

– Kingin menestyksen teki mahdolliseksi – hänen henkilökohtaisten hyveidensä lisäksi – hyvä yhteys kirkkojen verkostoihin: afroamerikkalaisiin kirkkoihin, liberaaliprotestanttisiin kirkkoihin, juutalaisiin synagogiin ja niin edelleen.

King löysi siis kansalaisoikeustaistelulle laajan tuen oman hengellisen viitekehyksensä ulkopuolelta.

– Tällaisia verkostoja ei kuitenkaan enää Amerikassa ole. Syynä ovat muutokset maan väestöpohjassa, Gregory sanoo ja viittaa muun muassa Uuden Tienkin uutisoimaan mainline-kirkkojen jäsenkatoon ja espanjankielisen maahanmuuttajaväestön kasvuun.

Gregoryn mukaan Kingin ajan Amerikan evankelikaalisuuden suuri tragedia oli, että se oli laajalti rasistista. Vaikka King – joka ei arastellut toistaa olevansa ”musta baptistisaarnaaja” – oli herätyskristitty teologialtaan, häntä ei koskaan otettu kunnolla vastaan.

– Muun muassa Billy Graham ajatteli, että King eteni rotuasioissa liian nopeasti.

Nykyajan evankelikaalisuudessa sen sijaan on virtauksia, joiden ansiosta eriväristen ihmisryhmien väliset suhteet ovat paljon terveemmällä pohjalla kuin 1960-luvulla.

– Tällä voi olla maassamme vielä suurta vaikutusta, varsinkin kun niin sanotulla uskonnollisella oikeistolla ei enää ole samanlaista vaikutusta evankelikaaliseen yhteisöön kuin ennen.

– Vielä on kuitenkin pitkä matka kuljettavana, Gregory korostaa.