Turvaton löysi turvan

Neuvosto-Virossa syntynyt Maila Salin oli kaksivuotias, kun hänen äitinsä kuoli autokolarissa. Hautajaispäivänä Maila näki äidin arkussa ja ihmetteli, miksei tämä noussut ylös.

Mailan isoäiti yritti suojella Mailaa kertomalla, että äiti oli matkoilla. Kun Maila kuitenkin sinnikkäästi kyseli äitinsä perään, isoäiti vastasi: ”Ole kiltti, niin hän tulee takaisin.” Kilttinä oleminen ei kuitenkaan palauttanut äitiä, ja lapsuutta varjosti turvattomuuden tunne.

Taikamenot jättivät pelon

Maila Salinin kotimaa oli hänen lapsuudessaan ateistinen maa, jossa Jumalasta ei puhuttu ääneen. Kerran ystävä kutsui teini-ikäisen Mailan luokseen kristittyjen salaiseen kokoontumiseen. Kristityt näyttivät kuitenkin niin harmailta ja surullisilta, ettei Maila halunnut kuulua sellaiseen porukkaan. Mailan kieltäydyttyä ystävä pelotteli häntä helvetillä.

– Sanoin nauraen, että menen mieluummin sinne kuin tulen mukaan.

Yliluonnollisuus oli kuitenkin Mailalle tuttua, ja hän uskoi esimerkiksi korteista ennustamiseen. Hengellinen etsintä johti Mailan myös spiritismin pariin. Taikamenot eivät kuitenkaan tuoneet rauhaa vaan jättivät syvän pelon.

Kirkonkellot kutsuivat

Vastapainoksi lapsuuden turvattomuudelle Maila oli aikuisena naimisissa huolehtivan miehen kanssa, ja pariskunnalla oli kaunis koti Tartossa.

–  Mies oli minulle yhtä aikaa kuin äiti, isä, ystävä ja puoliso.

Vaikka elämä oli seesteistä, Mailan hengellinen kaipaus oli tallella.

– Kun sunnuntaiaamuisin kuulin kirkonkellojen soivan, juoksin usein katua pitkin kirkkoon.

Maila kävi jopa rippikoulun, mutta usko ei kirkastunut. Raamattupiiriinkin hän meni, mutta siellä kukaan ei kysynyt häneltä mitään. Uskovat jäivät vieraiksi, samoin evankeliumi.

Uutinen kotoa

Seesteinen elämänvaihe loppui kuitenkin tavalla, joka romahdutti Mailan mielenterveyden. Vuonna 2000 hän oli kausityöjaksolla Hyvinkäällä, kun sai tietää, että Viroon jäänyt aviomies oli sillä aikaa muuttanut yhteisestä kodista toisen naisen luokse.

Kuinka helposti kaikesta pääsisikään hyppäämällä kaiteen yli, Maila ajatteli. Yhtäkkiä sateenvarjon takaa ilmestyi mies, joka kysyi häneltä: ”Tunnetko Jeesusta?”

– Minulla oli töissä kauhea ahdistus. Juoksin ulos kasvihuoneesta ja huusin kovaan ääneen: ”Jumala, auta minua!”

Silloin mieleen palautui muisto nuoruusvuosilta: iloinen tyttö, joka oli nauranut ja sanonut haluavansa helvettiin.

– Ajattelin, ettei Jumala voi kuunnella minua sellaisten sanojen jälkeen.

Poliisi oli vienyt oleskelulupaa odottavalta Mailalta passin, eikä hän päässyt kotimaahan selvittämään asioita. Maila laihtui rajusti ja itsemurha-ajatukset täyttivät mielen.

Mies sateenvarjon takaa

Myöhemmin samana vuonna Maila käveli rautatien ylikulkusiltaa pitkin synkissä mietteissä. Oli syksyisen kolea ja sateinen päivä. Maila oli edelleen Suomessa ja tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi. Kuinka helposti kaikesta pääsisikään hyppäämällä kaiteen yli, hän ajatteli.

Yhtäkkiä sateenvarjon takaa ilmestyi mies, joka kysyi Mailalta: ”Tunnetko Jeesusta?” Jeesus oli Mailalle tuttu historiallisena henkilönä, mutta muuta hän ei tiennytkään. Mies rukoili Mailan puolesta ja se tuntui hyvältä.

–  Kotiin mennessäni olin aivan varma, että Jumala oli lähettänyt hänet.

Muutaman päivän kuluttua sama mies huusi häntä kadulla. Kuultuaan Mailan vaikeasta tilanteesta mies lupasi auttaa häntä. Erään ystävänsä kanssa hän kertoi Mailalle lyhyesti ja selkeästi, miten ihminen voi saada syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi.

– Sitten he kysyivät, haluanko, että Jeesus tulee elämäni Vapahtajaksi. Vastasin, että totta kai haluan! Ihmettelin, miten kukaan edes voisi olla haluamatta sitä, jos vain tietäisi, kuinka mahtavasta asiasta on kyse.

Jumalan oma tunteista riippumatta

Uskoontulon jälkeen Mailalle tuli valtava jano lukea Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Samalla Maila oli kuitenkin itkuinen ja masentunut ja epäili välillä, oliko sittenkään uskossa, kun vointi ei kohentunut. Epäilysten tullessa hän saattoi lausua kymmenen kertaa päivässä uskontunnustuksen, lukea psalmeja ja Jumalan sanaa.

– Varmuus siitä, että olen Jumalan lapsi pahasta olostani huolimatta tuli Raamatusta. Lukiessani vakuutuin, että olen hänen omansa, vaikka tunteeni vaihtelivat.

Lapsena Maila oli pyrkinyt olemaan kiltti saadakseen hyväksyntää, mutta tajusi nyt, ettei Jumala vaadi sellaista. Terapia auttoi häntä ymmärtämään, että lapsuuden hylkäämiskokemus oli heittänyt varjon koko elämään, jossa avioero oli vain viimeinen pisara.

– Sain puhuttua salaamani asiat ihmiselle, joka ulkopuolisena antoi tapahtumille oikeat nimet. Totuus tekee vapaaksi elämään ja hyväksymään sen, mitä on tapahtunut. Jumala voi todella tuoda toivon toivottomaankin tilanteeseen.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: