Kaarlo Maaningan olympiamitalit himmenevät kirkkaimman voiton rinnalla
Kestävyysjuoksija Kaarlo Maaninka, 66, sopi vaimonsa kanssa pari vuotta ennen vuoden 1980 Moskovan olympialaisia, että mies ottaisi virkavapaata ja harjoittelisi viimeisen päälle. Jos menestystä ei heruisi, hän tietäisi ainakin tehneensä parhaansa. Ura saisi jäädä, ja perheelle jäisi enemmän aikaa.
Maaninka oli hilkulla jäädä rannalle olympialaisista. Hänen kuntoonsa ei uskottu, eikä hänen valmentajansa ollut hyvässä huudossa urheilupiireissä. Kun hänet lopulta valittiin joukkueeseen, hän kiitti luottamuksesta juoksemalla hopeaa 10 000 metrillä ja pronssia 5 000 metrillä.
Ura loppui muutamaa vuotta myöhemmin vaikeaan loukkaantumiseen. Maaninkaa ei nähty enää yleisurheilun ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä, vaikka sinne hän tavoitteli.
Elämänsä suurimman voiton Maaninka on saanut armosta, ilman omia ansioitaan. Usko Jeesukseen nitisti kuolemanpelon ja antoi lupauksen iankaikkisesta elämästä taivaassa.
– Siellä meitä odottaa ihana tulevaisuus, kun vain uskomme Jeesukseen, hän iloitsee.
Maalaistalon työt etusijalla
Kaarlo Maaningan perheen kotitalo seisoo rauhallisella pellonlaidalla Kauhajoella. Etelä-Pohjanmaalle hän muutti vaimonsa kotiseudulta Hämeenlinnasta yli neljä vuosikymmentä sitten. Houkuttimina olivat metsätyönjohtajan pesti ja urheiluseura Kauhajoen Karhu, jonka edustajaksi häntä kosiskeltiin.
Syntyjään Maaninka on Posion Maaninkavaarasta, todellisesta suurperheestä. Leskiäidillä oli edellisestä avioliitostaan kolme lasta, leski-isällä seitsemän. Yhteisiä syntyi vielä kolmetoista. Yhtäaikaa lapsia asui kotona enimmillään toistakymmentä. Samassa talossa elivät lisäksi setä ja mummu.
Maanviljelys ja metsätyöt pitivät perheen leivässä. Tuleva olympiamitalistikin oli kiinni maalaistalon puuhissa niin, ettei ehtinyt teinivuosinaan juurikaan harjoitella juoksua. Vasta opiskelu- ja työvuodet muualla sallivat kovemman treenin.
Kuolemanpelko ajoi etsimään rauhaa
Usko oli läsnä Kaarlo Maaningan lapsuudessa, sillä hänen äitinsä ja mummunsa olivat uskovia. Mummua huimasi, ja hän pyysi pojan ”kävelykepikseen” lestadiolaisiin lauluseuroihin. Kaarlo lähti mielellään, koska tapasi samalla kymmenittäin muita lapsia ja nuoria. Toisinaan meno seuroissa oli niin lennokasta kaatumisineen ja hyppelehtimisineen, etteivät lapset ymmärtäneet, mistä oli kyse. Kokoontumisista jäivät kuitenkin hyvät ja turvalliset muistot.
– Esirukoukset ovat kantaneet minua. Hengellinen ilmapiiri oli tuolloin kuitenkin liian kireä, oltiin lain alla, Maaninka muistelee.
– Lestadiolaiset eivät lukeneet itse Raamattua, vaan oppivat sitä vain saarnamiesten puheiden perusteella. Nyt kun olen tullut uskoon, ymmärrän, kuinka tärkeää Raamatun lukeminen on.
Kaipasin sisimpääni jotain pysyvää, ja halusin eroon kuolemanpelosta.
Raamattu alkoi kiehtoa Maaninkaa jo hänen urheilu-uransa aikana. Kun hänen isänsä kuoli vuonna 1981, elämän rajallisuus alkoi mietityttää ja kuolema pelottaa. Äitikin murehti isän kohtaloa.
– Menin hierojalle, ja hän sanoi tulleensa uskoon. Hän kertoi, että Jeesus oli pelastanut hänet ja antanut hänen syntintä anteeksi. Ihmettelin, kun hän oli niin iloinen, vapautunut ja energinen.
– Ymmärsin, että tuota minäkin tarvitsen. Kaipasin sisimpääni jotain pysyvää, ja halusin eroon kuolemanpelosta.
Hieroja kehotti Kaarloa lukemaan Raamattua, ja siihen mies tarttuikin. Hän muisti kyllä koulun uskontotunneilta tarinoita Jeesuksesta ja Israelin vaiheista, mutta muuten kirja oli jäänyt melko vieraaksi. Hän pakkasi Raamatun mukaansa harjoitusleirille Amerikkaan. Erityisesti hänet pysäyttivät Jeesuksen sanat: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6, KR92)
– Ymmärsin, että Jeesus on otettava vastaan henkilökohtaisesti. Muuten en pääse Isän luo taivaaseen.
– Ajattelin, että kun tulen Suomeen, kysyn uskovilta lisää näistä asioista. Minulla oli vihko, johon kirjoitin kysymyksiä. Niitä kertyi paljon.
Jeesus otti taakan pois
Ennen seuraavaa harjoittelumatkaansa Amerikkaan Kaarlo Maaninka halusi selvittää asiansa Jumalan kanssa. Eihän hän voinut tietää, vaikka joutuisi lento-onnettomuuteen. Sen hän tiesi, että jos hän kuolisi, hän ei pääsisi taivaaseen.
– Menin Kauhajoen helluntaiseurakunnan kokoukseen, viimeiseen penkkiriviin, että pääsisin helposti pois. Kynnys tuntui korkealta, vaikka olin lapsuudessa käynyt hengellisissä tilaisuuksissa. Olin vieraantunut niistä asioista.
Tilaisuuden aiheena oli Lasaruksen herättäminen kuolleista. Maaninka ymmärsi, että jos ihminen ei ole uskossa, hän on ikään kuin kuollut. Hän ei ole hengellisesti elävä. Kun puhuja pyysi niitä, jotka haluavat tulla uskoon, nostamaan kätensä, Maaningan käsi pysyi alhaalla.
Kiitin Jeesusta siitä, mitä hän oli tehnyt puolestani Golgatan keskimmäisellä ristillä. Moskovan kisoissa olin kympillä toinen ja vitosella kolmas. Nyt olin löytänyt Jeesuksen ja olin ensimmäisellä sijalla.
– En ollut valmis nostamaan kättä. Minulla oli niin paljon kysymyksiä, joihin halusin ensin vastauksia.
– Tilaisuuden jälkeen juttelin saarnamiehen kanssa kaksi tuntia. Lopuksi hän kysyi, tahdonko vapaaehtoisesti antaa elämäni Jeesukselle, ja minä halusin. Polvistuimme, ja hän julisti minulle Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Maaninka oli helpottunut. Parin vuoden tuskailun jälkeen paino sisimmästä hävisi.
– Kiitin Jeesusta siitä, mitä hän oli tehnyt puolestani Golgatan keskimmäisellä ristillä. Moskovan kisoissa olin kympillä toinen ja vitosella kolmas. Nyt olin löytänyt Jeesuksen ja olin ensimmäisellä sijalla.
Maaningan sydäntä lämmittää vieläkin ajatus siitä, että enkelit soittivat pasuunaa ja iloitsivat, kun syntinen oli löytänyt Jeesuksen – tai Jeesus oli löytänyt hänet.
Vähän myöhemmin Orvokki-vaimokin halusi lähteä samalle tielle.
– Hän kysyi, pitääkö paikalla olla pappi tai saarnamies, ennen kuin voi tulla uskoon. Hän kysyi, voinko rukoilla hänen puolestaan. Rukoilin, ja julistin hänelle synnit anteeksi.
Uskon tunnustaminen on tärkeää
Kaarlo Maaninka lähti taas harjoitusleirille ja otti Raamatun mukaansa. Joukkuekaverit kysyivät suoraan, oliko mies tullut uskoon. Siihen oli helppo vastata myöntävästi.
– Majapaikassa pidin yöpöydälläni Raamattua, ja luin sitä säännöllisesti. Välillä huomasin, että paikka, johon olin jäänyt, oli sekoitettu. Joku oli koskenut kirjaan, Maaninka muistelee huvittuneena.
Hän pitää tärkeänä, että uskon tunnustaa jo alkuvaiheessa. Muuten kynnys voi kasvaa liian korkeaksi. Sitä hän ei tarkoita, että joka välissä olisi pakonomaisesti kerrottava uskosta. Raamattu kuitenkin kehottaa olemaan valmis, jos joku kysyy hengellisistä asioista.
– Joskus voi myös saada kehotuksen todistaa. Jeesus on luvannut, ettei meidän tarvitse huolehtia, mitä puhumme. Hän antaa sanat.
Jeesus on antanut Maaningalle syvän rauhan.
– Minulla ei ole huolta kuolemasta. Tiedän, että pääsen taivaaseen ja että jos vaimo jää tänne, Herra pitää hänestä huolen.
Maaninkaa puhuttelee Raamatun lupaus: ”Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän.” (Luuk. 12:31, KR92)
– Kun etsii Jumalan valtakuntaa, kaikki järjestyy.
”Meitä odottaa mahtava tulevaisuus”
Kaarlo Maaninka ihmettelee ja ihastelee armoa ja sen äärettömyyttä.
– Me pelastumme armosta. Ei meillä ole mitään ansioita. Kaikki on vain armoa ja lahjaa. Jeesus antaa iankaikkisen elämän lahjaksi, ja sitten hän antaa vielä armolahjoja ja elämän ja kaiken, mitä tarvitsemme.
– Ei sitä aina ymmärrä, kuinka suuri asia iankaikkinen elämä on. Täällä ollessamme meidän pitää viedä rohkeasti evankeliumin sanomaa eteenpäin.
Maaninka rukoilee, että Jumala antaisi vielä armon ja herätyksen Suomen kansalle. Hän rukoilee myös sukulaistensa puolesta, jotta nämä pääsisivät kerran taivaaseen.
– Jeesus meni valmistamaan meille sijaa taivaaseen. Meitä odottaa mahtava tulevaisuus.
Maaninka toivoo, että jaksaisimme olla armollisia toisillemme ja myös itsellemme.
– Ei itselleenkään saa olla liian jyrkkä ja kova. Jumala on luonut meidät ja tietää, mitä tekoa me olemme. On mahtavaa, että kun Jumala antaa anteeksi, hän ei koskaan enää muistele vanhoja asioita.
Jumala puhuu Raamatussa
Kaarlo Maaninka uskoo, että evankeliumi voi muuttaa myös kansojen kohtaloita. Suomen hengellisestä tilasta hän on huolissaan, mutta jaksaa silti uskoa tulevaan hengelliseen herätykseen.
– Syntien anteeksi saaminen Jeesuksen nimessä on ainoa tie. Jos tämä kansa ei nöyrry, Jumala hylkää sen. Niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuus kääntyä.
Tämä on parasta aikaa. Ei ole paineita ja stressiä. Paikkoja vain kolottaa. Maallinen asunto menee maata kohti, mutta henki haluaa ylös taivasta kohti.
– Kun tulee herätys ja ihmisiä alkaa parantua, uskon, että kirkot ja rukoushuoneet täyttyvät. Kyllä Jumala antaa vielä mahdollisuuden.
Maaninka huomauttaa, että internetin ja muun median välityksellä evankeliumi leviää tehokkaasti kaikkialle maailmaan. Muslimit kohtaavat Jeesuksen usein ilmestyksissä tai unissa. Eikö meidänkin olisi helpompi uskoa, jos meille kävisi samoin?
– Meillä on Raamattu, Maaninka muistuttaa.
Raamatun lukeminen vaatii hieman vaivaa, mutta se on Jumalan ilmoitus meille.
– Jumalan sana vaikuttaa ihmisessä tahtomista ja tekemistä. Sitä pitäisi lukea enemmän, ja siitä pitäisi pitää kiinni.
Valmiina kehumaan Jeesusta
Kaarlo Maaninka nauttii eläkepäivistään. Hän juoksee edelleen omaksi ilokseen ja kilpaileekin toisinaan veteraanien sarjassa.
– Tämä on parasta aikaa. Ei ole paineita ja stressiä. Paikkoja vain kolottaa. Maallinen asunto menee maata kohti, mutta henki haluaa ylös taivasta kohti. Siihenkään ei ole kauaa, kun Jeesus tulee takaisin. Eräänä päivänä pääsen taivaaseen, mies pohtii.
Maaninka käy toisinaan puhumassa hengellisissä tilaisuuksissa. Hän haluaa olla aina valmis kehumaan Jeesusta.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia artikkelita tilaamalla Uuden Tien tästä.
Katso myös, mitä Pekka Simojoki ajattelee Uudesta Tiestä: