Lähetystyötä erilaisilla kombinaatioilla

Veljekset, äiti ja poika, aviopari. Kolme erilaista työparia kertoo, mikä heitä lähetystyössä innostaa.

Veljekset Sakari ja Johannes Heinonen: ”Uuden luominen vaatii omistautumista ja kärsivällisyyttä”

Sakari ja Johannes Heinonen varttuivat lähetyslapsina Afrikassa. Pian he yhdistävät taitonsa ja yhteiset mielenkiinnon kohteensa kansainvälisessä medialähetysprojektissa. Insinööriksi valmistunut Sakari sai viime keväänä päätökseen ensimmäisen työkauden Kansanlähetyksen lähetystyöntekijänä SAT-7 mediajärjestön parissa Kyproksella. Hän on palaamassa Kyprokselle puolen vuoden kotimaanjakson jälkeen. Työ lähetysteknikkona jatkuu, mutta rinnalle tulee uusi projekti, kun Johannes-veljestä tulee työpari. Veljekset ovat ryhtymässä työhön kristillisen animaatiosarjan parissa.

Mediatiimi valmensi animaation työstämiseen

Johannes Heinonen väitteli luonnontieteiden tohtoriksi ekologiasta vuonna 2016 ja lähti sitten töihin Saksaan. Sen jälkeen hän on opiskellut Kansanlähetysopiston apologialinjalla ja kirjoittanut nuorille ja aikuisille suunnatun, vielä julkaisemattoman, fantasiakirjan englannin kielellä. Viime kesänä Johannes osallistui Kansanlähetysopiston mediatiimin kurssille.

– Vietin viime kesänä aikaa myös isovanhempieni ja suvun kanssa. Se oli antoisaa ja rikastavaa aikaa. Isoisäni kanssa hoidimme mehiläisiä ja keräsimme hunajaa. Osallistuin myös japanilaisen, Suomessa pitkään asuneen Tatsuo Hoshikan öljyvärimaalauskurssille. Pystyin myös viettämään normaalia enemmän aikaa lukien Raamattua ja kuunnellen raamattuopetuksia, mikä oli hyvin ravitsevaa.

Nyt Johannes Heinonen on Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan opiskelija. Ulkomaanjakso alkaa syyskuussa Kyproksella.

Hyvässä tarinassa on jotain universaalia

Sakari mainitsee, että Jeesus käytti opetuksissaan kertomuksia ja vertauksia. Samoin hän ja Johannes uskovat tarinallisuuteen vahvana työkaluna kristillisen sanoman välittämiseksi. Kristillisen animaatiosarjan kohderyhmä löytyy Lähi-idästä. Miten tämä haastaa veljeksiä?

– Olemme tekemässä sarjaa aivan erilaisessa kulttuurissa asuville lapsille. Siksi kulttuurierot on huomioitava, joskin Jeesuksen ajassa on paljon yhtymäkohtia juuri niihin kulttuureihin, joille sarjaa tehdään, Sakari huomauttaa.

Sakari ja Johannes Heinonen uskovat, että hyvässä tarinassa on aina myös jotain universaalia ja kulttuurirajat ylittävää.

– Tämä on yksi fantasiamaailman etu, he sanovat.

Jumalan johdatusta ja puurtamista

Sakari Heinonen tähdentää, että lähetystyössä tarvitaan uskallusta.

– Olisi surullista jättää ideat toteuttamatta sen takia, että ajatellaan, ettei meillä ole rahaa tai riittävää osaamista tehdä jotain.

Kaiken uuden luominen vaatii omistautumista ja kärsivällisyyttä. Nopeaa onnistumista ei tule heti, ja siksi on jaksettava puurtaa ja yrittää. Kaikessa saamme kuitenkin luottaa taivaan Isän apuun ja johdatukseen.

Heinoset vakuuttavat, että esimerkiksi animaation tekemiseen löytyy nykyään edullisia digitaalisia työkaluja. Toinen kysymys on, löytyykö aikaa ideoiden toteuttamiseen.

– Kaiken uuden luominen vaatii omistautumista ja kärsivällisyyttä. Nopeaa onnistumista ei tule heti, ja siksi on jaksettava puurtaa ja yrittää. Kaikessa saamme kuitenkin luottaa taivaan Isän apuun ja johdatukseen, Sakari sanoo.

Kun Sakari Heinonen sai idean kristillisestä animaatiosarjasta, hänellä ei ollut tietoa siitä, mistä hän saisi hyvän tiimin. Hän päätti silti ehdottaa projektia esimiehelleen. Ja tässä ollaan:

– On etu, että tunnemme toisemme hyvin. Me myös täydennämme toisiamme. Minulla on hanskassa tekninen ja visuaalinen puoli, kun taas Johannes vastaa käsikirjoituksesta.

Johannes Heinonen kertoo, että fantasian suurilla nimillä, C.S. Lewisillä ja J.R.R. Tolkienillakin oli oma sisäpiiri, jossa he keskustelivat kirjallisista ratkaisuistaan.

Miten veljekset aikovat hoitaa omaa hengellistä elämäänsä?

– Afrikassa meidän perheellä oli tapana pitää joka ilta iltahartaus ja kävimme kirkossa joka viikko. Kyproksella jatkamme oppimaamme malliin: meillä on raamattupiiri ja seurakunta, joihin aiomme säännöllisesti osallistua, veljekset kertovat.

Vilmalotta ja Indigo Schafhauser – äiti ja poika vaihtavat mukavan elämän Suomessa vaatimattomiin olosuhteisiin

Vilmalotta Schafhauser suunnitteli vuosien ajan lähtevänsä kristillisen järjestön opetuslapseuskouluun Havaijille. Hän oli jäänyt Indigo-pojan yksinhuoltajaksi, ja kun poika oli 15-vuotias, Vilmalotta laittoi paperit vetämään. Iso pino kuoria ei koskaan saapunut järjestön toimistolle. Lopulta järjestön väki vinkkasi Vilmalotalle, että ehkä tämä ei olekaan Jumalan suunnitelma hänen varalleen.

Rukous kannonnokassa

– Pakkohan se oli sitten uskoa. Mietin, että mikäs Jumalan suunnitelma sitten on minun ja Indigon varalle. Aloin rukoilla, ja sitten avasin maailmankartan, josta silmiini osui Nürnbergin kaupunki Saksassa. Kävi ilmi, että siellä voisin käydä opetuslapseuskoulun ja opiskella taidetta samanaikaisesti.

Vilmalotta soitti Saksaan ja kysyi, löytyisikö Indigolle mielekästä tekemistä opetuslapseuskoulun ajaksi. Vastaus oli, että hän voisi käydä koulutuksen äitinsä tavoin. Kuullessaan tämän pian 16-vuotta täyttävä poika meni kävelylle ja istahti kannon nokkaan rukoilemaan. Sitten hän kertoi äidilleen, että suunnitelma on hänelle ”ok”.

– Aktiopaikaksi valikoitui lopulta Filippiinit, minne lensimme marraskuussa 2016. Koin, että Jumala oli valmistanut tämän kaiken ajat sitten. Jumala odotti oikeaa aikaa, sillä hän tiesi, että lähtisimme lähetystyöhön kahdestaan Indigon kanssa, Vilmalotta kertoo.

Kolmikuinen jakso Filippiineillä muutti molempia.

– Sinne jäi ikävä, minulle tuli tunne, että olen osa tuota kansaa, Indigo kertoo.

Kuvataidetta Jumalan kunniaksi

Äiti ja poika alkoivat rukoilla ja kysellä olisiko heidän paikkansa jatkossakin Filippiineillä.

– Syksyllä 2017 päätimme, että alamme aktiivisesti etsiä mahdollisuutta palata maahan. Uskoimme, että Jumala järjestää asiat, mikäli meidän tulisi palata lähetystyöhön pitemmäksi aikaa, Vilmalotta sanoo.

Vilmalotta Schafhauser on valmistunut kuvataiteen maisteriksi ja ylemmän erityistason ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi. Hänellä on työkokemusta kouluttajana yli kymmenen vuotta muun muassa kuvataideterapian saralla.

Kun päätös lähtemisestä oli tehty, Vilmalotta sai pyynnön maalata muotokuvan asiakkaasta, joka oli seurannut hänen uraansa jo pitkään. Töitä järjestyi pikkuhiljaa niin, että matkakassaan saatiin kerrytettyä rahaa.

– Nyt unelmani on käyttää taideterapiaa Jumalan työssä. Olen tutustunut joihinkin filippiiniläisiin taiteilijoihin, ja etenkin uskovien taiteilijoiden piirissä on meneillään todellinen raamattubuumi. Monet maalaavat raamatunkertomuksia ja ne noteerataan laajasti, Vilmalotta innostuu.

Jumalan hullut

Indigo Schafhauser on valokuvaaja, joka teki jo Saksassa ollessaan voimauttavan valokuvauksen projektin.

– Kuvasin kadun ihmisiä, joita jotkut halveksivat ja sylkivät. Nämä syrjäytyneet ihmiset olivat kiitollisia kuvista. Se osoitti, että joku välittää, ja että he ovat myös arvokkaita. Pidin myös näyttelyn kuvista, Indigo kertoo, ja toteaa suunnittelevansa jo seuraavia projekteja, joita haluaisi toteuttaa Filippiineillä.

Jumala on kutsunut meitä selkeästi, kun olemme rukoilleet yhdessä ja erikseen. Sitäkin olemme miettineet, että mikä olisi toinen vaihtoehto? Opiskella, tehdä töitä, maalata taloa?

Nyt pieni perhe on palaamassa maahan, missä on taifuuneja, ihmiskauppaa, rikollisuutta ja muita levottomuuksia. Onko tämä nyt ihan järkevää? Vastaukseksi tulee iloinen naurunpyrskähdys ja merkitsevä virnistys.

– Olemme varmaan niitä Jumalan hulluja, Indigo ja Vilmalotta sanovat.

– Jumala on kutsunut meitä selkeästi, kun olemme rukoilleet yhdessä ja erikseen. Sitäkin olemme miettineet, että mikä olisi toinen vaihtoehto? Opiskella, tehdä töitä, maalata taloa? Kaikki tämä on toki hyödyllistä ja kivaakin, Vilmalotta sanoo.

– Meidän molempien sydämissä on kuitenkin halu auttaa ihmisiä, ja on hienoa, jos Jumalan sana menee samalla eteenpäin, hän lisää.

Indigo kertoo, että lähetystyöhön lähteminen tuo elämälle tarkoituksen.

– Olosuhteet ovat kyllä vaatimattomat ja suomalaiseen puhtauteen tottunut voi niitä kavahtaa. Tunnen kuitenkin olevani siellä oikealla paikalla, hän vakuuttaa.

Selkeä näky

Vilmalotalla ja Indigolla on selkeä suunnitelma: yhdessä filippiiniläisten ystävien ja seurakuntien kanssa he haluai­sivat perustaa Filippiineille kristillisen toiminta- ja koulutuskeskuksen, missä voitaisiin käyttää kuvataideterapiaa ja valokuvausta auttamistyössä. Filippiineillä he toimivat yhteistyössä Youth With a Mission -järjestön kanssa.

Nyt Schafhauserit opiskelevat Kansanlähetyksen kansainvälisyyslinjalla ja iloitsevat muun muassa hyvästä raamattuopetuksesta. Haastatteluun he tulevat Uuden testamentin luennolta.

– Raamattua ei voi koskaan opiskella liikaa ja saamme kaikesta opetuksesta työvälineitä tuleviin tehtäviimme, äiti ja poika sanovat.

Kun lapset muuttivat omilleen, Kaisa ja Mikko Loiva lähtivät maailmalle

Viime syksynä Loivan perheessä Evijärvellä pakattiin muuttokamppeita, kun poika Timo muutti opiskelemaan Tampereelle ja vanhemmat Mikko ja Kaisa Ryttylään Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjalle. Perheen tytär Hanna oli muuttanut omilleen jo aiemmin.

Tyhjenevä pesä oli aktivoinut Mikon ja Kaisan mielessä kyteneen kysymyksen: olisiko heidän paikkansa lähetystyössä nyt, kun elämänkokemusta oli kertynyt?

Tuo pohdinta on kulkenut heidän mukanaan jo pitkään. Lähetystyö mielessään Mikko oli jo opiskeluvuosinaan perehtynyt kehitysmaa-asioihin ja kieliin. Kaisa puolestaan vietti kolmekymmentä vuotta sitten Lontoossa kolme vuotta Merimieskirkon työssä.

Mikko valmistui agronomiksi. Viime vuodet hän on paiskinut töitä koneistajana konepajalla ja Kaisa kotitalousopettajana. Keväällä vuonna 2018 Loivat hakivat pitkäaikaiseen lähetystyöhön, mutta hakuprosessin läpikäynnin jälkeen ovet eivät avautuneet.

Sisäinen prosessi oli kuitenkin päällä ja Kansanlähetyspäivillä he juttelivat lähetystyöstä kansainvälisyyslinjan vastuuopettajan Timo Tuikan kanssa. Tuon kohtaamisen siivittäminä vain muutamaa viikkoa myöhemmin he huomasivat istuvansa luennoilla kaksikymppisten opiskelijoiden keskellä ainoina perheellisinä opiskelijoina. Lounasta jonotettiin omien lasten kavereiden kanssa.

– Oli hyvä olla nuorten keskuudessa. Meillä oli halu muutokseen elämässä, mutta kutsumuksen kaiveleminen ja pohtiminen ei ollut ihan helppoa, Kaisa toteaa.

He ovat huomanneet, että kuva lähetystyöntekijästä on muuttunut ja nykyään lähtijät voivat olla vanhempia.

– Kansainvälisyyslinjalla lähtemisen prosessi tulee käytyä pienoiskoossa läpi, Mikko pohtii.

Kuulostelijan paikalla

Viime syksynä Loivat työskentelivät suomalaistyössä Ruotsissa Skövdessä ja Finspångissa, missä sijaitsee Kansanlähetyksen Ruotsin lähetyskoti. Kun Loivat olivat Finspångissa, toiminnassa oli hiljaisempi kausi ja niinpä he autoivat rakennusten kunnostamisessa. Kaisa osallistui seurakunnan diakoniatyöhön.

Nyt pohdimme, mikä on Jumalan suunnitelma. Avautuuko tästä jotakin uutta, vai palaammeko lähettäjiksi.

– Ajattelin, että tätä voisin tehdä isona, Kaisa nauraa ja selittää, että Ruotsissa diakoniaan liittyvään työhön ei vaadita niin pitkää kouluttautumista kuin Suomessa.

Skövdessä he tutustuivat Ruotsin kirkon suomalaistyöhön. Seurakunnassa kokoontui lämmin suomalaisten yhteisö. Monet heistä ovat tulleet Ruotsiin 1960–70-luvuilla työskentelemään Volvon tehtaalla. Noina vuosikymmeninä Suomesta tehtiin alueelle useita aktioita ja herätystäkin koettiin.

Alueella asuu edelleen tuhansia suomalaisia, mutta suomalaistyön toimintaan osallistuu muutamia kymmeniä. Heille on tärkeää kokea yhteyttä seurakuntaperheessä omalla äidinkielellä ja lapsuudesta tutun kulttuurin kautta.

– Tapio ja Outi Syrjätie ovat työn sielu. Heillä on halu tavoittaa suomalaisia ja muun muassa Alfa-kursseja järjestetään.

Loivat palasivat kahden ja puolen kuukauden ulkomaanjaksoltaan Suomeen jouluksi. Keväällä Kaisa jatkoi opintojaan kerraten ruotsia maahanmuuttajien kanssa ja teki etäopintona Ruotsin kirkon peruskurssin. Mikko osallistui samalle kurssille ja jatkoi koneistajan työtään.

– Nyt pohdimme, mikä on Jumalan suunnitelma. Avautuuko tästä jotakin uutta, vai palaammeko lähettäjiksi.