Turkin opintomatkan satoa
Ylhäällä muinaisen Pergamonin rauniot. Alhaalla näkyy nykyinen Bergaman kaupunki. Kuva: Erkki Hartikka
Kerran kristinuskon keskeisimpiä paikkoja, tänään maa, jossa on kristittyjä 0,2 prosenttia. Voimmeko me suomalaiset oppia tästä jotakin?
Porottava aurinko ja päivästä toiseen jatkuva kuumuus tulivat tutuiksi Kansanlähetysopiston ja Pohjois-Karjalan Kansanlähetyspiirin opintomatkalla Turkissa kesäkuussa. Sama kuumuus on koetellut aikanaan myös niitä Efeson, Smyrnan, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian, Pergamon ja Laodikean kristittyjä, joille Johanneksen Ilmestyksessä kirjoitettiin.
Näiden seurakuntien kokoontumispaikkojen raunioilla vieraillessa, Raamattua tutkiessa ja Turkin nykytilanteeseen tutustuessa nousi väkisin mieleen sekä kiitollisuus että huoli. Kiitollisuus siitä, että on saanut syntyä Suomeen, tulla kastetuksi ja jossa evankeliumin kuuleminen on mahdollista vielä melko helposti. Huoli ja suru nousivat sydämeen sen todellisuuden ymmärtämisestä, että Turkki on aikoinaan ollut kristinuskon kasvun kannalta keskeisimpiä paikkoja, mutta tänään se kuuluu maihin, joissa on vähiten kristittyjä maailmassa. Onko Suomen tulevaisuus kulkemassa samaan suuntaan?
Entinen kristinuskon kasvukeskus
Johanneksen ilmestyksen alussa mainittavat seitsemän seurakuntaa sijaitsevat Turkin länsiosassa, joka oli kristinuskon kasvukeskus alkukirkon aikana. Lähes parin tuhannen vuoden aikana nämä seurakuntien kokoontumispaikat ovat kärsineet paljon niin ihmisten kuin luonnonvoimienkin vaikutuksesta. Arkeologit tekevät kuitenkin jatkuvasti uusia löytöjä näillä alueilla ja yleisölle aukeaa hiljalleen uutta nähtävää.
Viikon opintomatkalla raunioiden katselemisen ja historian kuulemisen lisäksi pureuduttiin Jumalan sanan kautta seitsemään seurakuntaan. Pohjois-Karjalan Kansanlähetyksen piirijohtaja Gerson Mgaya opetti Johanneksen ilmestyksen kirjeistä seurakunnille. Kirjeet on osoitettu seurakuntien enkeleille, mikä todennäköisesti tarkoittaa seurakuntien paimenia. Samalla kirjeet on suunnattu koko seurakunnalle.
Seurakuntien tilanteet olivat hyvin erilaisia. Toiset seurakunnista saivat kiitosta siitä, että olivat uskollisia evankeliumille sekä kärsivällisiä ja kestäviä. Toisia taas ojennettiin harhaoppien, kompromissien tekemisen ja omahyväisyyden vuoksi.
Kaikissa kirjeissä on yhtenäinen rakenne. Ne kaikki päättyvät lupauksiin voitosta ja iankaikkisesta elämästä. Nämä lupaukset on tarkoitettu niille, jotka säilyttävät uskonsa Kristukseen loppuun asti ja tekevät parannuksen kaikesta Jumalan tahdon vastaisesta. Matkan aikana nähtiin, että Turkissa näihin lupauksiin ei ole tartuttu.
Rukouskutsut herättivät aamuyöllä
Nykyinen Turkki on varsin erilainen kuin kerran ollessaan kristinuskon voimakas kasvupaikka. Viikon opintomatkalla kuultiin ja nähtiin tätä todellisuutta. Rukouskutsut herättivät monet matkalaisista aamuyöllä, kaupunkien katukuvassa näkyi hunnutettuja naisia ja piti miettiä myös omaa pukeutumista maassa, jonka väestöstä 98 prosenttia tunnustaa islamia.
Kristittyjä tässä yli 80 miljoonan asukkaan maassa on noin 0,2 prosenttia, joista suurin osa vanhoihin kirkkokuntiin kuuluvia. Turkissa on erilaisten arvioiden mukaan 6000-7000 protestanttia. Kristittynä eläminen ei ole kiellettyä, mutta moni paikallinen kristitty kohtaa ongelmia uskonsa vuoksi. Viime vuonna Turkki päätyi Open Doorsin listalla sijalle 31. maista, joissa kristittyjä vainotaan eri tavoin.
Matkan aikana tavattiin muutamia paikallisia kristittyjä, kun sunnuntaina kokoonnuttiin yhteiseen messuun Istanbulin luterilaisessa seurakunnassa. Seurakuntalaisten määrä tässäkin seurakunnassa on melko pieni, kuten kaikissa turkin kielellä toimivissa seurakunnissa.
Ilmestyskirjan sanoma meille
Monen matkalaisen rukouselämässä vahvemman paikan sai Turkin lisäksi myös kotimaa. Johanneksen ilmestyksen kirjeiden sanoma on tarkoitettu myös Suomen kristityille ja kirkoille. Olemmeko hylänneet ensi ajan rakkauden? Teemmekö kompromisseja? Olemmeko omahyväisiä? Monesta kohtaa kirjeistä pystymme löytämään kirkkomme ja itsemme. Riittää, kun katsomme mistä asioista kirkossamme taistellaan. Ne koskevat Jumalan sanan auktoriteettiasemaa. Samalla huomaamme itsestämme kuinka rakkaudettomia olemme. Onko kotimaamme tulevaisuus samanlainen kuin mitä Turkissa on tapahtunut?
Kirjeiden sanoma ei onneksi ole vain täynnä tuomiota vaan kutsua parannukseen ja armon omistamiseen. Jeesus kutsuu meitä ja kirkkoamme parannukseen. Kärsivällisyydessään hän kutsuu meitä pois väärältä tieltä takaisin oikealle tielle. Kirjeet myös rohkaisevat ahtaalla eläviä kristittyjä. Kristillisen vakaumuksen mukaan eläminen ei saa useinkaan kiitosta yhteiskunnassamme, enemmänkin päinvastoin. Myös kirkon sisällä Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan pitävät kristityt joutuvat toisinaan ahtaalle. Kaiken tämän keskellä Kristus sanoo: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.” (Ilm.2:10)
Jutussa on käytetty lähteenä seuraavia sivustoja: www.operationworld.org, www.opendoorsusa.org
TEKSTI: ANU MELKKALA
”Rukoilimme ei-kristityn oppaan puolesta”
Jylhiä vuoria, korkeita kukkuloita ja mitä kuivimmissa kivenkoloissa kukoistavia unikoita. Huikean kauniiden maisemien keskellä avautuvaa maaseutua hedelmä- ja oliiviviljelmineen. Miljoonakaupunkeja ja minareetteja, paikoittain myös suurta köyhyyttä.
Tämän kaiken keskellä asuu kansa, josta kristittyjä on prosentuaalisesti vähemmän kuin Pohjois-Koreassa. Oli outo tunne kävellä kaduilla ja ajatella, että vastaantulija ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole kristitty tai eläissään edes kuullut evankeliumia.
Viitteitä muuhunkin oli havaittavissa. Ei-kristitty opas, joka usein pyysi ryhmäämme rukoilemaan puolestaan. Paikalliset, joita kerrottiin harva se sunnuntai ilmestyvän tutustumaan alun perin suomalaisten perustaman luterilaisen seurakunnan messuun, vaikka kaikki eivät palaakaan. Oli hienoa polvistua Jeesuksen löytäneiden turkkilaisten kanssa yhteiselle ehtoolliselle.
Jumalalla on aikataulunsa, ja hän rakastaa tätä kansaa. Rukoillaan siis, että Jeesus saisi vielä olla sen keskuudessa ”yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan.” (Sak. 14:9)
TEKSTI: TANJA HEISKANEN