Euroopassa on lupaavia merkkejä seurakuntien tasaisesta kasvusta

Maallistumistilastot peittävät helposti valoisammat uutiset.

Kristinuskoa käsittelevien julkaisujen uutisvirran täyttävät helposti negatiiviset tilastot. Siis lukemat siitä, kuinka siellä ja täällä kirkosta eroamislukemat ovat jälleen olleet tavalla tai toisella ennätyssuuria, tai kuinka väes­töstä kastetaan yhä pienempi ja pienempi osa Suomessa (Uusi Tie 24.4.), tai Belgiassa (Helsingin Sanomat 21.5.), ja kuinka kirkollisten vihkimisten määrä laskee kuin lehmän häntä (Kirkko ja Kaupunki 5.4.2017).

Vaikka kirkkojen ja kristittyjen on tärkeää pysyä kärryillä myös tämänkaltaisista kehityksistä, niiden tulvan alle voivat helposti jäädä toisenlaiset, alkavaan kasvuun viittaavat uutiset. Sellaisia nimittäin on.

Uudessa Tiessä on joitakin vuosia sitten raportoitu, kuinka Yhdysvaltojen massiivisesta nuorison maallistumisesta kertovat tilastot paljastivat yllättäen myös, että ”perinteisillä” maallistuneilla alueilla, kuten New Yorkissa ja Seattlessa, näkyy joitakin merkkejä seurakuntien kasvusta. Tästä herää tietenkin kysymys, pätisikö sama myös jossain päin Eurooppaa?

Ranskassa evankelikaalisten protestanttien määrä kasvaa

Kyllä pätee. Ranskan protestanttisten herätyskristittyjen määrä on kasvanut tasaisesti 1950-luvulta asti 50 000:sta noin puoleen miljoonaan. Tämä on tietenkin vielä pieni osuus maan väestöstä – alle prosentin – mutta se on silti paljon enemmän kuin 50-luvun noin yhden promillen suuruinen osuus.  Määrä kasvaa vauhdilla myös rekisteröityjen jumalanpalveluspaikkojen perusteella mitattuna: evankelikaalisia kirkkoja rekisteröidään keskimäärin kolme kuukaudessa. Vastikään Suomessa vierailleen Lindsay Brownin mukaan evankeliumi etenee erityisesti heikossa asemassa olevien maahanmuuttajien parissa (Seurakuntalainen 23.5.).

Nykyisellä tahdilla uusia jumalanpalveluspaikkoja perustetaan kuusi joka kuukausi.

Joidenkin lehtijuttujen mukaan Ranskan evankelikaalien lisäksi myös Ranskan suurkaupungeissa nuoriso on löytänyt tiensä takaisin katolisten kirkkojen penkkeihin.

Lontoon Twickenhamissa sijaitsevan St. Maryn katolisen yliopiston professorin, maallistumista tutkivan Stephen Bullivantin mukaan ilmiö on kiinnostava.

– Osan lukemasta saattavat selittää turistien vierailut suurten ja vanhojen katedraalien messuissa. Tilastoja ­ilmiöstä ei kuitenkaan ole vielä tullut vastaan, Bullivant  kertoo.

Myös Espanjassa merkkejä protestanttisten seurakuntien kasvusta

Ilahduttavia lukemia evankelikaalien parista löytyy Espanjasta. Espanjan oikeusministeriö mittaa puolivuosittain rekisteröityjen jumalanpalveluspaikkojen määrää kunkin uskontokunnan tai kirkkokunnan mukaan. Viimeisten lukujen mukaan evankelikaalisten kirkkojen määrä ylitti vuonna 2017 ensi kertaa neljän tuhannen rajan, ja määrä on kasvanut tasaisesti vuosikausia. Nykyisellä tahdilla uusia jumalanpalveluspaikkoja perustetaan kuusi joka kuukausi.

Entä kuinka suuri on herätyskristittyjen kokonaismäärä? Evangelical Focus -verkkolehden päätoimittajan, espanjalaisen Joel Forsterin mukaan määrää on vaikea arvioida.

– Valtion kanssa yhteistyötä tekevän evankelikaalisen järjestön FEREDE:n mukaan määrä on noin 1,2 miljoonaa. Toisten mukaan luku saattaa olla yläkanttiin ja todellisuudessa liikutaan jossain 400 000 – 800 000 välissä, Forster kertoo.

Arviosta riippuen liikutaan siis noin 1–2 prosentin tietämillä. Forsterin mukaan maahanmuutto Etelä-Amerikasta on ollut yksi tekijä evankelikaalien määrän kasvussa, ja hänen mukaansa ehkä noin kolmannes herätyskristityistä on kotoisin sieltä. Myös romanialaisia maahanmuuttajia on seurakunnissa paljon. Kantaväestöstä puolestaan ne, ketkä kääntyvät protestanttiseksi herätyskristityksi, eivät yleensä ole tunteneet kristinuskoa juuri lainkaan ja yllättyvät iloisesti sen sisällöstä.

Maallistumistilastot peittävät helposti entisten valtiokirkkojen tilanteen

Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa paraikaa tapahtuvaa maallistumista mitataan monesti kristityksi ilmoittautumisella. Se puolestaan näkyy ennen kaikkea kunkin maan nykyisen tai entisen valtiokirkon jäsenyydessä: Englannissa varsinkin anglikaanisen nuorison määrä on romahtanut, Ranskassa, Belgiassa ja Espanjassa katolilaisten, Skotlannissa reformoitujen, Pohjoismaissa luterilaisten ja niin edelleen. Näistä tilastoista ei kuitenkaan vielä näy, minkälaista on saman sukupolven sellaisten nuorten uskonnollisuus, jotka käyvät kirkossa. Tätä voi alkajaisiksi selvittää tarkemmilla tilastoilla, joista löytyy yllättäviä asioita.

Eräässä tutkimuksessa (Voas & Chaves) vuodelta 2016 näkyy esimerkiksi, että Iso-Britannian osalta kirkossakäyntiä mittaavat käyrät laskevat ikäluokka ikäluokalta, kunnes vuosien 1975 ja 1984 välillä syntyneiden kohdalla käyrä onkin miltei kahdenkymmenen vuoden ajan tasaisen nouseva: 1990-luvun puolivälissä ikäluokasta (tutkimuksessa valkoihoisista) vain noin viisi prosenttia ilmoitti käyvänsä kirkossa vähintään kerran kuussa. Vuoteen 2013 mennessä osuus oli kuitenkin kasvanut jonnekin 11–12 prosentin tietämille.

Bullivantin mukaan ilmiöön ei ole perehdytty kovin paljon ja se herättää kiinnostavia kysymyksiä. Ensimmäinen koskee sitä, kuinka hyvin uskonnollisuus ylipäänsä sopii länsimaiseen suurkaupunkiin. Englannissa näyttää sopivan.

– Lontoo kuuluu ehdottomasti maan uskonnollisimpiin seutuihin, Bullivant huomauttaa.

Tämä näkyy tilastoissa paitsi suurena muslimien määränä, mutta myös muuta maata suurempana kristittyjen osuutena, kuten miehen kirjoittamasta raportista viime vuodelta käy ilmi. Osan kirkossakäynnin kasvusta selittää Bullivantin mukaan luultavasti maahanmuutto Englantia uskonnollisemmista maista, kuten Puolasta tai Filippiineiltä. Esimerkiksi Britanniassa asuvien puolalaisten määrä kasvoi EU-jäsenyyden kiihdyttämänä vajaassa vuosikymmenessä muutamasta kymmenestä tuhannesta vajaaseen 700 000 ihmiseen vuoteen 2013 mennessä.

– Puolalaisten ja filippiiniläisten maahanmuutto näkyy ennen kaikkea katolisen kirkon lukemissa, Bullivant sanoo ja viittaa maan katolisen kirkon monia muita brittien kirkkokuntia aktiivisempaan jäsenistöön.

Aktiivikristityt tulevat entistä sitoutuneimmiksi

Toisaalta laskevien jäsenmäärien sivuvaikutuksena näyttää Bullivantin mukaan voimistuvan myös sellainen ilmiö, jossa uskoaan julkisesti harjoittavat kristityt tulevat entistä sitoutuneemmaksi vakaumuksessaan. Tämä on perinteisesti koskenut vähemmistökirkkoja kaikkialla, kuten vaikkapa katolilaisia perinteisesti luterilaisessa Ruotsissa.

– Toisaalta sitoutumisen kasvaminen tuntuu koskevan nyt myös niitä traditionaalisesti uskovia nuoria, jotka ovat jääneet kutistuvissa kansankirkoissa ikäluokastaan jäljelle.

Vaikka katolinen kirkko on Iso-Britanniassa vähemmistökirkko, se on kuitenkin tarpeeksi suuri, jotta Bullivant, 33, pystyi huomaamaan ilmiön kääntyessään ateistista katoliseksi kristityksi vuonna 2008. Katolilaiseksi ilmoittautuvat nuoret ovat entistä vakaumuksellisempia, haluavat perinteisen messun ja tahtovat evankelioida entistä ahkerammin.

– Samaa voi havaita myös anglikaanisessa kirkossa, jossa evankelikaalien vaikutus on kasvanut.

Bullivant viittaa esimerkkinä tunnettuun lontoolaiseen Holy Trinity Brompton -seurakuntaan, joka kuvastaa hyvin evankelikaalisen anglikaanisuuden vaikutusvallan nousua: hieman tutkijasta riippuen evankelikaaleja on ainakin noin kolmasosa kirkossakävijöistä ja todennäköisesti vielä suurempi osa vihityistä papeista. Ne anglikaaniset seurakunnat, jotka kasvavat, tuppaavat olemaan juuri herätyskristillisiä, selviää esimerkiksi Premier Christianity -lehdestä marraskuulta.