Kehänurkkaan ajettu

Alkoholi tuhosi Suomen mestari Teemu Kasken nyrkkeilyuran. Elämän umpikujassa hän kohtasi persoonan, joka kykeni antamaan kaiken anteeksi.

-Olin neljä- tai viisivuotias, kun sain joululahjaksi nyrkkeilyhanskat. Muistan, kun isä piti tyynyä mahansa edessä ja sain lyödä siihen, Teemu Kaski kertoo.

Kymmenvuotiaana Teemu-pojalle tuli selittämätön hätä siitä, että isä kuolee. Kaksi vuotta myöhemmin painajainen toteutui. Leukemia vei isän. Mummo menetti kolmannen poikansa, ja äiti yritti pitää perheensä kasassa.

Tuohon aikaan naapurin kaveri kulki Nastolasta Lahteen nyrkkeilyharjoituksiin ja houkutteli Teemun mukaan.

– Ehkä alitajunnassani oli ajatus, että isä olisi ylpeä, jos nyrkkeilisin.

– Hyvin äkkiä valmentaja huomasi intoni ja otti minut hoteisiinsa. Valmentaja oli minulle sellainen isähahmo, jonka kanssa harjoiteltiin paljon yhdessä ja käytiin monet kilpailureissut.

Nyrkkeily auttoi pahimman kauden yli

Pian isän kuoleman jälkeen myös alkoholi tuli mukaan vain 12-vuotiaan pojan elämään. Teemu jäi surunsa kanssa yksin, sillä kaikki yrittivät itse selvitä omilla keinoillaan. Teemu oli hyvin arka ja ujo poika, ja kohtasi koulussa kiusaamista.

– Alkoholi antoi hetkeksi sellaisen tunteen, että olen ehjä ja kokonainen. Uskalsin itkeä ja surra, kun olin juonut jotain. Mutta aamulla oli hirveän huono omatunto, Teemu Kaski muistelee.

Nyrkkeily auttoi kuitenkin pahimman murrosiän yli.

– Kun salin ovi aukesi, oli hienoa katsella, kun joku hakkasi säkkiä, joku hyppäsi narua ja joku otteli. Se oli jotenkin kiehtovaa.

– Ja varmaan sisällä kiehui ja kuohui. Olin vihainen koko maailmalle, aikuisille ja Jumalalle, että isä oli kuollut.

Menestystäkin tuli. Kolmen nuorten Suomen mestaruuden jälkeen Teemu Kaski voitti kaksi miesten Suomen mestaruutta vuosina 1991 ja 1993.

Vastustaja, jota ei pääse karkuun

Nyrkkeilyn, työn ja alkoholin yhdistäminen kävi kuitenkin mahdottomaksi.

– Harjoittelin kaksikin kertaa päivässä. Uran loppuaikana saatoin viikollakin jäädä ravintolaan suoraan harjoituksista. Aamulla soi kello taas kuudelta. Aina en tiennyt, millä olin tullut illalla kotiin. Mutta aina vaan mentiin urheana töihin. Oli ymmärrettävää, ettei sitä jaksanut pitkään.

Nyrkkeilijä paloi loppuun ja ura päättyi jo 21-vuotiaana. Vuoden kuluttua hän tapasi tulevan vaimonsa. Hän onnistui uskottelemaan tälle, että kykenee hallitsemaan juomisen. Pariskunta meni naimisiin ja sai tyttövauvan. Tyttö oli suuri ilon aihe, mutta samalla iski pelko lapsen menettämisestä.

Missään ei ole sellaista ihmistä tai persoonaa, joka voisi antaa anteeksi, jos tietäisi mitä kaikkea olen tehnyt.

– Pikkuisen otettuani juominen karkasi aina käsistä. Jätin vaimoni ja tyttöni monta kertaa lähtiessäni juomareissuille. Niillä reissuilla rupesin vihaamaan itseäni. Joskus ajattelin, ­etten enää kehtaa palata kotiin. Mutta jostain sain aina voimaa palata, ja vaimo sai voiman uskoa, että kaikki järjestyy.

Teemulle tarjottiin apua, mutta hän ei halunnut ottaa sitä vastaan, koska avun vastaanottaminen olisi ollut heikkouden osoitus.

– Ajattelin, että se olisi ollut kuin antautuminen nyrkkeilykehässä. En voi luovuttaa, se on heikkoutta, hän ajatteli.

Erään juomareissun jälkeen vaimo oli yllättävän rauhallinen. Hän sanoi Teemulle: ”Sinä et pysty muuttumaan. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta et pysty raitistumaan.” Hän ilmoitti ottavansa avioeron, sillä hän ei halunnut jatkaa sellaista elämään.

Samassa soi puhelin. Rikospoliisilla oli asiaa perjantaisesta pahoinpitelystä ravintolassa. Teemu ei muistanut mitään siitä, että oli lyönyt miestä kaksi kertaa.

– Silloin ajattelin, että olen kehän nurkassa. Nyt on sellainen vastustaja, että enää en pääse karkuun enkä pysty väistämään. Nyt minun on lähdettävä hakemaan apua.

Möykky katosi rukouksen myötä

Teemu Kaski meni mukaan alkoholis­tien vertaistukiryhmään. Toisella kerralla ryhmässä puhuttiin Jumalasta.

– Silloin pyysin, että Jumala auttaisi minua, sillä minulla ei ole voimaa raitistua. En halunnut menettää perhettäni ja työpaikkaa.

– Vatsassani oli kova möykky. Oli varmaan stressiä, paha olo, syyllisyyttä ja jännitystä tulevasta oikeudenkäynnistä. Kun rukoilin, möykky lähti pois mahasta ja huomasin, että minun ei tee yhtään mieli alkoholia.

Kului puolitoista vuotta. Viinaa ei tehnyt mieli, mutta syvällä sydämessä hän ajatteli, että pelkkä raittius ei riitä. ”Kunpa voisin saada anteeksi. Voisinpa aloittaa puhtaalta pöydältä”, hän mietti.

– Ajattelin, ettei se ole mahdollista. Missään ei ole sellaista ihmistä tai persoonaa, joka voisi antaa anteeksi, jos tietäisi mitä kaikkea olen tehnyt.

Erään uskovan miehen kutsusta Teemu meni Nastolan helluntaiseurakunnan tilaisuuteen. Kesken tilaisuuden hän vaistosi, että paikalla on sama läsnäolo kuin aikaisemmin vertaistukiryhmässä. Sitten pastori sanoi, että tänään voi saada syntinsä anteeksi, tulla uskoon ja pelastua. Teemu tarttui kutsuun ja käveli alttarille.

– Sanoin, että olen koko elämäni odottanut, että saan kuulla sen kutsun. Tunnustin siinä syntini ja pyysin Jeesusta elämääni.

Vuosien itkut tulivat ulos

Seuraavalla viikolla hän meni seurakunnan rukousiltaan. Hän istuutui harmaahapsisen miehen viereen. Siinä hän istui kaksi tuntia ja itki koko ajan. Vuosien itkut tulivat ulos.

– Tuo mies soitti seuraavana päivänä ja esitteli itsensä. Hän kertoi olleensa 1970-luvulla isäni kanssa samassa työpaikassa.

Mies jatkoi: ”Sinä et varmaan muista, mutta kun isäsi sairastui leukemiaan, hän kävi hengellisessä kotikokouksessa. Et varmaan tiennyt, että isäsi tuli uskoon siellä. Kun olit pieni, kävin isäsi luona sairaalassa ja me rukoilimme siellä sängyn reunalla.”

– Silloin ymmärsin, että isäni on taivaassa. Lisäksi minulla on taivaallinen isä ja olen saanut löytää Jeesuksen. Pikku hiljaa sain myös rohkeutta ottaa vastuuta ja olla isä lapsilleni ja aviomies vaimolleni, joka pysyi kaiken keskellä vierelläni, Teemu toteaa kiitollisena.