Tutkijan vapautta pidettäneen yleisesti länsimaisen yliopistolaitoksen kivijalkana ja ylpeydenaiheena. Se on sananvapauteen verrattava perustus, jota ilman tiede ei voi selvitä puolueettomana kovin pitkään, ja johon kajoamiseen pyrkivät yleensä vain vähemmän demokraattiset aatteet. Tieteen vapauden turvaamiseksi niin tieteentekijöiden, lehdistön kuin tavallisten kansalaistenkin luulisi tekevän kaikkensa. Onneksi elämme nykyään sivistyneissä maissa, jossa tiede saa kukoistaa.

Tilanne on näin ruusuinen vain juhlapuheissa. Tiettyjen poliittisten kuumien perunoiden suhteen käytäntö on sen sijaan toinen. Tämän on saanut Teksasin yliopiston sosiologian professori Mark Regnerus kokea tutkiessaan samaa sukupuolta olevien parien lasten kokemuksia. Tietyissä piireissä hänestä on tullut miltei synonyymi ”roskatieteelle” ja osa alinta akateemista kastia, jonka kanssa ei kannata olla tekemisissä menestyksekkään uran varmistamiseksi.

Tämä kaikki on tietenkin mitä herkullisin syy haastatella Regnerusta, kun hän on kerran Suomessa. Istutan professorin Hakaniemen kauppahallin kahvilaan ja koetan raaputtaa hiukan pintaa siitä kohusta, joka syntyi hänen vuonna 2012 julkaistusta artikkelistaan. Sen mukaan biologisten vanhempiensa avioliitossa kasvaneet lapset voivat aikuisena monella mittarilla mitattuna paremmin kuin lapset, jotka olivat kasvaneet suhteissa, joissa ainakin toisella vanhemmalla oli ollut jokin romanttinen suhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.

Tutkimus ennen Regnerusta oli lapsenkengissä

Pyrkiessämme ymmärtämään kohua, on hyvä tuntea taustaa siitä tutkimusalasta, joka käsittelee homo- tai lesboparin kasvattamien lasten mahdollisia eroja heteroperheiden lapsiin. Mikä oli Regneruksen mukaan tutkimuksen tilanne ennen hänen paperiaan?

– Kamala. Esimerkiksi tutkimuksissa käytettyjen otosten koot olivat pieniä, eikä niiden perusteella siksi voinut tehdä yleistyksiä. Aineistot eivät monestikaan olleet julkisia, jolloin tutkijat, kuten minä, eivät päässeet analysoimaan niitä edes erikseen pyytämällä.

Näissä tutkimuksissa haastatellut ihmiset oli hyvin usein rekrytoitu pää­asiassa lesbo-, homo-, bi- ja transseksuaalien (LGBT) -järjestöjen omien lehtien ilmoitusten ja tilaisuuksien kautta. Tällaiset otannat keskittyivät lähinnä hyvinvoiviin ja varakkaisiin amerikkalaisiin ihmisiin, eikä niiden perusteella voi tietenkään kuvata kattavasti tutkittavaa ilmiötä koko Yhdysvaltojen väestössä.

–Tutkijat itse kyllä myönsivät tällaiset rajoitukset tutkimuksissaan. Mutta media sen sijaan ei juuri vaivautunut raportoimaan niistä.

Niinpä vuosien varrella oli päässyt syntymään käsitys, jossa homo- ja lesboparien kasvattamien lasten kohdalla ei uskottu olevan mitään oleellista eroa heteroperheiden lapsiin nähden.

– Monien tahojen poliittinen intressi tuntui olevan, että mitään muutosta tilanteeseen ei edes tulisi.

Regneruksen ja hänen tutkimusryhmänsä suorittama projekti New Family Structures Study (NFSS) oli sen sijaan ensimmäinen, jossa haastattelujen määrä oli suuri – noin kolme tuhatta – ja jossa tutkitut henkilöt oli valittu satunnaisesti. Lisäksi aineisto on julkista. Aiem­mista poiketen NFSS-tutkimuksessa ei esimerkiksi nojattu lainkaan vanhempien lausuntoihin lapsistaan, vaan nuorten aikuisten omat kokemukset lapsuudestaan määräsivät tulokset.

Tulokset synnyttivät mediamyrskyn

Regneruksen artikkeli ja sen tulokset julkaistiin kesäkuussa 2012 yhteiskuntatieteiden Social Science Research -huippujulkaisussa. Artikkelissa havaittiin muun muassa, että avioliitossa eläneiden biologisten vanhempien lapset muun muassa syyllistyivät muita vähemmän rikoksiin. Eri pituisia homosuhteita kokeilleiden vanhempien tai homo- tai lesboparin kasvattamat lapset raportoivat esimerkiksi alhaista turvallisuuden tunnetta lapsuudenkodissaan.

Vuosien varrella oli päässyt syntymään käsitys, jossa homo- ja lesboparien kasvattamien lasten kohdalla ei uskottu olevan mitään oleellista eroa heteroperheiden lapsiin nähden.

Regneruksen mukaan suuret ­mediat, kuten New York Times, suhtautuivat aluksi avoimesti ja kiinnostuneesti tutkimukseen ja miettivät, mitä se merkitsee tutkimuksen kannalta. Neutraali ja tasapuolinen ilmapiiri kuitenkin haihtui pian.

– Joku yliopistolta vuosi tutkimuksen LGBT-järjestöjen lehdille ennen sen julkaisua. He olivat valmiina vasaran kanssa heti, kun artikkeli tuli julkiseksi.

Tutkimus nuijittiinkin maanrakoon mediassa ennennäkemättömällä voimalla. Sellaiset laajasti luetut lehdet kuin Huffington Post, New York Times ja New Republic teilasivat Regneruksen voimakkain sanankääntein.

Akateeminen reaktio oli myös raju. Tutkija Gary Gates laati tutkimuksen metodeja kritisoineen avoimen kirjeen artikkelin julkaisseelle lehdelle ja sai siihen kaksisataa allekirjoitusta muilta alan tutkijoilta. Keskeinen kritiikki oli, että Regneruksen väitettiin verranneen ”omenoita ja appelsiineja” toisiinsa. Kriitikoiden mukaan tutkimuksessa ei olisi pitänyt verrata toisiinsa ryhmää, jossa oli vain lapsen lapsuudesta asti ehjiä avioliittoja sekä ryhmää, jossa oli kaikenlaisia saman sukupuolen suhteita. Sen sijaan jälkimmäistä ryhmää olisi pitänyt verrata kaikkien heterosuhteiden muodostamaan ryhmään. Miksi Regnerus ei sitten tehnyt näin?

– Ongelma on, että tähän vaadittavan tilastollisesti edustavan aineiston kokoaminen on valtavan kallista, koska samaa sukupuolta olevien suhteita on niin vähän verrattuna valtaväestöön.

Esimerkiksi NFSS-tutkimuksen aineistossa tutkittavan henkilön koko lapsuuden ajan samaa sukupuolta olevien suhteessa eläneitä pareja oli yhteensä kaksi. Näin pienestä joukosta ei voi vetää tilastollisesti merkitseviä johtopäätöksiä. Toisaalta tiedämme muista tutkimuksista, että samaa sukupuolta olevien suhteet kariutuvat herkemmin sekä sen, että perheen epävakaus vaikuttaa negatiivisesti lapsiin. Tässä valossa Regneruksen tulosten ei pitäisi olla niin radikaaleja.

Lisää tutkimusta tarvitaan

Vertailunsa rajoitteet tunnustaen Regnerus kutsuikin muita tutkijoita mukaan tekemään lisää tutkimuksia aiheesta. Onko Regneruksen mukaan sitten kukaan tehnyt sellaista vertailua, jota häneltä penättiin?

– En tiedä ketään, joka olisi tehnyt täsmälleen, kuten kriitikot vaativat. Kellään ei yksinkertaisesti ole ollut tarvittavaa dataa sitä varten.

Vaikken olekaan sosiologi, niin mieltäni jää silti kaivamaan, miksi kaikenlaisia heterosuhteita ei olisi voinut sisällyttää samaan vertailuryhmään biologisten vanhempien ehjien avioliittojen kanssa. Mutta oli niin tai näin, lehdistössä syntyneen metakan johdosta huomiotta on pitkälti jäänyt, että NFSS oli kuitenkin ensimmäinen tutkimus, joka edes yritti käsitellä LGBT-perheissä kasvaneiden lasten kokemuksia suuren, satunnaisotantaan perustuvan ja kansallisesti edustavan aineiston perusteella. Jotkut harvat akateemisessa maailmassa ovat tämän myöntäneet. Esimerkiksi Amerikan sosiologisen yhdistyksen perheyksikön johtaja Paul Amato, joka kannattaa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä, kehui Regneruksen tutkimuksen metodologisia ansioita ja sanoi sen olevan siihenastisista tutkimuksista paras, vaikka samalla myönsi tutkimuksen puutteet.

Mutta vaikka kaikki kritiikki NFSS-tutkimusta vastaan aina konservatiivisen Witherspoon-instituutin rahoituksesta vertaisarvioinnin liian nopeaan aikatauluun asti pitäisikin paikkansa, mikään siitä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että NFSS:ää edeltävä tutkimus on tilastollisesti selvästi heikompilaatuista. Tätä emme kuule vielä tänäkään päivänä lehdistöstä, mikä joko johtuu tiedetoimittajien tietämättömyydestä tai poliittista syistä. Kumpikaan vaihtoehto ei ole tieteen vapauden kannalta mieluisa.

Näkökulmien moninaisuus akatemiassa kunniaan

Amerikkalaisessa yliopistomaailmassa erityisesti ihmistieteiden opettaja- ja oppilaskunnassa on selkeä yliedustus poliittista vasemmistolaisuutta, joka uudella mantereella lienee uskonnollisesti sekulaarimpaa kuin esimerkiksi Suomessa. Yhdysvaltalaiset ovat jakautuneet suunnilleen kahtia republikaanien ja demokraattien kannattajiksi, mutta yliopistomaailmassa vasemmistolaisia (tai ”liberaaleja”) on monilla aloilla jopa kaksikymmenkertaisesti. Yliopiston poliittiset konservatiivit – joista monet ovat myös konservatiivisia kristittyjä – saavatkin tuntea niinsanotun kulttuurisodan nahoissaan, mikäli uskaltavat ”tulla kaapista ulos”. Pitääkö tämä paikkansa myös Regneruksen alalla sosiologiassa?

– Kyllä, ilmapiiri on hyvin vasemmistolainen. Esimerkiksi Paul Sullinsin analyysia, jossa esitettiin samansuuntaisia tuloksia kuin minun artikkelissani, kritisoitiin esimerkiksi sen julkaisseen lehden laadusta mutta myös sen perusteella, että Sullins on juuri katolisen yliopiston professori.

Valon pilkahduksia on kuitenkin havaittavissa. Tunnettu sosiologi Jonathan Haidt toimii keulamiehenä Heterodox Academy -nimisessä liikkeessä, joka on perustettu viime vuonna edistämään ­näkökulmien monimuotoisuutta nimenomaan yliopistoissa ja vastustamaan yhdenmukaista ”ortodoksiaa” eli puhdasoppisuutta. Siihen kuuluu henkilöitä poliittisen kentän eri laidoilta.

Liike kritiosoi akateemisen sananvapauden vuoksi eritoten viime aikoina yleistyneitä opiskelijoiden vaatimuksia muun muassa ”laukaisuvaroituksista” (trigger warning), koska ne heidän mukaansa uhkaavat laadukkaan koulutuksen toteutumista: jos opiskelijoita ei altisteta heidän omien kantojensa vastaisille näkökulmille, he eivät voi oppia puolustamaan omia kantojaan. Samoin jos tiedekunnissa on vain yhden poliittisen kannan edustajia, yleistyvät Heterodox Academyn mukaan helposti sellaiset näkemykset, ”jotka heijastavat enemmän ideologiaa kuin todistusaineistoa”.

Liikkeen sivustolla kuitenkin painotetaan, että ongelma ei niinkään ole vasemmistolaisuus sinänsä, vaan näkökulmien yksipuolisuus: ”Jos akatemia olisi enimmäkseen konservatiivista tai libertaarista, hyvin erilainen joukko yhtä perusteettomia ortodoksioita olisi todennäköisesti levinnyt laajalle.”

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: