Viisikymppisiään juhliva Jussi Miettinen: ”Hengellinen työ ei ole meidän vaan Jumalan”

– Kristus hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme eikä sellaisina kuin meidän täytyisi olla. Siksi arvomme ei ole tekemisessä vaan suhteessa Jumalaan, sanoo värikkään uran nuoriso- ja opiskelijatyössä tehnyt Jussi Miettinen.

Jussi Miettinen tunnetaan naapurustossaan innokkaana puutarhurina. Pihan kuusiaita on aina tarkasti muotoiltu. Kauniit kukkaistutukset reunustavat viihtyisää puutarhaa, jonka keskeltä löytyy kultakalalampi.

Tämä puutarhuri on vaalinut myös toisenlaisia taimia. Viisikymmentä vuotta täyttävällä pastorilla on takanaan reilut kolmekymmentä vuotta kristillisessä nuorisotyössä.

Jussi Miettinen toteaa, että hän tulee tavallisesta suomalaisesta perheestä. Äiti oli lastentarhanopettaja, ja isä mukana maatalousbisneksessä. Kesät vietettiin mökillä. Se oli vastapainoa kerrostalossa asumiselle Turun keskustan tuntumassa. Isän suku on Savosta, ja äidin suku Viipurista. Entä minkälainen hengellinen perimä Miettisellä on?

– Isän suku oli körttiläinen, ja äidin puolelta tulevat evankeliset juuret. Kävin Kansan Raamattuseuran rippikoululeirin. Se taisi kyllä olla isosiskojeni hyväntahtoinen juoni, saada pikkuveli hyvälle riparille, Miettinen hymähtää.

Sisarusparvesta kaikki kolme ovat näkyvillä paikoilla Suomen hengellisellä kartalla. Anna-Mari Kaskinen on virsirunoilija ja Vivamon Raamattukylän ”äiti”. Toinen Miettisen siskoista, Kristiina, on tehnyt pitkän uran kristillisessä mediassa. Kaikkia kolmea yhdistää rakkaus kirjoittamiseen. Jussi Miettinenkin on sanoittanut joitakin lauluja, kuten Maranata ja Kiitos Jumalalle. Ne löytyvät muun muassa Viisikielisestä ja Siionin Kanteleesta.

Piikkarit naulaan

Jos asiat olisivat menneet toisin, voisi Jussi Miettinen olla juhlittu urheilija.

– Olin 11-vuotias, kun lähdimme isän kanssa Turun urheiluliiton juoksuharkkoihin. Heti ensimmäisellä kerralla jouduin kisoihin. Tulin lennosta kolmanneksi. Seuraavalla viikolla arvostettu turkulainen valmentaja Aulis Potinkara soitti ja pyysi minut mukaan juoksutiimiin.

Miettinen vedettiin mukaan erikoisvalmennettavien joukkoon, jolle tehtiin harrastuksen edetessä pitkän tähtäimen valmennussuunnitelma – aina olympialaisiin saakka. Viiden pojan tiimiä valmensi Martti Vainio. Miettinen ehti juosta kilpaa viitsien vuotta, kunnes piikkarit jäivät kirjaimellisesti naulaan.

– Valmentajamme oli mukana Los Angelesin olympialaisissa 1984 ja oli jo saanut hopeaa 10 000 metrin juoksussa. Kun 5 000 metrin kilpailu oli alkamassa, hän ei ilmestynytkään lähtöviivalle. Muistan kirkkaasti, miten kisojen tv-selostaja kertoi, että Vai­nion doping-näytteestä oli löytynyt kiellettyjä aineita. Aluksi en voinut uskoa sitä. Totta kai se oli kova kriisi itselleni ja koko tiimillemme, Miettinen muistelee.

Maailman paras uskovainen?

Päämäärätietoisuus ja suorittaminen siirtyivät urheilusta nuoren miehen hengelliseen elämään.

– Ajattelin, että jos minusta ei tule maailman parasta juoksijaa, ehkä minusta tulee  maailman paras uskovainen, Miettinen hymähtää.

– Luin jostain, että olisi hyvä lukea Raamattua säännöllisesti, ja kirjoittaja antoi siihen ohjeetkin. Taisin ymmärtää ne kuitenkin väärin. Niinpä luin yhdeksän lukua Vanhasta testamentista ja kolme lukua Uudesta testamentista kolmesti päivässä eli kaiken kaikkiaan ahmin 36 lukua joka päivä.

Miettisen nuorempi isosisko Kristiina houkutteli ystävänsä kanssa molempien pikkuveljet mukaan Turun Kertsiin eli evankeliseen nuorisotoimintaan.

– Minä ja Timo lähdimme mukaan. Ystävystyimme, ja lähdimme mukaan myös isostoimintaan. Kävimme myös ahkerasti raamattupiirissä ja muissa riennoissa.
Kolme vuotta ystävykset ehtivät liikkua samoissa porukoissa ja kasvaa uskossa.

– Syksyisenä iltana vuonna 1984 pidimme raamattupiirissä spontaanit juhlat. Luimme yhdessä Paavalin kirjeen galatalaisille. Illan kuluessa Timo pohdiskeli ääneen: ”Uskon, että elämässä ei mikään tapahdu sattumalta.”

Seuraavana päivänä Miettinen näki koulun pihalla lipun puolitangossa. Hänet valtasi voimakas hätä ja hän ryntäsi siltä istumalta rehtorin kansliaan. Kanslisti kertoi Timon nimen. Tämä  oli menehtynyt sydäninfarktiin kesken koulupäivän.

Miettisen mielessä soivat sanat: ”Mitään ei tapahdu sattumalta…” Timon sisko, Jussi ja sureva ystäväpiiri ryhtyivät järjestelemään Timon muistoseuroja seuraavalle marraskuulle.

Suunnannäyttäjä

– Siskoni Anna-Mari keksi muistoseuroille nimen ”Maata näkyvissä” ylioppilasjuhlissani 1985.  Seuraavana syksynä pidettiinkin jo ensimmäinen tapahtuma Pallivahan seurakuntakeskuksessa. Tapahtumaan tuli sata nuorta. Vuosi vuodelta Maata Näkyvissä keräsi enemmän osallistujia. Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet, että kasvu jatkuisi.

– Kasvatusasiankeskuksen johtajakin nauroi minulle päin naamaa, kun kerroin vuokraavamme Turun Urheiluhallin päätapahtuman pitopaikaksi vuonna 1990. ”Nuoret eivät enää tule maakunnista hengelliseen tapahtumaan”, hän ojensi kirkasotsaista nuortamiestä.

Naurajien hymyn ovat kenties vuosien varrella hyydyttäneet kymmenettuhannet nuoret, jotka pakkautuvat busseihin Lappia myöten ja tulevat juhlimaan evankeliumia joka marraskuu Turkuun.

Entä mistä tuli rohkeus mennä eteenpäin?

– Ensimmäisillä Maata Näkyvissä -päivillä näin yhtäkkiä yliluonnollisen näyn suuresta nuorisojoukosta. Koin, että Jumala kutsuu minua tekemään työtä nuorten parissa.  Se näky rohkaisi uskomaan siihen, että Jumalalla on suunnitelma festareita varten.

– Isot harppaukset tapahtumajärjestelyissä myös pelottivat, mutta samalla tunsin iloa ja luottamusta. Tiesin, että Jumala oli johdattanut meitä ihmeellisesti tuohon asti.

Kuoleminen rakkaalle tehtävälle

Jussi ”Maata Näkyvissä” Miettinen. Tällä nimellä kutsuttiin vuosien ajan Euroopan suurimman kristillisen nuorisotapahtuman johtajaa.

– Nuoruuteni meni Maata Näkyvissä -tapahtuman pyörteissä. Identiteettini rakentui vahvasti sen varaan.

Hän iloitsee, että sai nähdä onnistumisia ja kasvua työssään. Silti hän aavisteli vuonna 1991, että oli tullut aika siirtyä sivuun festareiden projektisihteerin tehtävistä.

– Ehkä ne seitsemän vuotta olin saanut raivata tietä, ja nyt oli aika väistyä. Aavistelin, että rakas tehtävä oli annettava muiden käsiin. Kun painiskelin ratkaisuni kanssa, Marja-serkkuni pyysi minut kanssaan Sanan ja rukouksen iltaan. Alkuvirren päätyttyä illan pitäjä yllättäen puhutteli minua. ”Sinä nuori mies, joka juuri tulit ovesta sisään. Jumalalla on tänä iltana asiaa sinulle”, hän sanoi. Menin esirukoiltavaksi ja nainen sanoi aivan yllättäen, että seison tienristeyksessä ja tiedän, mihin suuntaan lähteä. Aloin itkeä.

– Ymmärsin, että olisi aika ”kuolla” Maata Näkyvissä -festareille ja seurata Jumalaa uusille poluille. Ajan myötä olen yhä syvemmin ymmärtänyt, että taivaan Isä kasvattaa meitä ristin ja  pienten kuolemien kautta. Joudumme antamaan pois rakkaitakin tehtäviä. Se muistuttaa, että hengellinen työ ei lopulta ole meidän, vaan Jumalan.

Hihat heilumaan, valtakuntaa rakentamaan

Festareiden jälkeen Miettinen luki itsensä teologian maisteriksi. Kevällä 1992 Kansanlähetyksestä lähestyttiin ja pyydettiin työhaastatteluun. Yhdistys haki uutta nuorisotyönjohtajaa Lähetyskeskukseen Ryttylään. Kaupunkilaispojasta paikka näytti nuhjuiselta ja hiljaiselta, eikä häntä kiehtonut ajatus muuttamisesta maaseudulle.

– Niinpä kerroin haastattelussa kaikki huonot puoleni inhorealistiseen sävyyn ja lähtiessäni pois rukoilin auton ratissa, että ”Herra, älä anna minun koskaan joutua tänne”.

Kesällä Leif Nummela yllätti Miettisen.

– Leif soitti ja kertoi, että minut kutsuttaisiin nuorisotyöhön Kansanlähetykselle. Mieleni oli muuttunut pikkuhiljaa, ja sisäinen kutsu syttyi. Siksi puhelun saadessani kykenin heti vastaamaan myöntävästi myös ulkoiseen kutsuun.

Miettinen sai työparikseen diakoni Seppo Palosen.

– Rakensin edelleen tapahtumia. Senhän osasin. Aloimme myös luoda erityisripareita. Niitä oli parhaillaan kymmenkunta.

Miettinen toimi 12 vuotta Kansanlähetyksen nuorisotyönjohtajana. Tänä aikana syntyivät myös Taiteiden kesä -tapahtuma ja ”dokit”. Dokit olivat dynaamisen opetuslapseuttamisen paikkoja, joita oli lopulta liki 30.

– Kutsuin evankelista Kalevi Lehtisen mukaan Nuorten kesään vuonna 1992. Siitä lähtien hän oli aina tapahtuman pääevankelista. Uskallan väittää, että ehkä jopa tuhannet nuoret löysivät Jeesuksen niiden 12 vuoden aikana, jona Kalevi oli pääevankelista Kansanlähetyksen nuorisotyön suurtapahtumissa.

Elämisen riemua

Mitä toiveita on pyöreitä vuosia täyttävällä miehellä?

– Toivon, että kysymykseni ei olisi lopulta se, mitä olen saanut aikaiseksi, vaan kuka olen ihmisenä ja Jumalan lapsena. Jumalan lapsena eläminen on ”se juttu”. Kristus hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme eikä sellaisina kuin meidän täytyisi olla. Siksi arvomme ei ole tekemisessä vaan suhteessa Jumalaan.Haluaisin myös säilyttää elämisen riemun.

Siksi Jussi suostui lopulta juhlistamaan viisikymppisiäkin.

– Aluksi tuntui, että voisin vetää sälekaihtimet alas ja vetäytyä juhlimasta. Perhe, sukulaiset ja ystävät kuitenkin kannustivat kiitosjuhlaan. Onhan meillä aina syytä kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä elämässämme.

Kuinka nuoret tavoitetaan?

Millainen on nykynuori tai opiskelija, joka pitäisi tavoittaa evankeliumilla, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen pääsihteeri Jussi Miettinen?

– Nuorisotyö on kriisissä. Meillä on yhä vähemmän niitä vanhan kansan nuorisotyöntekijöitä, jotka tuntevat Raamattunsa ja elävät kutsumustaan todeksi tunteja laskematta. Lisäksi tavalliset nuoret tulevat hengellisessä mielessä yhä kauempaa uskonasioiden äärelle esimerkiksi ripareilla. Heidän tietopohjansa on yhä ohuempi. Myös nuorten huomiosta taistellaan. Virikkeiden määrä on nykyisin huikea.

Miettisen mielestä ihmiset ovat silti edelleen kiinnostuneita rakkaudesta, ja he kyselevät, hyväksytäänkö heidät.

– Uskon itse Jeesuksen antamaan malliin eli opetuslapseuttamiseen. On siksi tärkeää panostaa yksilöihin. Evankeliumi leviää parhaiten ihmiseltä ihmiselle, moninkertaistumalla.

– Kristillistä nuorisokulttuuria tarvitaan edelleen. Konseptit voidaan toki miettiä uudelleen. Olisi tärkeää, että nuori voi samastua vailla häpeää kristilliseen nuorisokulttuuriin.

Hänestä on myös mietittävä, miten luoda ilmapiiri ja yhteisö, johon etsivä uskaltaa tulla. Kukaan ei halua tosielämälle vierasta asennetta. Samalla on pidettävä kiinni Raamatusta.

Miettisen elämä vuosilukuina

• 1966 Jussi Miettinen syntyi perheensä kolmanneksi lapseksi
• 1985 Ensimmäinen Maata näkyvissä -tapahtuma sydänkohtaukseen kuolleen Timo-ystävän muistoksi
• 1986 Teologian opinnot alkavat Turun Åbo Akademissa
• 1986–1991 Maata näkyvissä -festareiden projektisihteerinä
• 1992 Piispa Olavi Rimpiläinen vihki papiksi Kansanlähetyksen nuorisotyöhön
• 2000 Jäseneksi Maailman Evankelisen Allianssin Nuorisokomissioon
• 2005–2008 Suomen Evankelisen Allianssin nuorisotyön inspiraattori ja E4-tiimin vetäjä
• 2008 Yhteisöpedagogiksi (ylempi AMK) nuorisotyön ja järjestöjohtamisen ohjelmasta
• 2008 Suomen Opiskelija- ja Koululaislähetyksen pääsihteeriksi
• 2014 Valmistuminen työnohjaajaksi
• 50-vuotisjuhlat Helsingin Laajasalon kirkossa 5. kesäkuuta klo 12.00