Joosef – Jumala kutsuu raakileen

Suuren veljeskatraan toiseksi nuorin poika Joosef, isänsä silmäterä, sai 17-vuotiaana unessa upean näyn: perheen muiden jäsenten lyhteet kumarsivat hänen lyhdettään. Isoveljilleen häviämään tottunut pikkuveli innostui unestaan, ja kukapa ei sellaisesta innostuisi! Vielä tulisi päivä, jolloin vanhemmat veljet olisivat alakynnessä.

Joosefin näky ei kuitenkaan ollut vain haaveilua, vaan se oli Jumalan antama profetia hänen tulevaisuudestaan. Sitä olisi kannattanut rukoilla ja mietiskellä nimenomaan Jumalan edessä, mutta sen sijaan Joosef höläytti unensa sisällön veljilleen heti herättyään. Kuulijoiden reaktio oli arvattava: heidän korvissaan pikkuveljen puheet tuntuivat pöyhkeileviltä.

Sinun, minun ja meidän lapset

Jaakobin perheeseen kuului kaksi vaimoa, kaksi orjatarta ja heidän kaikkien lapset. Monimutkaisiin ja ristiriitaisiin perhesuhteisiin oli syynä myös perheen pään taipumus venkoiluun. Pettämistä isä-Jaakob oli joutunut itsekin kokemaan tavoitellessaan enonsa tytärtä Raakelia vaimokseen, mutta enopa junaili vanhemman tyttärensä Lean vävylleen ykkösvaimoksi, mikä mutkisti perheen sisäistä dynamiikkaa. Kun samalle miehelle vaimoiksi päätyneet sisarukset kyräilivät toisiaan, ei ihme, että heidän poikansakin oppivat kilpailemaan vanhempien huomiosta. Joosef ja Benjamin syntyivät Jaakobin todellisen rakkauden kohteen, Raakelin kanssa.

Jaakob teetti Joosefille huomiota herättävän, värikkään puvun, joka alleviivasi muiden veljien mielissä vakuuttuneisuutta, etteivät he olleet isälleen niin erityisiä kuin Joosef. Tällä taas oli tapana kannella isälle veljien tekosista. Lopulta katkeruus kasvoi niin, etteivät vanhemmat veljet kyenneet edes puhumaan Joosefille ystävällisesti.

Tulevaisuuden kuvat kuolevat

Lammaspaimenessa, kaukana kotoa, veljien raivo johti tekoihin. Saman isän pojat heittivät nuoren Joosefin kaivoon ja myivät hänet orjaksi ohi kulkeneelle ismaelilaiskaravaanille. Näin rikkaan isän pojasta tuli hetkessä orja, jota kuljetettiin kohti Egyptiä. Karavaanissa kuljetettiin myös suitsukkeita, balsamia ja mirhaa, aineita, joita käytettiin Egyptissä ruumiiden balsamointiin.

Harva joutuu elämässään tilanteeseen, jossa läheiset osoittavat, että he toivovat henkilön kuolemaa. Joosef oli kohdannut tämän veljiensä taholta. Miten sellaisen jälkeen kestää? Joosefilla ei ollut vaihtoehtoja. Orjilla ei ole.

Nuori Joosef myytiin Potifar-nimisen miehen taloon. Isäntä oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö. Pian Potifar huomasi, että tässä heprealaisessa nuorukaisessa oli jotain erityistä. Hän oli taitava työntekijä ja kaikki, mihin hän ryhtyi, menestyi. Egyptiläinen mies tunnisti Jumalan siunauksen Joosefin elämässä. Niinpä hän antoi Joosefille pikku hiljaa lisää vastuuta, kunnes asetti tämän koko omaisuutensa hoitajaksi. Vaikka Joosef oli orja, hänen asemansa oli helpottunut. Millaisia hänen vuotensa olivat Potifarin talossa?  Ehkä hän ikävöi äitiään ja isäänsä, mutta veljien ajatteleminen teki varmasti kipeää.

Puumanaisen kynsissä

Joosefin kohdalla epäoikeudenmukaisuuden kokemukset jatkuivat Potifarin talossa, vaikka hän pyrki toimimaan oikein. Ihmiset eivät aina palkitse hyvää hyvällä. Potifarin vaimo iski silmänsä Joosefiin ja halusi maata hänen kanssaan. Vaikka Joosef toistuvasti kieltäytyi, vaimo jatkoi sinnikkäästi piirittämistään. Tajuttuaan tulleensa torjutuksi hän ei voinut hyväksyä tilannetta ja käänsi koko kuvion ylösalaisin väittäen miehelleen, että Joosef oli yrittänyt raiskata hänet. Kun vastassa oli isännän vaimon ja orjan sana, ei ollut epäilystäkään, kenen vakuutukseen luotettiin.

Jo toisen kerran Joosefin pettivät ne, joilta olisi odottanut oikeudenmukaisuutta. Kun vankityrmän ovi kolahti Joosefin takana kiinni, hänen mieleensä saattoi nousta kysymys, missä olet Jumalani?

Puhu varoen näystäsi

Voiko ihminen enää ahtaammalle joutua: veljien vihaamana kaivoon, kuolemankaravaanissa Egyptiin ja väärin perustein vankilaan? David Wilkerson on sanonut: vastoinkäyminen on väärinymmärretty Jumalan johdatus. Joosef ei sitä oman elämänsä kriiseissä voinut käsittää, hän vain joutui kohtaamaan raskaita pettymyksiä toisensa jälkeen. Samaan aikaan Jumala suvereenisti vei häntä kohti näkyä, jonka oli antanut pojan ollessa nuori.

Ehkä voimme oppia Joosefin tarinasta, että näystä kannattaa puhua varoen ihmisille, sillä näyn ja kutsumuksen toteutumisen välisellä aikajänteellä on monta väärintulkinnan mahdollisuutta: ajoitus, tapa ja mihin näky konkreettisesti liittyy. Jos näky on Jumalasta, se toteutuu kyllä ajallaan. Joosef olisi halunnut, että veljet kerääntyisivät kumartamaan häntä pian, mielellään heti. Edessä oli kuitenkin Jumalan laatima, vuosia kestävä henkilökohtainen opetussuunnitelma, mikä valmisti häntä tuota kohtaamista varten. Mutta silloin ei enää ollutkaan merkityksellisintä, ketä kumarretaan, vaan ihan jokin muu.

Lue lisää innostavia raamattuopetuksia joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.