Lähetyshiippakunnan jäsenistä lähes puolella tausta Kansanlähetyksessä
Luterilainen tunnustuksellisuus, tiivis yhteisö ja naispappeudesta vapaa jumalanpalvelusyhteisö korostuivat syinä liittyä Lähetyshiippakuntaan. Kuva: Pekka Siikavirta
Panu Hemmingin kirkkososiologian pro gradu -tutkielma on ensimmäinen Suomen Evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan jäsenistöä koskeva kartoitus. Alkukesällä Helsingin yliopistossa hyväksyttyyn tutkimukseen vastasi 152 Lähetyshiippakunnan jumalanpalveluksiin osallistunutta henkilöä vuonna 2014.
Lähetyshiippakunnan taloudellisena ja julkisoikeudellisena taustayhteisönä toimii Suomen Luther-säätiö.
Herätysliikkeistä Lähetyshiippakuntaan
Kyselyaineistossa selvitettiin Lähetyshiippakunnan toimintaan osallistuvien hengellistä taustaa. Lähes joka kolmannella vastaajista uskonnolliseen taustaan olivat vaikuttaneet Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Suomen Raamattuopisto.
45 prosenttia vastaajista ilmoitti Kansanlähetyksen vaikuttaneen uskonnollisuuteensa. Lisäksi Lähetyshiippakunnan molemmat piispat, Matti Väisänen ja Risto Soramies ovat toimineet vuosikymmenten ajan Kansanlähetyksen työntekijöinä. Siitä huolimatta Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola arvioi Lähetyshiippakunnan suhdetta Kansanlähetykseen ohueksi. Hänen mukaansa ongelmia ei kuitenkaan ole ja keskusteluyhteys on olemassa.
Lähetyshiippakunnalla on noin 1800 jäsentä, 38 seurakuntaa ja 25 työntekijää. Lisäksi 48 pastoria on pappiskollegiossa. He ovat eläköityneitä pappeja tai toimivat pastoreina oman työn ohessa.
Tutkimusaineistosta käy ilmi, että ihmiset harkitsivat Lähetyshiippakuntaan liittymistä pitkään. Syynä liittymiselle Pohjola näkee ennen kaikkea seurakuntayhteyden.
– Meillä on eri työnäky kuin herätysliikkeillä. Herätysliikkeet tarjoavat arvokasta raamattuopetusta, pitävät esillä lähetysnäkyä ja tavoittavaa työtä yhdessä paikallisseurakuntien kanssa. Me tarjoamme seurakunnan.
– Herätysliikkeissä korostetaan yhteyttä kirkkoon. Me olemme vaihtoehto kirkolle ja haluamme rakentaa tunnustuksellista luterilaista seurakuntayhteyttä.
Itsenäinen tie on muillakin edessä
Kyselyaineisto kerättiin vuonna 2014. Pohjola kertoo, että sen jälkeen moni asia on muuttunut. Esimerkiksi nuoret papit eivät ole saaneet kirkollista vihkimystä ja kymmenen Lähetyshiippakunnassa toiminutta pappia on erotettu kirkon pappisvirasta, Pohjola mukaan luettuna.
– Luterilaisen kirkon sisällä vaikuttaminen on tehty lähes mahdottomaksi.
Lähetyshiippakunnan toiminta onkin teologisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti itsenäistä. Lähetyshiippakunta ei ole osa valtakirkkoa, vaikka sen jäsenistä moni kirkkoon kuuluukin.
– Emme ole pettyneiden yhteisö, joka vetäytyy, kuten gradussa väitettiin. Sen sijaan opettelemme elämään Kristuksen evankeliumin ilosta. Toimintamme perustuu maallikkouteen ja vapaaehtoisuutteen.
– Perustamme pieniä, itsensä kannattavia seurakuntia kaupunkiympäristöön, missä verorahoin pyörineet kansankirkon suurseurakunnat murenevat. Me olemme opetelleet tässä toimintaympäristössä toimimista jo pidempään. Sama suunta on kaikilla muillakin edessä, niin kirkolla kuin herätysliikkeilläkin, Pohjola arvioi.
Omaa ulkolähetystyötä
Juhana Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta tekee lähetystyötä ensisijaisesti Suomessa, mutta tänä vuonna on tehty oman lähetysstrategia ulkolähetyksen tarpeisiin.
– Lähetämme työntekijöitämme lyhytkestoisesti koulutustehtäviin teologisiin seminaareihin ulkomaille. Lisäksi tuemme myös lähetyskeskusta ja lähettiperhettä Keniassa. Uusi kenttä on Etiopiassa, jossa olemme käynnistäneet Somalian luterilaisen kirkon työtä. Piispamme Risto Soramies menee sinne vihkimään ensimmäiset työntekijät ensi kuussa, Pohjola kuvaa tärkeimpiä työmuotoja.