Inkeriläismiesten jäähyväiskirjeet
Lue tästä Juho Niukkasen, Sulo Timosen ja Juho Merosen helmikuussa 1943 omaisilleen kirjoittamat jäähyväiskirjeet.
Sulo Timonen kehottaa jäähyväiskirjeessään omaisia kääntymään Jeesuksen puoleen. Kuva: Matti Korhonen
Juho Niukkasen, Sulo Timosen ja Juho Merosen helmikuussa 1943 omaisilleen käsin kirjoittamat jäähyväiskirjeet löytyivät Selim Jalmari Laurikkalan kotiarkistosta. Ne eivät koskaan päätyneet perille omaisten luo. Tässä ne ovat koneelle kirjoitettuina sanasta sanaan. Teloitettujen inkeriläismiesten kirjeet julkaistaan Laurikkalan tyttärenpojan Antero Naskilan luvalla. Niukkasen, Timosen ja Merosen tarinaan voi tutustua lukemalla Uuden Tien artikkelin Vakoojina vasten tahtoaan.
Viipurin lääninvankila
Niukkanen, Juho Aataminp.
Rakkaat omaiseni.
Tahdon teille jättää viimeiset jäähyväiset, sillä minut korjaa Jumala luokseen täältä syntisestä maailmasta. Tahdon teille muutamalla sanalla kirjoittaa, miksi ja miten tämä tapahtuu.
Rakkaat omaiseni, rakas Äiti paljon jäin teille velkaa, mutta kaikki jäi maksamatta, maksakoon teille Herra.
Minä palveltuani Venäjän laivastossa sain käskyn lähteä Suomeen Lokakuun 1p:vä 1941 ja radion avulla sähköistää Suomen tilannetta ja vaikka en mitään totellisia tietoja sähköistänyt kuitenkiin minua syytetään tästä. ja 5p:vä marraskuuta Suomen kenttäoikeus tuomitsi minut elinkaudeksi vankeuteen, mutta Suomen sotaylioikeus tämän muutti ja tuomitsi minut –kuolemaan 2p:vä Joulukuuta v. 1942 ja tämän jälkeen minä pyysin armahdusta Tasavallan Presidentiltä, mutta armonanomus hylättiin ja määrätty kuolemaan 9p:vä Helmikuuta v. 1943.
Rakkaat omaiseni, rakas Äiti paljon jäin teille velkaa, mutta kaikki jäi maksamatta, maksakoon teille Herra. Luottakaa Herraan. Rakas Äiti olet minua pitänyt kuin kukkaa kämmenellä, käyttänyt koulua, huolehtinut minusta enemmän kuin kukaan. Mutta kaikki oli ja meni vain muistot siitä jäivät. Ne viisi vuotta opiskeltuani musiikkia en ehtinyt käyttää hyväkseni enkä toisten hyväksi sillä alkanut sota esti tämän minulta ja vaati viellä elämän minulta. Minua kovin harmittaa se kun kotona ollessani meitä aina vainosivat ja uhkasivat oltiin aina siinä toivossa että kun muuttuisi aika, loppuisi vainoaminen mutta minulle kävi tämä toisin. Vaikka olen saanut tämmöisen rangaistuksen sittenkin olen sitä mieltä, että se järjestelmä mikä on Venäjällä tulee kumotuksi sillä juutalaiset ovat pedollisia ne minutkin saattoivat tähän syntiin vasten tahtoani.
Erittäin suureen velkaan jäin Äiti rakas sinulle ja Anna siskolle, maksakoon tämän kaikki teille herra luottakaa Jumalaan. Paljon olisi rakkaat omaiseni teille kirjoittamista, mutta sydämeni ja ajatukseni eivät sitä minulta suo, sillä itse arvaatte millaisen kauhun vallassa olen kun parin tunnin kuluttua korjaa minut kuolema.
Kalliit rakkaat omaiseni, jätän viimeiset jäähyväiseni Rakkaalle Äidille, siskoille Olgalle, Annalle ja Lyylille rakkaalle rakastetulle vaimolle Ainolle ja lapselleni. Rakkaille veljille Pekalle, Santulle, Viktorille ja heidän vaimoilleen ja lapsilleen ja siskojen puolisoille Viktorille, Abramille, Pekalle ja heidän lapsilleen ja kaikille tutuille ja työtovereille.
Minulla on aika luettu. Odotan milloin minut hakevat sellistä. –
Älkää olko kovin murheellisia rakkaat omaiseni sillä kaikkien meidän täytyy täällä kuolla.
Rakkaat jäähyväiseni
Rakas Äidi siskot ja veljet
Viipurin lääninvankila
Helmikuun 9p:vä 1943. Juukki
Entinen Inkerin-maan Hietamäen seurakunnan kirkkoherra Laurikkala. Nöyrimmästi pyydän teidä antamaan tämän jäähyväiskirjeeni omaisilleni, kun Inkerinmaa vapauduu siitä sorron vallasta osoitteella: Pietarin (Leningr.) alue Krasnoselon piiri Niukkasin kylä Maria Pietarintytär Niukkanen (Äidini) tahi veljelle Pietari Aat.p. Niukkaselle. Muistatte kai tekin minua, olin teidä hakenut isäni kuolinvuoteen ääreen v. 1936.
Torikan kylästä Niukkasen kylään Isäni Aatami Piet.p. Niukkanen kuoli talvella v. 1936 Tammikuussa ja Ligovassa kävitte hautaamassa veljeäni kesällä v. 1937.
Rakkaat jäähyväiseni
kirkkoherra Laurikkala
Niukkanen Juho
Viipurin lääninvankila 9.2.1943.
Taustaa: Juho Aataminpoika Niukkanen syntyi 22.5.1913 Leningradin alueen Krasnoseljskin piirin Niukkasen kylässä. Ennen astumistaan puna-armeijan palvelukseen hän asui vaimonsa Ainon ja äitinsä Marian kanssa Ligovan kaupungissa. Ammatiltaan Juho Niukkanen oli muusikko. Juho ja Aino Niukkaselle syntyi poikalapsi elokuussa 1941. Juho Niukkasen isä, kolhoosilainen Aatami Niukkanen oli kuollut 7.1.1936.
Juho Niukkasen veli Väinö oli kuollut 1.7.1935. Hänellä oli kolme sisarta, Olga, Anna ja Lyyli, joka oli naimisissa autonkuljettaja Viktor Raskin kanssa. Lisäksi Niukkasella oli veljet Pekka, Santtu ja Viktor, joilla oli myös vaimot ja lapsia. Kuulusteluissa Juho Niukkanen oli maininnut, että hänellä oli Suomessa asuva serkku Herman Raski sekä ”jotakin kaukaista sukua” oleva rovasti Jaakko Raski, joka oli ollut aiemmin Hietamäen seurakunnan kirkkoherrana. Molemmat Raskit olivat tulleet Suomeen pian vallankumouksen alun jälkeen.
Viipurin lääninvankila
Timonen, Sulo Jalmarinp.
Jäähyväiset ja kiitokseni jädän rakkaalle Suomen kansalle, hallitukselle ja sen urholliselle sotilaille jotka tälläkiin hetkellä taistelevat oman ja samalla myös Inkerin kansan vapauden ja paremman tulevaisuuden puolesta. Ett’ ei pääsisi edelleenkin valtaan ja riehumaan tuo vääryys ja hirmuvalta jota Inkerin kansa sai kokea ja kärsiä yli toistakymmentä vuotta. Joten siltä oli ryöstetty sen vapaa uskonto ja syösty epätoivoon ja pimeydeen, syntiin ja kuolemaan. Ja juuri tämmöisenä aikana olin myös syntynyt minäkin ja kasvanut ja elänyt täällä pimeyden laaksossa, tietämättä mitään oikeasta elämästä. Joden minut oltiinkin tehty oman suomenkansan viholliseksi ja saatu tekemään suuri synti sitä vastaan.
Vaan niin oli Herramme Jesus Kristus rakastanut minuakin suurta syntistä, että ei sallinut hukkua ja kuolla synteihini vaan johtatti minut tänne itseänsä lähemmäksi että minä tulisin tuntemaan Hänet, katumaan omia suuria syntejäni ja puhdistuisin niistä ennen kuolemaa hänen verensä kautta. Ja niin kovasti oli Jumala teitäkin kaikkia rakkaani ja koko inkerin kansaa että se oli kutsunut teidät pois tuosta syntisestä kaupunkista että hänen oma kansansa välttäisi siltä kostolta jonka se oli ansaitseva omien suurten syntien tähden. Näin on hän teidä koetteleva että pääsisitte häntä lähemmäksi, sillä kaikki koettelmus ja kärsiminen Jumalan tähden on myös hänen rakkauttansa, koska täden hän on koetteleva teidän uskoanne häneen ja jos te olette siitä poikenneet niin kutsuu hän näin teitä parannukseen.
Vaan niin oli Herramme Jesus Kristus rakastanut minuakin suurta syntistä, että ei sallinut hukkua ja kuolla synteihini vaan johtatti minut tänne itseänsä lähemmäksi että minä tulisin tuntemaan Hänet, katumaan omia suuria syntejäni ja puhdistuisin niistä ennen kuolemaa hänen verensä kautta.
Jäähyväiset äidi rakas veljeni Toivo ja siskoni Maria. Älä muistele äidi minua vihalla vaik olenkin tuottanut sinun raskaassa elämässäsi vain pelkkää surua ja harmia. Sillä minä en voi rakas äitini nytten millä muulla hyvällä sinua palkita kuin lähettää teille kaikille elämänrikkaan totuuden sanan mikä onkin oleva kaikkein rikkain aarre ihmisen koko elämässä.
Minä pyydän äiti rakas ja sisko, veli kääntymään Herramme Jeesuksen Kristuksen turviin, sillä Hänestä te voitte saada ainoa lohdun ja turvan vaivoihinne ja murheisiinne. Sillä hän on ainoa Jumalan poika, joka on tullut kaikkia lunastamaan ja auttamaan kuolemasta ja synnistä ja joka Häneen uskoo löytää Hänestä iankaikkisen elämän, mutta joka Jeesuksen hylkää hän on jo edeltäpäin tuomittu kuoloon syntiensä tähden. Niinpä pyydänkin rakas äiti sisko ja veli, että se armon aika, jonka Jumala on teille suonut parantuaksemme älkö sitä hyljätkö pois sillä se voi jokahetki tulla sitten myöhäiseksi niin kuin minulle oli käynyt, mutta minä en hylännyt sitä lyhyttäkään armon aikaa jonka Jumala oli minulle suonut pelastuakseni.
Ja niin minä tunnen riemua että näillä omilla kokemuksilla todistuksilla liittyneinä Pyhään Henkeen kännyyttäisi teidät kaikki synnin tieltä jo niin yhä useammasta suusta Kristuksen kiitos kaikuisi. Sillä Jumala on yksin auttava elämään, erotettuina maailman valtakunnasta ja Jumalalle pyhitetty elämä on se elämä jossä viljelen ahkerasti Jumalan sanaa, yhtä varmasti kuin maailmalle pyhitetyn elämän merkkinä on alinomainen vihkiytyminen sen menoissa, iloissa ja himoissa joten veljeni ja siskoni hyljätkää tuo viimeinen elämä joka on niin turhaa ja lyhytaikaista, aina johtaa ihmisen syntiin ja synnin palkkana on kuolema, vaan valitkaa elämä Jeesuksessa Kristuksessa joka on itse asiassa autuus ja iankaikkinen elämä, ja ota koko elämäsi kuvastimeksi Jeesuksen elämä. Älkäämme tehkö sitä mikä pahaa on vaan tehkäämme sitä mikä hyvää on.
Tässä minä rakkaani en voi muuta antaa kuin vain omakohtaisen kehoitukseni mihin on teidän suunnattava elämänne mutta tullakseen tuntemaan tuo elämä on heidän ahkerasti luettava ja tulla tuntemaan Jumalan sanaa ja uskottava siihen koko sydämestä, sillä hänen sanansa vain on oikea ja pysyvä iankaikkisesti. Autuas joka uskoo Häneen ja ottaa Hänen sanastaan vaarin. Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa.
Jäähyväiset jätän entiselle Inkerinmaan kansan rakastavalle pastori Laurikkalalle, kun te olitte kaikki voimanne pannut kansamme Jumalan sanan ylläpitämiseksi mutta olitte pakosta tullut hylkäämään sen suuren vainon johdosta joka pääsi valtaan Inkerinmaalla kristittyjä kohtaan. Minä pyydän Teitä Herra pastori Laurikkala, että jos Jumala sallii ja jos koitta vielä sellainenkin tilaisuus, että Inkerin kansa vapautuu tuosta sorrosta, että saattaisitte tämän minun jäähyväiseni vanhempieni ja inkerinkansan tietoon.
Minä olen kotoisin Parkalan piiristä Retukylästä! Äitini Aleksandra, veljet Edvard ja Toivo Timonen Jalmarinp. Sisko Maria Timonen. Jäähyväiset tätilleni Ahoselle Kasalle Ohalatvan kylästä.
Jäähyväiset jättää Sulo Timonen. 10/II 1943
Viipurin lääninvankila.
Taustaa: Sulo Jalmarinpoika Timonen syntyi 24.12.1921 Leningradin alueen Parkalan piirin Retukylässä. Timonen oli ammatiltaan sähköteknikko. Hänen isänsä Jalmari Timonen oli kuollut 1930. Äiti Aleksandra Timonen oli elossa vielä elokuussa 1941. Sulo Timonen oli naimaton, mutta hänellä oli veljet Edvard (s. 1916) ja Toivo (s. 1925) sekä sisko Maria (s. 1915).
Viipurin lääninvankila
Meronen, Juho Pietarinp.
Jäähyväiset Rakkaalle Suomen kansalle ja sen hallitukselle ja puolustusvoimille, joka urhoollisesti taistelee Suomen itsenäisyyden ja samalla Inkerinmaan vapautuksen puolesta, missä minä olen syntynyt ja missä vallitsee se hirmuvalta, väkivalta, missä suomalaiset ovat mitä ankarammassa jumalattomien pakanoiden kourissa ja ahdistuksissa. Missä minäkin ja minun vanhempani ovat kärsineet suuret tuskat sen bolshevikkien jumalattomien hirmuvallan johdosta. Minusta he olivat sillä hirmulla ja vainolla saaneet oman suomalaisen kansan veriviholliseksi.
Minä olen tyydyväinen siihen tuomioon, mikä on minulle annettu ja siidä olen iloinen että saan kuolla täällä vapaalla kaikkien suomalaisden rakastettavalla isänmaalla Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Jumala varjelkoon minun rakkaita omaisiani äitiä, veljiä ja sisareitani että he rukoilisivat Jumalaa että heidän elämänsä tulisi oikealle kristitylle tielle ja ettei hukkuisi syndeihin ja rikoksiin niin kuin minä olin hukkunut.
Minä lausun viimeiset kiidollisuuden Suomen kansalle ja hallidukselle kaikesta siitä mitä minulle on osoidettu tällä siunadulla arvokkaalla Suomen maallani. Minä tunsin itseni monta kertaa onnellisempana ja rauhallisempana vaikka olin tuomittu sillä rangaistuksella minkä olin ansaitseva siitä rikoksesta johon ne kavalat ihmisveren juojat olivat minut saattaneet ja jotka nauttivat jumalattomaa pakanan elämää meidän Inkerinmaan suomalaisden kuolemasta.
Pyydän saattaa terveiset ja jäähyväiset entiselle Hiedamäen seurakunnan pastorille kunnialliselle ja koko seurakunnan rakastettavalle Laurikkalalle. Hän oli aina johdanut seurakuntansa Jumalan sanan kautta oikeaan suuntaan ja siitä lähdien kun hän oli jättänyt tai oikeastaan hänen täytyi jättää seurakuntansa kun häntä olivat niin kovin vainonneet ja pilkanneet ne kommunistiset jumalattomat kiusaajat ja siintä asti niin kuin kaikki tuli kuollutta kansan keskuudessa ja jumalattomat alkoivat ankarasti vainota uskovaisia ja useat tulivat teljetyiksi vankiloihin.
Pyydän jos tule mahdollisuutta milloin tule Inkerinmaa vapaudetuksi saatta tiedo minun omaisilleni, minä olen kuollut niiden ryssien verikoirien johdosta mutta olin puhdas rikoksestani ja synteistäni armollisen Jumalan kasvojen edessä että kävin kuolemaan todisena suomalaisena Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Jumala varjelkoon minun rakkaita omaisiani äitiä, veljiä ja sisareitani että he rukoilisivat Jumalaa että heidän elämänsä tulisi oikealle kristitylle tielle ja ettei hukkuisi syndeihin ja rikoksiin niin kuin minä olin hukkunut. Jumala varjelkoon heidä.
Jumala johdattakoon urhollisen Suomen armeijan vapauttamaan Inkerinmaan kansan vapaudeen siitä murhelaaksosta jossa he ovat kärsineet kolmatta vuosikymmentä että he myös tulisivat näkemään sen valon, vapauden ja onnellisen elämän niin kuin Suomenmaan kansa.
En milloinkaan elämässäni ole tundenut itseäni näin rauhalliseksi ja onnelliseksi kuin näinä viime hetkinä.
Täden jädän jäähyväiset Äidilleni Katrina Meroselle, veljille Eemeli ja Vihdor Meroselle ja siskoille Sonja ja Hilma Meroselle ja sukulaisille.
Minä olen kotoisin Inkerinmaalta Hiedamäen seurakunnasta Heimosin kylästä.
Meronen Juho Pietarinp. 24 vuoden ikäinen.
10/II-43
Viipurin lääninvankila
Taustaa: Juho Pietarinpoika Meronen syntyi 14.9.1919 Krasonje Selon piirissä Heimosin kylässä. Naimaton Meronen oli ammatiltaan kolhoositalonpoika. Hänen isänsä Pietari Meronen oli kuollut vuonna 1934. Äiti Katriina oli elossa vielä heinäkuussa 1941. Juho Merosella oli veljet Eemeli ja Vihtori Meronen sekä sisaret Sonja ja Hilma Meronen.