Ymmärretäänkö puhe synnistä väärin?
Ihmisellä voi olla hyvinkin korkea omanarvontunto, vaikka hän samalla näkee itsensä syntisenä. Näin voi olla, koska sama ihminen näkee itsensä myös Jumalan luomana, rakastamana ja Kristuksessa armahdettuna.
Kristinusko opettaa, että kaikki ihmiset ovat syntisiä. Meissä on syntymästä saakka se, mitä kutsutaan perisynniksi. Tämä merkitsee, että meistä ei tule syntisiä vasta, kun teemme ensimmäisen kerran syntiä. Asia on pikemminkin päinvastoin. Me teemme kaikki syntiä, koska synti asuu meissä syntymästä saakka.
Monesti keskusteluista tulee sellainen kuva, että, että kristittyjen opetus synnistä on nykyään ymmärretty väärin. Kun kristitty sanoo itseään ja muita ihmisiä syntiseksi, näyttää usein siltä, että se ymmärretään ihmisen vähättelyksi tai haukkumiseksi.
KRISTILLISEN NÄKEMYKSEN lähtökohta on kuitenkin se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi hän on äärettömän arvokas iankaikkisuusolento. Ihmisarvomme ei riipu siitä, millaisia me ihmisinä olemme. Ihmisarvomme on jakamaton ja katoamaton. Syntisyytemme ei mittaa meidän maallista arvoamme, kykyjämme, lahjakkuuttamme tai menestystämme. Synti kuvaa asemaamme Jumalan edessä.
Tämä merkitsee käytännössä sitä, että ihminen voi olla erittäin lahjakas, älykäs ja kunniallisesti käyttäytyvä, mutta hän on silti Jumalan ehdottoman lain edessä samanaikaisesti syntinen. Tämän toteaminen ei vähennä millään tavoin meidän ihmisarvoamme eikä se perustu siihen, että ihmisellä olisi heikko itsetunto. Ihmisellä voi olla hyvinkin korkea omanarvontunto, vaikka hän samalla näkee itsensä syntisenä. Näin voi olla, koska sama ihminen näkee itsensä myös Jumalan luomana, rakastamana ja Kristuksessa armahdettuna.
TOINEN VÄÄRINKÄSITYS syntyy, kun ihmiset jaetaan syntisiin ja uskoviin. Ikään kuin olisimme syntisiä vain ennen uskoontuloamme ja sen jälkeen muuttuisimme ilman syntiä oleviksi. Apostoli Paavalin mukaan ihminen on syntinen senkin jälkeen, kun hänestä tulee kristitty. Mitä pidemmälle Paavali eteni uskossaan, ja mitä kauemmin hän eli Jeesuksen seuraajana, sitä selvemmin hän näki synnin itsessään.
Tämä ei tarkoita, ettei Paavali olisi ajan myötä kasvanut ihmisenä ja kristittynä ja ollut yhä suuremmaksi iloksi ja hyödyksi lähimmäisilleen. Kuitenkin, mitä kauemmin hän kulki Jeesuksen seurassa, sitä syvemmin hän oppi tuntemaan omaa syntisyyttään. Samalla hän tietenkin kasvavassa määrin myös ymmärsi Jeesuksen mittaamattoman armollisuuden ja rakkauden itseään kohtaan.
RAAMATUN MUKAAN olemme siis kaikki, niin ei-kristityt kuin kristitytkin, Jumalan kuvaksi luotuja ja siksi arvokkaita. Olemme myös kaikki syntisiä. Ennen kaikkea olemme myös kaikki Jumalan iankaikkisen rakkauden kohteina, mikä näkyy kirkkaimmin Jeesuksen ristinkuolemassa.
Mitä synti lopulta oikeastaan on? Syntiä on kaikki sellainen, mikä rikkoo Jumalan pyhää ilmoitettua tahtoa, kuten esimerkiksi kymmentä käskyä ja Raamatun muuta opetusta, vastaan.
KAIKKI IHMISEN synti ja vääryys on aina myös syntiä Jumalaa vastaan. Koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, sekin vääryys mikä tehdään lähimmäistä vastaan, on samalla myös aina rikkomus Jumalaa vastaan.
Jumalan edessä syntisyytemme on niin vakava asia, että ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen, jos hän ei elämänsä aikana tunnusta syntejään ja turvaudu Jeesukseen Kristukseen, syntiensä sovittajana ja anteeksiantajana. Näin meitä kutsutaan jokaisessa jumalanpalveluksessa ja päivittäin tekemään.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien tästä.
Katso myös tältä videolta, mikä on Uuden Tien näky:
