Ylistys – enemmän kuin musiikkia

Kristillisissä seurakunnissa ja järjestöissä puhutaan tänä päivänä paljon ylistämisestä. Puhutaan ”ylistyksen johtajasta”, ”ylistyslauluista” tai ”ylistyskuorosta”. Onko ylistäminen sitä, että laulan haltioituneena ylistyslauluja? Riippuu siitä, mitä lauletaan ja kenelle. Jos Jumalaa kiitetään siitä, millainen hän oman ilmoituksensa mukaan oikeasti on, mitä hän on todellisuudessa tehnyt ja mitä hän on Raamatussa luvannut, ollaan varmasti oikeilla jäljillä.

Jotkut ateistit ovat kuitenkin provosoivasti kysyneet, miksi kristittyjen Jumala on niin itsekeskeinen, että hän haluaa meidän koko ajan kehuvan itseään? Kun näin kysytään, ei ymmärretä mistä ylistämisessä oikein on kysymys. Meillä on erittäin hyvät syyt ylistää Jumalaa.

Ylistäminen nousee siitä, kun aletaan ymmärtää, tai edes aavistaa, millainen Jumala todellisuudessa on. Luther selittää: ”Jumalalle kunnian antaminen on sitä, että uskomme häneen. Se on sitä, että pidämme häntä totuudenmukaisena, viisaana, oikeudenmukaisena, armollisena ja kaikkivaltiaana – se on sitä, että tunnustamme hänet Luojana ja kaiken hyvän antajana.” Luther jatkaa selittämällä: ”jos me emme usko, Jumala menettää meissä [ei tietenkään itsessään, lisäys allekirjoittaneen] kunniansa, viisautensa, oikeudenmukaisuutensa, totuudellisuutensa ja armollisuutensa.”

Jumala ei Lutherin mukaan vaadi ihmiseltä mitään enempää, kuin että tämä ”antaa Jumalalle hänen kunniansa ja jumalallisuutensa, siis ei pidä häntä voimattomana epäjumalana, vaan Jumalana, joka näkee, kuulee, armahtaa ja auttaa”. Jumalan ylistämisessä on siis kysymys siitä, että ­näemme Jumalan – ja itsemme ja paikkamme Jumalan edessä oikein. Näemme Jumalan sellaisena kuin hän todellisuudessa on.

Jumala ei tarvitse meidän ylistystämme. Me tarvitsemme sitä. Kun emme kiitä ja ylistä Jumalaa, se johtuu siitä, ettemme näe häntä ja tilannettamme oikein. Syntinen ihminen, joka ei kiitä ja ylistä Jumalaa anteeksiantamuksesta, ei ymmärrä kuinka paljon hän sitä tarvitsee ja kuinka käsittämättömän suuri lahja se on, että Jumala antaa meille Kristuksen tähden kaikki meidän syntimme anteeksi. Siksi jumalanpalveluksessa synnintunnustus ja synninpäästö edeltävät kiitos-ja ylistysvirttä.

Jumalan ylistäminen on ennen muuta Jumalan sanan kuulemista ja uskomista.

Ylistäminen ja Jumalan kunnioittaminen on paljon muutakin kuin laulamista tai rukoilemista. Se on kunnian antamista Jumalalle niin, että uskomme sen, mitä hän on sanassaan meille sanonut ja ojentaudumme sen mukaan. Se on yksinkertaisesti elämän näkemistä oikein ja tosiasioiden tunnustamista Jumalasta ja itsestämme. Jumalaa voi tietenkin ylistää myös laulamalla, mutta ylistäminen ei vaadi tiettyä tunnetilaa, laulutyyliä tai ylipäätään edes sitä, että laulamme. Jumalan ylistäminen on ennen muuta Jumalan sanan kuulemista ja uskomista.

Jumalan ylistäminen lauluilla, joissa on harhainen käsitys Jumalasta ja ihmisestä, tai ihmisen ja Jumalan suhteesta, on ylistämisen vastakohta: se on Jumalan sanan halpana pitämistä. Mitä totuudenmukaisempi käsitys Kristuksesta ja ihmisestä, sitä terveempää ylistyksemme on.

Todellinen, aito ylistys nousee evankeliumin kuulemisesta ja vastaanottamisesta. Armahdetun syntisen asemasta nousee oikea ylistys. Suurin ylistyksen aihe on Jumalan armo Kristuksessa. Ristiinnaulittu, ylösnoussut ja korotettu Kristus, Jumalan Karitsa, on ylistetty iankaikkisesti.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!