”Yksittäisillä käsitteillä pyritään selittämään ajan, maailman ja kirkkojen tarpeita.”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja monien muidenkin kirkkojen tapana on selittää erilaisia uskonnollisia ja muita ilmiöitä aika ajoin vaihtuvilla käsitteillä. Ekumeeninen ja yhteiskristillinen liike ovat jalostaneet tämän perinteen varsin pitkälle. Julkisuudessa usein toistetut käsitteet antavat helposti puutteellisen kuvan ihmisten ajattelun syvistä tunnoista, puhumattakaan kristillisen uskon ytimestä. Sosiaalisen median myllerryksessä äänekkäät ja tarkoitushakuiset ”minun mielestäni” -väitteet kuullaan ja nähdään.

Tämä on kovin inhimillistä yksilötasolla ja kirkkojen toiminnassa. Yksittäisillä käsitteillä pyritään selittämään tai kuvaamaan ajan, maailman ja kirkkojen tarpeita. Sosiaalieettisiä iskusanoja on ollut lukuisia. Kuulemme kotimaisessa ja kansainvälisessä kirkollisessa keskustelussa sanoja, kuten ”pyhiinvaellus”, ”marginaali”, ”vapautus” ja ”uudistava opetuslapseus”. Käsitteisiin takertuminen muistuttaa joidenkin yhteiskuntatieteilijöiden tarvetta luoda omia määritelmiä eri ilmiöille. Samankaltaista tapahtuu myös politiikassa, jossa kriittinen tarkastelu ja aitojen kysymysten esittäminen ovat joskus kortilla.

Irrallisiin käsitteisiin liittyy silti paljon myönteisiä haasteita. Ne haastavat tarkempaan tarkasteluun ja ovat perinteisesti liittyneet lähetystyöstä käytävään keskusteluun. Anglikaanisessa kirkkoyhteisössä on maailmanlaajasti jo yli kolmen vuosikymmenen ajan vaihtelevasti korostettu lähetyksen viittä tuntomerkkiä. Ne syntyivät herätyskristillisestä ajattelusta, mutta ne ovat vaikuttaneet monin tavoin kirkkojen ajatteluun ja toimintaan. Esimerkiksi jo kahteen otteeseen Amerikan johtava anglikaaninen kirkko on vuosittaisia talousar­vioita laatiessaan käyttänyt lähetyksen tuntomerkkejä ohjenuoranaan ja Englannin kirkossa virkaan vihittäviltä on kysytty näistä periaatteista.

Lähtökohtana ja ensimmäisenä tuntomerkkinä on henkilökohtainen evankelioiminen. Sen koetaan olevan samalla koko lähetystyön tiivistelmä: hyvän sanoman julistaminen Jumalan valtakunnasta. Siihen jokainen kristitty saa valtuutuksen, kehotuksen ja rohkaisun Jeesuksen sanoista (esimerkiksi Matt. 4:17, Mark. 1:15).
Muut lähetyksen tuntomerkit ovat (2) uusien kristittyjen opettaminen, kastaminen ja kasvattaminen, (3) inhimillisiin tarpeisiin vastaaminen rakkauden palvelulla, (4) epäoikeudenmukaisten rakenteiden muuttaminen, kaikenlaisen väkivallan vastustaminen sekä rauhan ja sovinnon edistäminen, ja (5) luomakunnan eheyden turvaaminen sekä maapallon elämän ylläpitäminen ja uudistaminen.

Samankaltaisten periaatteiden työstäminen kirkkomme ja seurakuntien koko toiminnan suunnittelussa olisi varmasti hyödyllistä. Siihen tarjoaa hyvän mahdollisuuden ”Yhteinen todistus – Suomen ev. lut. kirkon lähetyksen peruslinjaus”. Sitä tukee vahvasti myös Kansanlähetyksen strateginen visio Raamattu rakkaaksi – evankeliumi kaikille.