Yksin, muttei yksinäinen

Tutkimusten mukaan yksinäisyyden kokeminen on yhteydessä työttömyyteen ja sairauteen. Yksin asuminen ei sinänsä aiheuta yksinäisyyttä.

-Olen ollut yksin aina. Se ei ole ollut tietoinen valinta, vaan elämä vaan on vienyt näin. En kuitenkaan ole koskaan, missään vaiheessa tuntenut itseäni yksinäiseksi, kertoo Tuula Eerola, Hämeenlinnassa asuva eläkeläinen.

Yksinäisyyden kokemiselta häntä ovat varjelleet aktiivinen mukanaolo järjestötyössä, harrastukset sekä läheiset ystävät.

Eerola on vetänyt neljän vuoden ajan yksinäisten ystäväryhmää Hämeenlinnan Pysäkillä. Pysäkki on ev.-lut. seurakunnan ja kaupungin yhteinen vapaaehtoistoiminnan keskus, jonka vapaaehtoistyöntekijät auttavat monin tavoin apua tarvitsevia kaupunkilaisia. Eerola on kuullut paljon tarinoita leskien kokemasta yksinäisyydestä.

– Moni kertoo, ettei osaa puolison kuoleman jälkeen lähteä mihinkään. Kukaan ei tule käymään eikä kukaan soita. Seinät kaatuvat päälle, eikä mistään tule mitään. Yksinäisyyden kokeminen riippuu tietysti myös fyysisestä kunnosta ja siitä, millainen ihminen on psyykeeltään.

Eerola itse sanoo olevansa luonteeltaan sellainen, joka voisi jäädä kotiin ja olla hyvin tyytyväinen.

– Vaikka enhän minä tiedä, millaista olisi olla viikko tai kuukausi niin, ettei ole tekemisissä kenenkään kanssa, hän lisää.

Polarisoitunut yhteiskunta

Vastoin yleistä mielikuvaa yksinäisyys ei ole lisääntynyt Suomessa viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Suomalaiset eivät myöskään ole kansainvälisessä vertailussa erityisen yksinäisiä.

Tutkimusten mukaan kuitenkin yksinäisyyteen Suomessa yhdistyy erityisen huolestuttavia piirteitä. Yksinäisyys liittyy yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, ja yksinäisten kokema yksinäisyys on voimakkaampaa kuin ennen.

– Yksinäisyys kietoutuu vahvasti muun muassa köyhyyteen, työttömyyteen ja sairastumiseen. Esimerkiksi työttömien keskuudessa yksinäisyys on viisi kertaa yleisempää kuin työssäkäyvien. Myös omaishoitajat kokevat muita useammin yksinäisyyttä. Yksinäisyyden taustalta onkin mahdollista paikantaa monia yhteiskunnallista eriarvoisuutta aiheuttavia tekijöitä, kertoo projektitutkija Elisa Tiilikainen.

Tiilikainen toimii Itä-Suomen yliopiston hallinnoiman Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen työpajakoordinaattorina. Hän viittaa oman tutkimuksensa lisäksi lasten ja nuorten yksinäisyyttä tutkineeseen Niina Junttilaan, joka on puhunut yksinäisyyden vaikeutumisesta.

– Yksinäisimmät yksinäistyvät entisestään. Silloin seuraukset ovat voimakkaampia kuin ennen.

Kaupungissa yksinäisyys on yleisempää

Vaikka yksinäisyys ei olekaan lisääntynyt, yksin asuvien määrä on kaksinkertaistunut kahden–kolmen viime vuosikymmenen aikana. Elisa Tiilikaisen mukaan yksin asuminen ei sinänsä aiheuta yksinäisyyttä.

– Yksin asuminen yhdistettynä työttömyyteen, sairastumiseen tai pienituloisuuteen voi aiheuttaa sitä. On paljon korostettu, että valtaosa yksin asuvista nimenomaan haluaa asua yksin. He eivät koe sitä millään tavalla ongelmalliseksi. Yksinäisyyden ongelma tulee siinä vaiheessa, kun vasten tahtoaan asuu yksin.

Maaseudulla elämäntapaa pidetään usein yhteisöllisempänä kuin kaupungissa. Monelle kerrostaloasujalle seinän takana asuva naapuri on täysin tuntematon. Onko kaupunki siis alttiimpi ympäristö yksinäistymiselle?

– Kun olen lukenut viime vuosina julkaistuja tutkimuksia, näyttää siltä, että yksinäisyys on vähän yleisempää kaupungissa. Mutta se liittyy siihen, että ihmisillä on odotuksia siitä, että on ihmisiä ympärillä. Jos ei löydykään ystävää, yksinäisyyden kokemus on voimakkaampi, Tiilikainen vastaa.

Toisaalta hän huomauttaa, että maaseudulla, jossa on totuttu yhteisöllisyyteen, tilanteet ovat muuttuneet. Palvelut siirtyvät keskuksiin, ja ihmiset muuttavat ympäriltä pois, mikä voi olla yksinäistävä kokemus niille, jotka haluavat jäädä asumaan maalle.

Miesten ja naisten välillä yksinäisyyden kokemisessa on havaittu eroja.

– Miehillä yksinäisyys on syvempää ja he kokevat naisia useammin jatkuvaa yksinäisyyttä. Naiset taas kokevat enemmän satunnaista yksinäisyyttä, Tiilikainen sanoo.

Keskustelu ja virret helpottavat

Myös Tuula Eerola on pannut merkille, että miesten yksinäisyys on voimakkaampaa. Hänen vetämästään ryhmästä valtaosa on naisia. Koolle tullaan joka toinen viikko. Puolentoista tunnin kokoontumisessa keskustellaan, mitä kahden viikon aikana on tapahtunut. Välillä lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja.

– Uskon, että tämä on lievittänyt näiden ihmisten yksinäisyyttä. Kaikki ovat ainakin sitä mieltä, että tämä on hyvä asia.

Kun Eerolaa pyydettiin ryhmän vetäjäksi neljä vuotta sitten, hän ei keksinyt mitään syytä kieltäytyä. Mikä häntä sitten motivoi jatkamaan?

– Olen kiintynyt näihin ihmisiin. He ovat kaikki erilaisia, mutta tykkään käydä siellä, Eerola vastaa.

Kommentti:

Todellinen jumalanpalvelus

Koululuokassa kiersi kaverikirja, johon poika pyysi luokkatovereita merkkaamaan tietoja itsestään. ”Mikä on pahinta, mitä sinulle on tapahtunut?” oli eräs kirjan kysymys. Vastaukset olivat aikuisen näkökulmasta viattomia: ”kynsi irtosi”, ”tulin kipeäksi, kun piti lähteä synttäreille”. Erään oppilaan vastaus poikkesi joukosta: ”Se, kun minulla ei ole koulussa kaveria.”

Vanhusten yksinäisyys on ollut viime vuosina tapetilla. Laitospaikkoja on vähennetty, mikä on johtanut monen ikäihmisen muuttamaan kotiin, jossa onkin odottanut yksinäisyys. Mutta myös lapset tuntevat yksinäisyyttä. Kasvatustieteen tohtori Niina Junttilan mukaan jopa 20 prosenttia Suomessa asuvista lapsista ja nuorista kärsii vakavasta yksinäisyydestä.

Oli kyse minkä ikäisistä tahansa, yksinäisyys on hirveää. Jumala loi ihmiset yhteyteen toistensa kanssa, mutta liian moni kokee itsensä ulkopuoliseksi tai liian väsyneeksi hakeutumaan seuraan. Me, jotka olemme ”seurallisia”, emme aina osaa tai halua antaa aikaamme yksinäisille.

Raamatun ohje on kuitenkin selvä. Jos haluam­me viettää todellista jumalanpalvelusta, meidän on avattava silmät ja nähtävä ympärillämme olevien hätä. ”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27)

Lesket ja orvot olivat Raamatun ajan yksinäisiä. Tänä päivänä moni yksinäisen kategoriaan kuuluu moni muukin. Seurakuntien diakoniatyö on yksi hyvä keinoa etsiytyä yksinäisen rinnalle. Mutta varmasti itse kunkin meistä lähipiiristä löytyy niitä, jotka odottavat jonkun soittavan heille.