Voiko hyväksikäyttö­tapauksiin liittyä valemuistoja?

Toimittaja Jani Kaaro kirjoitti vanhoillislestadiolaisissa yhteisöissä tapahtuneista seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista artikkelin, jossa hän nostaa esiin valemuistojen mahdollisuuden. Vuoden tiedetoimittajana 2015 palkitun Kaaron artikkeli julkaistiin viime viikolla joukkorahoitettua journalismia julkaisevassa Rapport.fi-palvelussa.

Toisessa tapauksessa vanhoillislestadiolainen, edelleen syyttömyyttään vannova perheenisä ”Reijo” tuomittiin vankilaan tyttärensä hyväksikäytöstä. Perhe joutui oikeusprosessin ja julkisuuden myötä käytännössä naapuriensa, ystäviensä – myös muiden vanhoillislestadiolaisten – hylkäämäksi. Perheen muut lapset joutuivat koulukiusatuiksi ja lopulta vaihtamaan koulua. Yksi alkoi viillellä itseään ja juopotella.

Oikeudenkäynnissä vaa’an­kieliasemaan nousi juuri asiantuntijalausunto, joka arvioi todistajakertomusten luotettavuutta. Reijon muiden perheenjäsenten mukaan tyttären kertomukset kuitenkin vaihtelivat oikeudessa ja vaikuttivat epäuskottavilta, mistä syystä langettava tuomio oli yllätys. Lisäksi heidän mukaansa valemuistojen riski on ollut suuri tyttären terapiahistorian perusteella.

Reijon pidätyksen aikana lehdistössä, keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa pyöri valtava kohu. Rapportin jutussa herätetään kysymys, vaikuttiko tämä oikeusprosessin luotettavuuteen.

Maijan tarina ja valemuistot

Kaaro kirjoittaa myös Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen vuoden 2013 kristillisestä kirjasta Maijan tarina, jossa käsitellään vanhoillislestadiolaista yhteisöä sekä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Kaaron mukaan Maijan tarinan henkilö oli käynyt kahdella terapeutilla, ”jotka elättelevät epätieteellisiä käsityksiä traumasta ja muistin toiminnasta”. Toisesta näistä on tehty useita valituksia Psykologiliittoon.

Kotimaa24.fi haastatteli Hurtigia ja ”Maijaa”. Maijan mukaan muistot olivat kuitenkin olemassa jo ennen tera­pioita, jolloin valemuistoista ei tällöin voisi olla kyse.

Hurtigin mukaan valemuiston mahdollisuutta ei pidä ylitulkita.

”Seksuaalirikoksilla ei yleensä ole silminnäkijöitä, joten tähän selitysmalliin voidaan tarttua silloinkin, kun siihen ei ole syytä”, Hurtig sanoo Kotimaa24:lle.

Kaaro viittaa artikkelissaan vielä kirjaan Taivaan taimet, jossa Hurtig käsittelee laajemmin hyväksikäyttöä koko vanhoillislestadiolaisyhteisössä. Kaaro tähdentää, ettei ole syytä epäillä kirjan kertomusten todenperäisyyttä, mutta huomauttaa, että koska teoksen lähdeaineisto on tuhottu, on kertomusten todenperäisyyden arviointi jälkikäteen mahdotonta.

Kaaro päättää artikkelinsa toteamalla, että lestadiolaisia kohtaava loanheitto voi jatkua entisellään niin kauan kuin ei ole mahdollista selvittää asioiden todenperäisyyttä. Sama koskee myös hänen omaa kirjoitustaan.

”Kukaan ei uskalla puhua omalla nimellään, ja yksittäisistä kertomuksista on jätettävä olennaisia yksityiskohtia pois, ettei ihmisten henkilöllisyys paljastu. Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua”, Kaaro kirjoittaa.