Vieläkö kouluissa saa kuulla jouluevankeliumin?

Joulujuhlien sisällöstä käydään joka talvi keskustelua mediassa. Kristillisyyden esillä pitäminen vaihtelee koulukohtaisesti.

-Meidän joulujuhlamme on kaikille yhteinen, eli se pitää järjestää niin, että se sopii kaikille. Oppilaistamme 40 prosenttia on eri kulttuuritaustoista kotoisin, ja se täytyy ottaa huomioon. Emme voi mennä uskonnon harjoituksen puolelle, siinä pitää olla tarkkana. Joulu on kuitenkin kristillinen juhla, joten perinteistä pidetään kiinni, rehtori Juha Juvonen toteaa Vesalan koulusta, Helsingin Kontulasta.

Opetushallituksen mukaan koulujen joulujuhlaan saa sisältyä uskonnollisuutta osana suomalaista perinnettä ja yleissivistystä. Esimerkiksi jouluevankeliumi ja Enkeli taivaan -laulu on linjattu kansalliseksi perinteeksi. Linjauksesta huolimatta toinen näistä ei ole kuulunut Vesalan koulun juhlaan viime vuosina.

– Jouluevankeliumia ei ole ollut muuten kuin voimakkaasti mukailtuna, Juvonen kertoo.

Muslimeja joulukirkossa

Joulujuhlan lisäksi monet koulut vievät oppilaansa joulukirkkoon. Juvosen mukaan heilläkin kirkkokäynti on osa joulunviettoa. Samaan aikaan järjestetään korvaava, uskonnoton tilaisuus niille, jotka eivät saa lupaa tulla kirkkoon.

– Muslimeille voidaan järjestää myös moskeijakäynti. Joskus muslimioppilaita on mukana kirkossa, jos he esimerkiksi kuuluvat koulun kuoroon, joka esiintyy tilaisuudessa. Se on perheiden oma ratkaisu, jos he tähän luvan antavat, rehtori selittää.

Vesalan koululla joulunaika ei ole yleensä aiheuttanut keskusteluja koulun ja huoltajien välillä. Jos osallistumisen kieltäviä ilmoituksia tulee, ne käsitellään tapauskohtaisesti. Juvonen ei kuitenkaan pidä myönteisenä asiana sitä, että kenelle tahansa on nykyään annettava mahdollisuus jäädä pois joulukirkosta. Myös niille, jotka kuuluvat evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

– Siitä voi tulla todella iso ongelma kouluille, jos täytyy järjestää paljon muuta toimintaa, hän pelkää.

Kaikki osallistuvat juhlaan

Pohjanmaalaisen Alakylän koulun tilanne Alajärvellä on toisenlainen kuin pääkaupunkikoulun. Oppilaita ei ole satapäin, ja opettajiakin vain kolme. Ulkomaalaistaustaisia lapsia ei näe koulun käytävillä.

– Kaikki osallistuvat joulujuhlaan ja joulukirkkoon. Meillä ei ole erikoisoikeuksia eikä poikkeuksia. Kaikki oppilaat kuuluvat myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon, rehtori Juha Lahdenmäki valottaa.

Lahdenmäki kertoo, että Alakylän koululla on yleisesti keskusteltu juhlia koskevista säädöksistä, mutta vielä perinteet ovat vahvalla pohjalla.

– Sama tilanne on lähikouluissamme, hän huomauttaa.

Koulun joulujuhla kietoutuu tänä vuonna tähtitarinan ympärille. Kun loistamaan syttynyt tähti kulkee Betlehemiin, juhlassa on jouluevankeliumin aika.

– Tonttuaiheita meillä ei ole tällä kertaa ollenkaan, Lahdenmäki toteaa.

Susanna Sarimaa

Joulu on vaatimusten aikaa

Koulujen joulu- ja kevätjuhlien lähestyessä julkisuuteen ponnahtavat usein vaatimukset siitä, että koulujen yhteisistä juhlista olisi poistettava katsomuksellisiksi nähdyt piirteet.

Esimerkiksi joulukuussa 2012 julkaistun Vapaa-ajattelijain Liiton tiedotteen mukaan koulujen juhlat tulisi järjestää ”katsomuksellisesti neutraalisti”.

– Vain näin voidaan taata, että kaikki tuntevat itsensä juhlassa tervetulleeksi. Juhlien ei ole tarkoitus olla minkään aatteen puolestapuhumistilaisuus, ja julkisen tilan on oltava Suomessa puolueetonta ja neutraalia suhteessa vakaumuksiin. Suomi on nykyään monikulttuurinen ja moniarvoinen yhteiskunta, jossa kaikkia uskontoja ja vakaumuksia tulee kohdella yhdenvertaisesti.

Tänä vuonna joulun alla puolestaan Vakaumusten tasa-arvo ry:n ylläpitämän et-opetus.fi-projektin ”Opetusrajat eivät nouse – pakkouskonto säilyy” -tiedotteen mukaan myös johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvien oppilaiden tulisi saada valita elämänkatsomustieto uskonnonopetuksen sijaan. Lisäksi oppilaan uskonnon paljastuminen nähdään tiedotteessa epäkohtana.

”Ongelmallista nykylainsäädännössä on myös yksityisyyden puute: osallistumalla elämänkatsomustiedon tai pienuskonnon opetukseen tulee samalla paljastaneeksi uskonnollisen asemansa, joka on lain silmissä arkaluonteinen tieto”, sanoo et-opetus.fi tiedottaja Laura Mäntysalo.

Piispainkokouksen pääsihteeri, dosentti Jyri Komulainen kommentoi keväällä Seurakuntalaiselle kysymystä negatiivisesta ja positiivisesta uskonnonvapaudesta. Positiivisella uskonnonvapaudella tarkoitetaan vapautta harjoittaa ja ilmaista uskontoa, kun taas negatiivisella uskonnonvapaudella vapautta uskonnosta.

”Jos negatiivinen uskonnonvapaus tulkitaan oikeudeksi olla kohtaamatta uskonnollisia ilmiöitä, siitä uhkaa tulla toisten positiivista uskonnonvapautta rajoittava tekijä. Jos negatiivinen uskonnonvapaus sen sijaan ymmärretään oikeudeksi olla myös ilman uskontoa täysvaltainen kansalainen, se ei millään muotoa uhkaa toisten positiivista uskonnonvapautta. Uskonnonvapauden tarkoitus on mielestäni antaa kaikille tilaa olla, mitä on”, Komulainen sanoi.

Miikka Niiranen

Kommentti: Uskonto ei ole yksityisasia

Useimmat suomalaiset varmaankin tuntevat erottelun positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen. Positiivisen uskonnonvapauden mukaan ihmisellä on vapaus harjoittaa ja ilmaista uskontoaan. Negatiivisen uskonnonvapauden mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua vakaumuksensa vastaisesti uskonnonharjoittamiseen.

Yleinen harhakäsitys kuitenkin on, että positiivinen uskonnonvapaus koskisi vain yksityistä elämää, kuten kodeissa tai kirkoissa tapahtuvaa hartaudenharjoitusta. Sen sijaan julkisen tilan, kuten koulujen, päiväkotien – ehkä myös valtamedian ja kauppakeskusten – tulisi olla vapaita uskonnon harjoittamisesta ja uskonnollisesta viestinnästä.

Tällainen käsitys ei kuitenkaan ole neutraali. Se ei heijasta moniarvoista yhteiskuntaa, vaan ajaa sekulaaria mallia uskontojen kustannuksella. On luonnotonta ajatella, että uskonnollisen ihmisen tulee kätkeä identiteettinsä silloin kun hän liikkuu julkisessa tilassa.

Ehkä on hyvä kerrata YK:n ihmisoikeusjulistuksen 18. artiklaa, jonka mukaan uskonnonvapaus sisältää ”vallan uskonnon tai vakaumuksen ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti.”

Matti Korhonen