Kirkon avioliitto-opetus ei kelpaa kaikille kirkon työntekijöille, ja piispojen sauvat osoittavat eri suuntiin. Tulkinnanvaraiset ohjeet aiheuttavat hämmennystä kentällä.

Kirkon avioliitto-opetus on ennallaan, mutta Turun hiippakunta tarjoaa samaa sukupuolta olevien parien rukoushetkeen jo virikemateriaalia, joka muistuttaa kovasti avioliittoon vihkimisen kaavaa. Arkihiippakunnassa venytetäänkin piispainkokouksen ohjeen porsaanreikä äärimmilleen.

Eduskunnan hyväksymän avioliittolain ei pitänyt vaikuttaa kirkkoihin. Mutta jo ennen uuden avioliittolain astuttua voimaan tiedotettiin kirkolliskokoukselle tehtävästä aloitteesta, jossa ehdotetaan kirkon avioliittokäsityksen laajentamista.

Myös piispat ovat liputtaneet omia kantojaan. Tuhkakeskiviikkona 1. maaliskuuta katumus ei ollut esillä päällimmäisenä, kun arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti Facebook-sivuaan: ”Tänään ajattelen erityisesti teitä, joille avioliiton mahdollisuus nyt avautuu. Olen oppinut teiltä paljon Jumalan antaman elämän ja Jumalan antaman rakkauden rikkaudesta ja moninaisuudesta. Kiitän Jumalaa teidän olemassaolostanne.”

Arkkihiippakunnan piispa-kollega Kaarlo Kalliala ehdotti Turun Sanomien kolumnissaan 24. helmikuuta kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia kirkkoon.

”Mutta vaikka ensi viikolla ei kirkollisesti voikaan vihkiä, kirkon rukousperinnettä voi nytkin hyödyntää kauniisti ja tyylikkäästi.”

Hämmentävä virikemateriaali

Julkisista kommenteista voi päätellä, että arkihiippakunnassa piispat kannattavat samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä. Vierailu arkkihiippakunnan verkkosivuilla vahvistaa käsitystä, sillä sieltä löytyvä virikemateriaali samaa sukupuolta olevien parien rukoushetken toteuttamiseksi muistuttaa hämmästyttävästi avioliittoon vihkimisen kaavaa. Kysymykset, sormusrukous, avioliiton vahvistaminen sekä avioliiton siunaaminen jäävät pois, ”aviopuolisoiden sana toisilleen” korvaa vihkikaavan sormuslu­paukset. Vihkimiskaavan liturgiset osuudet ovat ennallaan. Ero on juridinen.

Jos materiaalin pohjalta toteutetaan tilaisuus papin johdolla kirkossa, on mahdollista, että liturgiaan perehtymätön läsnäolija mieltää sen avioliittoon vihkimiseksi.

Miksi tähän kannattaa pysähtyä?

Kirkolliskokouksen perustevaliokunta linjasi vuonna 2010, millainen rukoushetki voidaan järjestää parisuhteen rekisteröineen parin puolesta. Tuolloin kirkolliskokous painotti, että rukoushetkeä ei tule sekoittaa avioliittoon vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen. Rukoushetken tulee olla riittävän yleisluontoinen, eikä siitä saa muodostua kirkollista toimitusta. Seuraavana keväänä piispainko­kous antoi pastoraalisen ohjeen. Siinä todettiin: ”Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).”

Arkkihiippakunnan virikemateriaalissa kuitenkin ehdotetaan rukoilemaan juuri avioliiton puolesta jo johdantosanoissa: ”Tässä hetkessä olemme koolla Jumalan kasvojen edessä ja rukoilemme Teidän avioliittonne ja yhteisen elämänmatkanne puolesta.” Lähettämisen sanamuodoksi annetaan: ”N.N. ja N.N. te lähdette nyt siunattuina kohti yhteistä elämäänne…” Maallikosta tämä kuulostaa avioliiton siunaamiselta.

Ei muutu ja kuitenkin muuttuu

Kaarlo Kalliala vetoaa pastoraalisen ohjeen antamaan mahdollisuuteen järjestää rukoustilanne yksityisesti tai yhteisöllisesti, myös kirkossa ja hyödyntäen kirkon rukousperintöön kuuluvaa aineistoa. Ohje rajaa pois vain sellaiset elementit, jotka suoraan ja nimenomaan kuuluvat avioliittoon vihkimiseen.

– Ennen oli kysymys parisuhteen rekisteröinnistä, nyt maistraatissa solmitusta avioliitosta. Sen vuoksi osa siitä rukousperinteestä, jota tilanteessa hyödynnetään, on samantapaista tai jopa samaa kuin kirkossa avioliittoon vihittäessä, Kalliala kommentoi Uudelle Tielle.

Juridisesti pappi ei siis saa vihkiä avioliittoon, mutta käytäntö: tila, toimittaja ja toimituksen liturgiset elementit ovat kaikki yhdenmukaisia avioliittoon vihkimisen kanssa. Jos pappi astuisi tuolle juridiselle alueelle, ja vihkisi vastoin lupaa, asia käsiteltäisiin tuomiokapitulissa.

– Piispainkokouksen viimesyksyinen selonteko toteaa kirkon nykyisen avioliitto-opetuksen ja sen, ettei uusi avioliittolaki sellaisenaan saa aikaan muutosta avioliiton ymmärtämisessä tai siihen liittyvissä käytännöissä.

Mutta kuitenkin käytännöt muuttuvat. Arkkihiippakunnassa seurakuntia ohjeistetaan rukoilemaan päiväjumalanpalveluksessa samaa sukupuolta olevien parien puolesta, muiden siviilivihittyjen tapaan. Onko edessä kurinpidollisia toimenpiteitä, jos työntekijä kieltäytyy siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja?

– Arkkihiippakunnassa kirkkoherroja on – – kehotettu keskustelemaan työyhteisössään siitä, miten rukoustilanteissa menetellään. Ei ole kenellekään hyväksi, että kieltäydytään työtehtävistä tai että tavalla tai toisella osoitetaan mieltä. On havaittu, että erilaisista käsityksistä huolimatta seurakunnissa löydetään yhteinen toimintamalli, kun vain on hyvää tahtoa. Tämä on myös työnjohdollinen kysymys.

Kuka kirkossa päättää?

Kirkossa päätökset tekee kirkolliskokous. Uuden kaavan saaminen kirkkokäsikirjaan tai kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttaminen vaatisi kirkolliskokouksessa taakseen ¾ enemmistön. Tämän vuoksi arkkihiippakunnan piispat eivät halua, että virikemateriaalista käytetään sanaa kaava.

Tammikuisessa piispainkokouksen avauspuheessaan Kari Mäkinen kertoi, että häntä häiritsee kirkkokäsikirjan käsitelty oikeusnormina tai moraalinormina.

”Kirkkokäsikirja on olemassa ihmisiä varten – – Jumalan antama elämä on monimuotoisempaa kuin kirkkokäsikirja. Kuten on useaan kertaan todettu, kirkkokäsikirjassa ei ole otettu huomioon sellaista tilannetta, jossa samaa sukupuolta oleva pari solmii avioliiton. Kirkon vastuu ihmisten palvelemisesta koskee kuitenkin yhtäläisesti myös tällaista tilannetta. ”

Lisäksi keskustelua sekoittaa osaltaan se, että kirkolliskokous ei ole toistaiseksi käsitellyt kirkon avioliittokäsitystä. Käytännön toimimisesta on voimassa vuoden 2010 kirkolliskokouksen linjaus rukoushetken toteuttamisesta, jota pastoraalisen ohjeen ja piispainkokouksen selonteon tulkinnanvaraisuus on hämmentänyt.

Lähetimme haastattelukysymykset myös arkkipiispa Kari Mäkiselle. Kirkolliskokoukselle tehtyä aloitetta hän ei kirkolliskokouksen puheenjohtajana halunnut kommentoida. Arkkihiippakuntaa koskevissa kysymyksissä hän nojautuu Kallialan vastauksiin.