Unelmana missionsa löytänyt kansankirkko

Jos uuteen vuoteen kaipaa uudistumista, sen lähteet ovat tiedossamme, muistutti hyväntuulinen Miikka Ruokanen Uuden Tien lukijoille. Kuva: Mari Turunen
Jos uuteen vuoteen kaipaa uudistumista, sen lähteet ovat tiedossamme, muistutti
hyväntuulinen Miikka Ruokanen Uuden Tien lukijoille. Kuva: Mari Turunen

Professori Miikka Ruokanen pohtii Uuden Tien haastattelussa saarnan kriisiä ja unelmoi hengellisesti uudistuneesta kansankirkosta, jossa ei arkailla kutsua ihmisiä henkilökohtaiseen, elävään uskoon.

Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen elää kahden kulttuurin välillä. Tai itse asiassa kolmen. Taivaan kansalainen reissaa Suomen ja Kiinan välillä kouluttaen maiden kirkkoihin työntekijöitä. Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana Ruokanen on työskennellyt Kiinassa eri pituisissa pätkissä yhteensä reilut kahdeksan vuotta.

Kiinassa kristittyjen määrä kasvaa vauhdilla, kun vuosittain kastetaan pari miljoonaa aikuista. Maassa arvioi­daan olevan 70 miljoonaa protestanttia. He tarvitsevat pappeja, joiden koulutusta Ruokanen on kehittänyt jo ­vuosien ajan.

– Kiina tarvitsee koulutettuja johtajia, sillä seurakuntia johtavat maallikkovanhimmat. Pidemmän päälle se ei ole hyvä. Kun koulutustaso nousee, hengen ja innon rinnalle tarvitaan myös syvempää tietoa ja osaamista. Tämä on myös välttämätöntä erilaisten harhojen ja hajaannusten välttämiseksi.

Ei tyydytä vähempään

Suomen kirkkoa professori katselee mietteliäänä. Täällä tietoa kyllä riittää, mutta hengen ja innon suhteen on hiljaisempaa. Monilla kirkon jäsenillä kasteen lahja on kuvaannollisesti unohtunut pakastimeen. Sulatusohjelmaksi Ruokanen suosittelee missionaarista kansankirkkoa, joka rohkaisee ihmisiä henkilökohtaiseen uskoon, ottamaan todesta kasteessa saamansa lahja ja kutsumus.

– Kirkko on ollut vahva kansan kasvattaja ja sen arvojen pohjalta on syntynyt hyvinvointivaltio. Tätä ei ole syytä kiistää. Mutta kirkon ei tule tyytyä vain arvojen ja etiikan esillä pitämiseen. Kirkon tulisi olla nimenomaan uskon yhteisö.

Mutta Ruokanen on huomannut, että moni pappi pelkää julistaa siten, että kutsuisi ihmisiä kääntymykseen ja uskoon.

– Kirkon työntekijällä pitäisi olla tahtotila ja näky, että ihmiset opetetaan ja rohkaistaan uskomaan henkilökohtaisesti Kristukseen. En ymmärrä miten hengellisen työn tekijä voisi tyytyä vähempään kuin saattamaan ihminen elävään, todelliseen yhteyteen Vapahtajan kanssa.

Uudistumisen eväät

Tilanne on se, että länsimaissa kansankirkot kuihtuvat, niin katolisissa kuin protestanttisissakin maissa. Mutta tämän kehitystrendin ei tarvitse lamauttaa.

– Taistellaan näivettymistä vastaan. Hengellinen uudistuminen voi ainakin hidastaa hiipuvaa trendiä, Ruokanen innostaa.

Saarnaajasta kuulee nopeasti, rakastaako hän Vapahtajaansa ja seurusteleeko hän läheisesti Herransa kanssa.

Uudistumisen eväät hän löytää messusta. Sieltä löytyvät Raamatun sana, rukous eri muodoissaan, syntien tunnustaminen ja anteeksisaaminen, Pyhän Hengen uudistava työ ja seurakunnan lähettäminen arkeen todistamaan Kristuksesta ja palvelemaan diakonisella rakkaudella. Kaiken keskiössä on ehtoollinen.

– Siinä Jeesus on reaalisesti läsnä. Jeesus antaa meille itsensä, kun nautimme hänen ristin uhrinsa ja tulemme osalliseksi myös hänen ylösnousseesta ruumiistaan. Ehtoollisessa me intiimillä tavalla yhdymme Kristukseen, hän antaa meille oman elämänvoimansa ja täyttää meidät Pyhällä Hengellään. Tästä kumpuaa suuri ilo.

Kirkon heikoin lenkki

Kaikki eivät innostu messusta Ruokasen tavoin. Professori ymmärtää senkin.

– Eihän se innostakaan, jos se on kirjasta luettu rituaali tai kuiva suoritus.

Joulun aikaan Ruokanen kävi useassa jumalapalveluksessa. Kuullut saarnat saavat miehen huokaamaan.

– Saarna on kirkon heikoin lenkki. Papit melkeinpä välttelevät saarnaamista. Saarnat ovat kovin lyhyitä, ponnettomia, ja sisältö on eettispainotteista. Emme kuule Jumalan puhetta: ”Näin sanoo Herra!”

En ymmärrä miten hengellisen työn tekijä voisi tyytyä vähempään kuin saattamaan ihminen elävään, todelliseen yhtey­teen Vapahtajan kanssa.

Saarnaajat eivät tunnu tuntevan Raamattuaan. Myös Jumalan sanan auktoriteetti on hukassa. Silloin on vaikea julistaa. Tilalle onkin tullut etsiskelevän ja pohdiskelevan ihmisen arvojen pyörittelyä, erilaisia jippoja, etiikkaa ja psykologiaa.

– Meillä on vallalla tällainen eetos, että saarnaaja ei saa olla varma mistään. Mutta Luther kirjoitti: ”Pyhä Henki ei ole skeptikko. – – Jos kumoat varmat väitteet, tuhoat kristinuskon”.

Ruokanen kaipaakin tervettä hengellistä kunnianhimoa: saarnat tulee valmistella hyvin ja saarnaajan tulee viipyä pitkään ja Jumalan kanssa keskustellen Raamatun äärellä. Pappi on suuren asian edustaja. Hän saa julistaa Pyhän Hengen antamalla arvovallalla, mikä ei tietenkään tarkoita ylimielisyyttä vaan uskollisuutta annetulle kutsumukselle.

– Jumalan sanaa on kunnioitettava Jumalan sanana ja sen tulisi uskossa sulautua meihin. Saarnaajasta kuulee nopeasti, rakastaako hän Vapahtajaansa ja seurusteleeko hän läheisesti Herransa kanssa. Jos tämä intimiteetti puuttuu, saarna ei voi olla kovin syvällinen ja puhutteleva.

Rohkea kutsu

Suomessa kirkolla on kosketuspintaa ihmisiin. On toimitukset, vahva lapsi- ja nuorisotyö sekä diakonia. Nyt olisi mietittävä, miten tätä kirkon perustyötä toteutetaan viisaasti siten, että elävän uskon todellisuus on kaikessa läsnä.

– Kirkkohallitus tuottaa mietintöjä ja strategioita, mutta ne ovat vaarassa jäädä paperitiikereiksi, jos hengellistä uudistumista ei tapahdu.

Ruokanen haluaisikin nähdä missionaarisen otteen läpäisevän kirkon kaikki toiminnot. Silloin kutsu, haaste ja rohkaisu henkilökohtaiseen uskoon olisi kaikessa läsnä.

– Kun Pyhä Henki liikuttaa ihmisiä sisältäpäin, sisältö lähtee oikeaan suuntaan ja muodot löytyvät kyllä.

Kutsumuksena tulla Kristuksen kaltaiseksi

Seuraava ote on muokattu Miikka Ruokasen 4. syyskuuta 2016 Helsingin Tuomasmessussa pitämästä saarnasta:

“Meillä on kutsumus tulla Jeesuksen kaltaisiksi tällä planeetalla. Lopullinen kutsumuksemme on saada lahjaksi Kristuksen täydellinen ihmisyys ja yhtyä Pyhän Kolminaisuuden omaan katoamattomaan elämään ikuisuudessa.

Uusi testamentti on täynnä tällaista opetusta: ”Emme vielä tiedä, mitä meistä tulee. Mutta sen me tiedämme, että meistä tulee Kristuksen kaltaisia, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2) ”Jumala on edeltä määrännyt meidät ”oman Poikansa kaltaisiksi”. (Room. 8:29)

”Me, jotka katsomme Kristuksen kirkkautta – hänen täydellisyyttään – kuin peilistä, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi – siis Jeesuksen kaltaisiksi. Tämän saa aikaan Pyhä Henki.” (2. Kor. 3:18) ”Jeesus Kristus muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi.” (Fil. 3:21)

Koska joka tapauksessa ylösnousemuksessa tulemme Kristuksen kaltaisiksi, eletään jo nyt Nasaretilaisen kaltaista elämää! Meissä asuva Pyhä Henki tekee tällaisen vähittäisen kasvun mahdolliseksi.

Me olemme heikkoja, sairaita, epäonnistuvia – siksi me tarvitsemme joka viikko tätä ”kuolemattomuuden lääkettä”, jotta jaksamme elää. Siksi me haluamme käydä messussa, varsinkin pyhällä ehtoollisella, niin usein kuin mahdollista.

Haluamme elää täysillä, emme hukata lyhyttä aikaamme oman lihamme, tämän maailman ja perkeleen pettäminä turhuuteen ja tympeään penseyteen. Ja me elämme, kun Jeesuksen elämänvoima, hänen pyhä verensä virtaa meissä!”