Tunnista epäjumalasi

Anglikaanikirkon arkkipiispa William Templen (1881–1944) kerrotaan lausuneen: ”Sinun uskontosi on se, mitä teet yksinäisyydessäsi.”

Temple avaa arvoituksellista lausumaansa kysymällä, mihin mielesi suuntautuu silloin, kun sinun ei täydy ajatella mitään. Mitä mietit silloin, kun et ole töissä tai hoida askareita, vaan vaikkapa odotat kadunkulmassa ystävääsi eikä sinulla ole muuta ajateltavaa? Mihin se tavanomaisesti ja jatkuvasti suuntautuu? Mistä kaikkein mieluiten haaveilet ja unelmoit, kun olet yksin?

Jos pysähdyt hetkeksi miettimään, löydät varmasti asian tai kaksi, jotka nousevat toisten yläpuolelle. Ehkä se on sinun kohdallasi työ. Mietit, miten voisit menestyä työelämässä entistä paremmin. Tai sitten se on materia: uusi auto, uusi koti tai sisustus. Jollekin ykkösasiak­si nousee harrastus, seksi, matkailu tai omat lapset. Ajattelet niitä, koska uskot niiden tuovan sinulle onnen tai pelkäät niiden kadotessa myös onnen katoavan.

Saatamme ajatella, että tämä on aivan luonnollista ja viatonta. Mutta Temple lisää jämäkästi: ”Se on sinun jumalasi.” Se, mihin mielesi spontaanisti aina suuntautuu, on sinun jumalasi. Se, mistä perimmiltään haet turvaa, lohdutusta, onnea, apua ja elämän mielekkyyttä.

”Hetkinen!” saatamme huomauttaa. ”Enhän minä palvo mitään epäjumalia.” Mutta epäjumalanpalvelus ei ole vain eri uskontojen jumalien palvelemista. Eikä se ole vain Jumalan käskyjen rikkomista. Se on sydämen kiinnittymistä johonkin muuhun kuin ainoaan oikeaan Jumalaan. ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä”, opettaa Martti Luther kymmenen käskyn selityksessään.

Temple ja Luther eivät opeta, ettemme saisi ajatella mitään muuta kuin Jumalaa. Kristikunnan historiassa on esiintynyt sellaisiakin mielipiteitä, että oikeastaan tällä näkyvällä maail­malla ei ole mitään merkitystä.

Työ, perhe, omaisuus ja harrastukset ovat Jumalan hyviä lahjoja, mutta meidän tulee pitää niitä nimenomaan lahjoina, ei jumalina. Tässä maailmassa meidän tulee palvella toisia sillä, mitä meille on suotu. Hyvät tekomme kuuluvat lähimmäisillemme, sydämemme Jumalalle.

Jokaisella on omat kilpailevat jumalansa. Siksi kysymys kuuluu: mitä me teemme niiden kanssa? Ensinnäkin ne on tunnistettava. William Templen lausahdus toimii tässä hyvänä testinä. Epäjumalat voivat paljastua myös, kun tarkkailemme omaa rahan- ja ajankäyttöämme. Loma-aikoina on hyvää aikaa tarkistaa oman sydämensä suuntaa.

Epäjumalista me emme pääse tässä ajassa irti kokonaan. Aina uudelleen me huomaamme panevamme turvamme johonkin muuhun kuin Raamatun Jumalaan. Mutta me saamme tuoda tämän aina uudelleen hänen eteensä. Saamme tunnustaa tehneemme syntiä ja uskoa sen anteeksi Jeesuksen ristin tähden.

Se, millä ruokimme itseämme, vaikuttaa ajatusmaailmaamme ja sydämemme asenteisiin. Jos ruokimme itsemme Jumalan sanalla ja tulemme seurakunnan yhteyteen, ymmärrämme paremmin Jumalan todellisuuden. Kun hänen armostaan tulee meille rakas, me emme voi olla kiinnittämättä sydäntämme häneen.