Tartu pelkoa sarvista

Rohkeuden nujertavista tunteista on mahdollista vapautua. Kaikki pelkäävät jotakin. Tätä totuutta ei pääse pakoon, vaikka uskottelisi itselleen tai muille päinvastaista. Pelkojen kohteet vaihtelevat laidasta toiseen. Yksi säikkyy hämähäkkejä, toinen pimeää. Jotkut karttavat yksin jäämistä, toiset ihmislaumaa. Joskus pelkkä elämän ennakoimattomuus nostaa palan kurkkuun. Mitä menetän, mihin petyn? Mitä jos joudun onnettomuuteen tai sairastun? Teologian tohtori...

pelko

Rohkeuden nujertavista tunteista on mahdollista vapautua.

Kaikki pelkäävät jotakin. Tätä totuutta ei pääse pakoon, vaikka uskottelisi itselleen tai muille päinvastaista. Pelkojen kohteet vaihtelevat laidasta toiseen. Yksi säikkyy hämähäkkejä, toinen pimeää. Jotkut karttavat yksin jäämistä, toiset ihmislaumaa. Joskus pelkkä elämän ennakoimattomuus nostaa palan kurkkuun. Mitä menetän, mihin petyn? Mitä jos joudun onnettomuuteen tai sairastun?

Teologian tohtori Raimo Mäkelä summaa kirjassaan ”Pelko ja rohkeus” (Perussanoma, 2014), että pelko on helpompi torjua kuin kohdata.
”Pelkoa on mahdollista tukahduttaa esimerkiksi voimakkaan vihan taakse. Toisenlaisten ihmisten halveksiminen voi näkyä päällepäin heihin suuntautuvana vihana, mutta sen taustalta voikin löytyä pelkoa tai epävarmuutta omasta identiteetistä. Joskus taas pelon tunteet voivat naamioitua esimerkiksi ylihuolehtimisen ja ylihoivaamisen tai suorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun kaapuun”, hän selittää.

Pelko ajaa siis meidät piilosille, koska halumme kätkeä heikkouden. Se myös lamauttaa ja pysäyttää. Mäkelä kirjoittaa: ”Pahimmillaan pelot voivat muodostua vankilaksi, joka heikentää toimintakykyä ja rajoittaa elämää ja arjessa selviytymistä.”

Hiuksemmekin on laskettu

Pelkojen niskalenkistä voi kuitenkin vapautua. Mäkelä painottaa, että pelon voittaminen on rohkeuden edellytys. Rohkeus ei usein tarkoita sitä, ettei lainkaan pelkäisi, vaan se on toimimista pelosta huolimatta.

On monia keinoja hallita pelkojaan. Omien pelkojen tunteminen sekä niiden syiden pohtiminen on tärkeää. Joskus pelon alkulähteen löytäessään voi keksiä ulospääsyn siitä. Mäkelä myös muistuttaa, että joidenkin pelkojen kitkemiseen voi tarvita ammattiapua. Vaikeita pelkoja voidaan hoitaa terapialla tai lääkityksellä.

Kristityn näkökulmasta paras apu pelkojen päihittämiseen on Jeesus. Mäkelän mukaan Jumala Jeesuksessa Kristuksessa lahjoittaa rohkeamielisyyden sille, joka pysyy hänen luonaan. Silti joskus käymme sisällämme luottamuskamppailua. Uskovatkin kohtaavat kärsimystä ja kipua, miksi minä siis olisin turvassa? Jumalan turva on kuitenkin syvempi käsite kuin pahojen asioiden torjuminen. Hän on paikalla hädän hetkellä, hän lohduttaa ja kulkee kuoleman varjon laaksoonkin kanssamme. Jumala auttaa kestämään vaikeudet. Hän ei väisty viereltämme. Jumalan huolenpito on niin tarkkaa, että meidän jokainen hiuskarvammekin on laskettu. (Matt. 10:30)

Jeesus tunsi kauhua ja ahdistusta

Raimo Mäkelä vakuuttaa kirjassaan, että Jeesus oli kaikessa rohkea. Opetuksillaan ja ihmeteoillaan hän sai sekä suosiota että vihamiehiä. Jeesus uskalsi julistautua Messiaaksi ja arvostella uskonnollista ylimystöä. ”Rohkeus hallitsi kaikkea hänen tekemäänsä ja sanomaansa, koska hän tiesi, mikä hänen tehtävänsä oli: kärsiminen ja kuoleminen rangaistukseksi kaikkien ihmisten synneistä. Hän tiesi, miten sanoinkuvaamattoman hirveää se tulisi olemaan, mutta hän ei väistynyt tästä kutsumuksestaan”, Mäkelä kiteyttää.

Hän teroittaa, ettei Jeesus pelännyt mitään. Markus kuitenkin kuvailee evankeliumissaan (14:33¬–36), että Jeesus ”alkoi tuntea kauhua ja ahdistusta” ennen pidätystään Getsemanen puutarhassa. Tunsiko hän silloin myös pelkoa? Jeesus sanoi opetuslapsilleen ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan”. Sitten hän ”meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi ’Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan vaan sinun.’”

Arameankielistä ilmaisua Abba Jumalasta Isänä ei kukaan Raamatussa käytä ennen Jeesusta. Suomeksi sen voisi sanoa isi tai isukki. Hän puhuttelee pienen lapsen tavoin taivaallista Isäänsä, läheistä Jumalaa. Sama mahdollisuus on jokaisella Jeesuksen omalla, kuten roomalaiskirjeessä luvataan: ”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba! Isä!’” (Room. 8:14–15)

Juttu jatkuu Uuden Tien numerossa 47. Tilaa Uusi Tie -lehti tästä.