Klaus Härön omaelämänkerrallinen uutuuselokuva haastaa pohtimaan omaa suhdetta vanhempiin. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on käsky, johon sisältyy suuri siunaus, ohjaaja uskoo.

Klaus Härö oli 23-vuotias elokuvaopiskelija, kun hänen äitinsä sairastui ja kuoli.

– Tulin opiskeluista kotiin, ja minun olisi tehnyt mieli surra yhdessä sukulaisten kanssa. Enemmän kuin muisteltiin äitiä, nahisteltiin siitä, millaisia tarjoiluja ja kukkia hautajaisiin tulisi. Aika meni sovittelemiseen. Ja minä olisin halunnut muistella äitiä.

Härö teki muistiinpanoja, jotka jäivät yöpöydän laatikkoon 25 vuodeksi. Vuosien varrella hän on niitä aina välillä lukenut. Hän olisi halunnut tehdä aiheesta elokuvan, mutta empi pitkään. Viime vuonna hän lopulta rohkeni tarttua tehtävään. Elämää kuoleman jälkeen sai ensi-iltansa 6.3.

– Tästä tuli hyvin nopea tuotanto, vain runsaan vuoden projekti. Elokuva vaati ammatillista uskallusta. Mietin paljon, saanko muistiinpanoista ja dialogeista nasevan tarinan. Mietin, kun tämä on niin henkilökohtainen aihe, että kiinnostaako se muita kuin minua.

Avain käsikirjoituksen avautumiseen elokuvana oli vanha herneenvihreä pakettiauto, jolla Klaus ja hänen isänsä suhasivat edestakaisin kaikilla asioillaan.

– Kotimme oli surun täyttämä maail­ma, ja auto oli sukkula normaalin maailman ja meidän erikoisen maailmamme välillä. Kuva isästä ja pojasta autossa on tämän elokuvan peruskuva.

Elokuva ei sen sijaan ole surutyötä. Sen Härö sai käydä läpi jo aiemmin. Heti äidin kuoleman jälkeen hän muutti Ruotsiin työharjoitteluun. Siellä hänelle tuli aina päivän aherruksen jälkeen iltapäivisin huono olo. Työterveyslääkäri tutki hänet eikä löytänyt mitään vikaa.

– Lopulta hän kysyi, onko minulle tapahtunut jotain erikoista. Vastasin, että äiti kuoli, tyhjensin kämpän ja muutin Ruotsiin. Hän totesi, että ei mitään hätää, jos heikottaa. ”Suru on kuin iso kasa hiekkaa, joka viedään pois kuorma kerrallaan käsin.” Nämä lääkärin sanat auttoivat siirtämään katsetta kauemmas ja auttoivat hyväksymään sen, että ihminen ei ole kone. Kyllä minä sen surutyön silloin tein.

”Isä oli sellaista suomalaista sorttia”

Elämää kuoleman jälkeen alkaa saatesanoin: ”Henkilöiden tai tapahtumien mahdollinen tunnistettavuus on tarkoituksellista.” Tarina ei kuitenkaan ole yksi yhteen tositapahtumien kanssa. Henkilöhahmoja on kärjistetty, tapahtumien yksityiskohtia on muutettu. Elokuva on oma itsenäinen tarinansa.

Pääosassa on Klaus Härön isää kuvaava hahmo.

– Isä oli sellaista suomalaista sorttia, ei kehuskellut eikä kaivannut huomiotakaan.

Isä kuoli joitain vuosia sitten. Mitä hän olisi ajatellut, jos olisi nähnyt elokuvan?

– Aluksi hän olisi ollut kiusaantunut siitä, että on huomion kohteena. Mutta uskon, että hän olisi ollut salaa tyytyväinen pääsystään elokuvaan.

– Elokuva tuo esille yhden isän luonteenpiirteistä, jurouden. Hänen oli vaikea puhua tunteista. Elokuva on eräänlainen rakkaudentunnustus isälle, joka ei ollut täydellinen. Isän ja pojan kiistassa kiteytyy puoleentoista tuntiin prosessi, joka kesti omassa elämässäni vuosia.

Jumalan sana on totta myös ei-kristityille

Teini-iässä Klausin ja isän välit olivat etäiset. Nuorena miehenalkuna herätykseen tullut Klaus rukoili, ettei katkeroituisi ja että voisi antaa anteeksi isän epätäydellisyyden.

– Pettymykseni isään suli jo ennen äidin kuolemaa. Olin tehnyt sovinnon hänen kanssaan. Vaikka tässä elokuvassa niitä hyviä puolia ei paljon ole, kyllä niitä isässä tosi elämässä oli. Opin rakastamaan häntä sellaisena kuin hän oli.

Klaus Häröstä on surullista, jos ihminen jää kiinni katkeruuteen omia vanhempiaan kohtaan.

Jumalan sana ei koskaan petä. Se, mikä on sanottu, on näin. Ja sama on totta toisin päin: Jos yrität laittaa neliskulmaista palikkaa pyöreään reikään, se ei mene sinne jotain rikkomatta.

– Joku voi olla hyvin pystyvä työssään ja hyvinkin aikuinen, mutta kun isältä tulee viesti tai äiti soittaa, regressiot nousevat pintaan. Sitten on toisia, joille vanhemman puhelinsoitto on kuin lämmin tuulahdus.

Härön mukaan hyvä suhde omiin vanhempiin tuo mukanaan siunauksen.

– Jumalan sana on totta, eritoten kristityille, mutta se on sitä myös jumalankieltäjille ja pakanoille. Jumalan sana ei koskaan petä. Se, mikä on sanottu, on näin. Ja sama on totta toisin päin: Jos yrität laittaa neliskulmaista palikkaa pyöreään reikään, se ei mene sinne jotain rikkomatta. Jumalan lupaukset ovat tosia myös niille, jotka eivät usko niihin. Jos jumalankieltäjällä on jonkinlainen rauha vanhempiensa kanssa, se tuo siunausta hänenkin elämäänsä.

Ravitse itseäsi Raamatulla usein

Klaus Härön uskonelämässä on ollut erilaisia vaiheita. Armo hänelle avautui aikanaan ruotsalaisen C. O. Roseniuksen tekstejä lukiessa. Opiskeluaikanaan hän kävi eri seurakunnissa ja törmäsi muun muassa menestysteologisiin opetuksiin.

– Oli julistajia, jotka halusivat sulkea silmänsä ympärillä olevasta todellisuudesta, synnin vaikutuksesta elämään ja ihmiselämän rajallisuudesta. He saarnasivat, että kohta tulee iso herätys, joka kattaa koko Suomen ja minä olen siinä keskiössä. Siitä tuli hyvin itsekeskeistä ja todellisuuden kieltävää julistusta, joka ajoi monet piippuun todella pahasti.

Tänä päivänä elokuvaohjaajaa puhuttelee uskossa eniten Raamatun keskeisyys.

– Palaan ainakin viikoittain siihen, että uskova ei pysy uskossa ravitsematta itseään Jumalan sanalla. Jos Kristus viittaa Kirjoituksiin jatkuvasti, miten minä voisin pärjätä ilman niitä?

Härön mukaan on hyvä lukea Raamattua vähän mutta usein kuin ahmia kerralla paljon ja pitää pidempää taukoa.

– Eihän ihminen jätä syömistäkään väliin. Mitä enemmän luen Raamattua, sitä selvemmin ymmärrän, että se todistaa omasta eheydestään ja jumalallisesta logiikastaan.

– On olemassa kahta teologista koulukuntaa. Toisen mukaan Raamattu on annettu tulkittavaksi, toisen mukaan se on annettu varjeltavaksi. Edustan tätä jälkimmäistä. Se ei tarkoita, ettei se vaatisi ollenkaan tulkintaa. Mutta se on tulkintaa siitä, mistä tekstissä puhutaan, missä yhteydessä ja mihin sillä viitataan.

Elokuvan voima ja rikkaus

Klaus Härö on puhunut elokuvista ikään kuin jälkiruokana. Ovatko elokuvat vain viihdettä, ja mitä ne voivat antaa ihmiselle?

Tavallaan teen sellaista työtä, joka on turhaa. Se on asia, jota ilman voidaan olla. Sitten on asioita, joita ilman ei voida olla. Toisaalta uskon siihen, että kaikella luvallisella ja laillisella työllä on paikkansa.

– Kamppailen tuon kysymyksen kanssa jatkuvasti. Tavallaan teen sellaista työtä, joka on turhaa. Se on asia, jota ilman voidaan olla. Sitten on asioita, joita ilman ei voida olla. Toisaalta uskon siihen, että kaikella luvallisella ja laillisella työllä on paikkansa.

Henkilökohtaisesti elokuvat ovat merkinneet Härölle perheen ainoana lapsena sitä kokemusta, että hän ei ole maailmassa yksin.

– Kun näen jonkin elokuvan, joka sijoittuu toiseen aikaan, toiseen maailmaan, toiseen kulttuuriin tai kertoo toisenlaisesta ihmisestä kuin minä, sellainen auttaa eläytymään ja asettumaan toisen ihmisen kenkiin. Se on elokuvan voima ja rikkaus.

Eikös siinä sitten ole merkitystä ja tarkoitusta jo hyvässä määrin?

– Kyllä, mutta sitten ovat vielä tärkeämmät asiat, uskonasiat. Jos minä tunnustan suullani, että ne ovat minullekin ne kaikkein tärkeimmät asiat, missä se näkyy minun työssäni? Se on jatkuva kysymykseni. Mutta ­vaikken ehkä toteutakaan mitään kauhean suurta missiota, uskon että isossa kuvassa minulla on se oma paikkani.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää koskettavia tarinoita tilaamalla Uuden Tien täältä.

Katso myös alla olevasta videosta, miksi kristillistä mediaa tarvitaan: