Taide seurakuntien palveluksessa

Musiikilla on itseoikeutettu paikka seurakuntatyössä. Voisivatko teatteri ja tanssi rikastuttaa yhtä lailla seurakuntien toimintaa?

Teatteri Kumbe ja tanssiryhmä Xaris Finland juhlivat viime viikolla pyöreitä vuosiaan yhteisellä juhlanäytöksellä ”Askeleita”. Kumben tarina alkoi kaksikymmentä vuotta sitten, Xariksen synty ajoittuu kymmenen vuoden taakse.

Molempien ryhmien työnäkynä on palvella seurakuntia ja kristillisiä järjestöjä.

– Ohjelmistossamme korostuvat hengellisen elämän aiheet, kristinuskoa sivuavat aiheet, lähetystyö, kansainvälisyys ja oikeudenmukaisuus, Teatteri Kumben taiteellinen johtaja Antti Sevanto kertoo.

– Meillä on selkeä visio, että pidetään kristillistä sanomaa ja näkökulmaa tanssitaiteessa yllä, sanoo puolestaan Xaris Finlandin perustajajäsen Titta Tunkkari.

Sanaa elämyksen kautta

Musiikilla on pitkä historia ja vankka asema osana seurakuntien toimintaa. Jokaisessa ev.lut. kirkon seurakunnassa on kanttorin virka, mutta montako teatteritaiteen ammattilaista toimii Suomen seurakuntien viroissa? Antti Sevanto osaa nimetä yhden, Hyvinkään seurakunnan kirkkoteatteriohjaajan Jouni Laineen. Sevannon mukaan teatteria kuitenkin arvostetaan.

– Kristillistä teatteria tehdään seurakunnissa tosi paljon. Kyllä se näkyy meidänkin työssämme. Mutta musiikilla on selvästi vahvempi virallinen asema.

Titta Tunkkarin mukaan taide voisi auttaa seurakuntia, kun ne etsivät keinoja olla relevantteja tässä päiväsää ja täyttää tyhjiä kirkkojaan.

– Taiteella on iso mahdollisuus pysäyttää ihmiset elämyksen äärelle ja sitä kautta tuoda Sanaa ihmisten ulottuville, jos he eivät tule kuuntelemaan, kun joku puhuu, tai lue Sanaa itse, Tunkkari sanoo.

Apologiaa teatterin avulla

Antti Sevannon mukaan yhteiskunnan ja kirkon muutokset vaikuttavat myös teatterityöhön. Seurakuntien taloudelliset resurssit ovat pienentyneet, ja ulkopuolisia esiintyjiä ei tilata enää samassa määrin kuin ennen.

– Tästä seuraa sellainen paine, että jutut, joita teemme, pitäisi olla tosi onnistuneita, että niihin kannattaisi taloudellisesti panostaa. On pohdittava, minkälaista kristillistä taidetta tässä ajassa pitäisi tehdä.

Hän on viime aikoina pohtinut, että apologeettisella ajattelulla on tärkeämpi rooli esitysten taustalla.

– Kristinuskoa kyseenalaistetaan voimakkaasti tällä hetkellä. Apologeettinen ajattelu on vastaamista näihin haasteisiin. Perinteinen evankeliumin julistus on hyvää ja tärkeää, sitäkin tarvitaan. Apologia on enemmänkin kristinuskon puolustamista ja sen etsimistä, mitä kristinusko on tässä ajassa ja millaisia teemoja tästä ajasta nousee, joista olisi tärkeä puhua.

Ei Jeesuskaan vain puhunut

Titta Tunkkari ei ole huomannut, että tilaukset olisivat vähentyneet, vaikka seurakunnilla ei ylimääräistä rahaa olekaan.

– Joskus on ollut kiireisempää, joskus hiljaisempaa. Spontaanit esiintymispyynnöt ovat kuitenkin vähentyneet. Nyt täytyy suunnitella ja valmistella entistä huolellisemmin.

Joku voi kyseenalaistaa tanssin soveltumisen evankeliumin palvelukseen, tanssi kun ei kommunikoi sanoja.

– Jos joku ei innostu tanssista, se sallittakoon. Onhan bändejäkin monenlaisia, se on makuasia, Tunkkari vastaa.

– Mutta Sana tuli lihaksi, se purkautui toimintana, elämänä, tekoina ja rakkautena. Ei Jeesuskaan vain seisonut ja puhunut tai kirjoittanut, vaan hän toimi ja teki. Tanssi on vähän kuin taulu: sillä voi olla hengellinen sanoma, mutta siinä ei ole mitään sanaa. Siinä voi olla sanoma ilmaistuna sanattomasti, hän jatkaa.

Kuinka sitten katsoa tanssia, jos taidemuoto on vieras?

– Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, kun tanssia on niin monenlaista ja jokainen ihminen on erilainen. Joku voi ajatella, että tanssi on jotain koodikieltä, jota pitäisi lukea jollain tavalla. Mutta kannattaa ennemminkin katsoa, antaa kokemuksen puhutella niin kuin se puhuttelee ja unohtaa tarve lukea sitä valtavasti, Titta Tunkkari sanoo.

Lue lisää elämänmakuisia juttuja joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.