Rukouksia ja vastauksia
Olen rukoillut ihmisten puolesta jo pitkään, mutta pari vuotta sitten rohkaistuin rukoilemaan myös arkisen elämän keskellä.
Kuva: Mari Turunen
Juha Kärnä: Murtunut nilkka parani Lidlin vihannesosastolla
Olen rukoillut ihmisten puolesta jo pitkään, mutta pari vuotta sitten rohkaistuin rukoilemaan myös arkisen elämän keskellä.
Kerran menin kolmen tyttäreni kanssa ruokaostoksille Lidliin. Astuttuamme sisään huomasin keski-ikäisen miehen, jolla oli kainalosauvat. Kysyin mieheltä, mitä hänen jalalleen oli tapahtunut. Hän kertoi nilkan murtuneen kolme päivää aiemmin. Mies oli saanut hyvää hoitoa Jorvissa, magneettikuvat oli otettu ja nilkkaa oli tuettu ruuvilla. Mutta jalka oli edelleen kipeä, tottakai.
Kerroin miehelle, että rukoilen ihmisten puolesta ja olen nähnyt joskus jalkojen paranevan. ”Voinko laittaa käden nilkan päälle ja rukoilla lyhyesti. Ei vie kuin minuutin”, kysyin mieheltä.
”Teetkö tätä ammatiksesi, kun siinä oli niin suuri teho”, mies kysyi. Vastasin, että en suinkaan, olen insinööri.
Mies antoi luvan, vaikka kertoikin myöhemmin olleensa kiusaantunut rukoustilanteesta keskellä Lidlin vihannesosastoa. Kysyin, tunteeko hän mitään. Kihelmöintiä, mies vastasi. Pyysin häntä varovaisesti varaamaan kipeälle jalalle. Mies hämmästyi: hän pystyi varaamaan murtuneelle jalalle!
”Teetkö tätä ammatiksesi, kun siinä oli niin suuri teho”, mies kysyi. Vastasin, että en suinkaan, olen insinööri, mutta uskon, että Jeesus toimii rukouksessa kauttani.
Otin mieheen myöhemmin yhteyttä. Hän kertoi olleensa aiemmin perusateisti, mutta saaneensa tapauksesta aika lailla pureskeltavaa. Hän oli ihmetellyt kokemusta myös ystäviensä kanssa. Jalan paranemista tärkeämpää hänelle oli muistutus, että meillä on muutakin kuin tämä elämä.
Meri-Tuuli Elorinne ”Jippu”: Sain äitini takaisin
Lapsuuteni särkyi vanhempieni eroon ja isäpuolen juopotteluun. Kasvoin alkoholistikodissa, josta minut siirrettiin 12-vuotiaana kasvattikotiin. Tuntui, että äiti ei rakastanut minua, sillä hän valitsi mieluummin alkoholisoituneen miehen kuin minut. Se katkeroitti.
En ollut yhteydessä äitiini yhteentoista vuoteen. Revin hänen lähettämänsä kortit ja vaihdoin puhelinnumeroa, jos hän soitti minulle. Sydämeni oli täynnä ristiriitaisia tunteita äitiä kohtaan. Samalla minulla oli häntä kamala ikävä.
Vuosien ajan äiti rukoili, että löytäisimme yhteyden.
Aikuistuttuani menestyin pop-uralla, mutta elämäni oli sekaisin.
Aikuistuttuani menestyin pop-uralla, mutta elämäni oli sekaisin. Ryyppäsin ja ajauduin toistuvasti rikkoviin ihmissuhteisiin. Vuonna 2013 olin raunio ja hakeuduin psykiatriseen hoitoon.
Raitistuin ja kohtasin oman läheisriippuvuuteni. Näin, että olin ajautunut itse suhteeseen, josta en päässyt irti. Aloin ymmärtää äitiä paremmin, läheisriippuvuudesta edes lapsi ei pysty pelastamaan.
Kun pääsin mielisairaalasta kotiin, soitin ensimmäisenä äidille ja menin tapaamaan häntä sukujuhliin. Halasimme ja itkimme pihakeinussa hiljaa. Oli helpottavaa, kun minun ei tarvinnut vihata äitiä enää. Kun raitistuin, aloin lukea Raamattua. Aloin elää lapsuudesta tutun uskon mukaan.
Kun tulin raskaaksi, muutin lapsuudenkotiini, sillä halusin kohdata sen kaiken. Äiti pyysi anteeksi. Se kesä oli sovinnon aikaa, jolloin itkimme ja rukoilimme paljon. Teimme lapsuudesta tuttuja hyviä asioita: haimme mansikoita, kävimme uimassa ja kiersimme tutuilla paikoilla.
Jumala paransi haavamme. Saimme toisemme takaisin.
Annika ja Ossi Nieminen: Saimme kodin viime hetkellä
Home on pakottanut meidät muuttamaan viime vuosien aikana useasti, mikä on nelilapsisena perheenä ollut välillä rankkaa. Saimme vuokrattua tilavan omakotitalon kahdeksi vuodeksi ja juurruimme uudelle asuinalueelle.
Sitten vuokranantajat kertoivat palaavansa Suomeen ja aloimme etsiä uutta kotia. Rukoilimme koko perhe yhdessä, että löytäisimme sopivan kodin samalta alueelta, ettei lasten tarvitsisi jälleen muuttaa koulua ja syntyneet kaverisuhteet säilyisivät. Rukoilimme myös riittävästi tilaa, jotta voisimme edelleen kutsua vieraita, mistä nautimme.
Toiveitamme vastaavia vaihtoehtoja ei ollut paljon ja aika alkoi loppua. Muuttopäivään oli enää viikko. Olimme käyneet katsomassa erästä myynnissä olevaa taloa jo aikaisemmin kesällä. Lauantaina otimme myyjään yhteyttä ja kysyimme, saisimmeko talon vuokralle. Kuulimme, että koti oli jo luvattu vuokrata heidän ystävilleen, jotka he tapaisivat seuraavana päivänä.
Muuttopäivään oli enää viikko.
Päätimme soittaa myyjille keskiviikkona, jospa tilanne vielä muuttuisi.
Silloin kuulimme, että myyjille oli tullut yllättävä meno sunnuntaista keskiviikkoon, minkä vuoksi sunnuntaille sovittu tapaaminen oli peruuntunut. Ulkomailta muuttavat ystävät eivät kuitenkaan voineet odottaa keskiviikkoon saakka, ja he ehtivät vuokrata kodin muualta.
Perjantaina allekirjoitimme vuokrasopimuksen ja lauantaina aloitimme muuton. Maanantaina edellisen kodin pitikin olla tyhjä.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
