Işık Abla oli nujerrettu musliminainen, joka läheisriippuvaisena ajautui yhä uudestaan väkivaltaisiin parisuhteisiin. Pohjalle pudottuaan hän kohtasi radikaalin rakkauden. Sitä hän julistaa nyt muslimimaailmaan usealla tv-kanavalla.

Oli millenium, uudenvuodenyö, jonka piti olla riehakkaan iloinen ilta kaikille. Automatkasta perheillalliselle tuli kuitenkin kaikkea muuta kuin hilpeä. Işık Ablan mies oli pilvessä ja humalassa, minkä vuoksi hän ajoi holtittomasti auton heittelehtiessä kaistalta toiselle. Takapenkillä istuvat anoppi ja kaksi ja puolivuotias tytär joutuivat seuraamaan etupenkillä käytävää hurjaa riitaa, kun Işık Abla koetti tarttua ohjauspyörään ja saada miehensä rauhoittumaan. Viimein raivostunut mies heitti vaimonsa ulos autosta ja jätti tämän Miamiin johtavalle moottoritielle pimenevään iltaan.

Kun auton takavalot katosivat moottoritien kiivaaseen vilinään, Işık lamaantui järkytyksestä. ”Hän potkaisi minut ulos”, vaimo tajusi hitaasti.

Hakattu ja hylätty

Hätään Işık Abla tottui jo lapsuudessaan Turkissa. Hänen isänsä oli tunnettu naistenmies, joka petti jatkuvasti vaimoaan. Käytös mursi äidin itsekunnioituksen, ja tämä masentui. Pahaaoloaan hän purki hakkaamalla pikku-Işıkiä.

Pienen tytön selviytymisstrategia löytyi uskonnosta. Jo seitsemänvuotiaana hän suoritti viisi päivittäistä rukousta ja paastosi ramadanin aikaan. Hän luki Koraania perusteellisesti. Samalla hän luki kaikkea muutakin, ja kirjojen kanssa viihtyvä menestyi opinnoissaan.

– Jouduin kasvamaan nopeasti. Halusin olla riippumaton miesten määräys­vallasta. Lapsena unelmoin siitä, ettei kukaan nainen joutuisi käymään läpi sitä, mitä äiti koki.

Paetakseen kodin ahdistavaa ilmapiiriä, Işık avioitui teini-ikäisenä. Väkivaltainen avioliitto paljastui vapauden irvikuvaksi.

– Mieheni oli radikaali muslimi, ja yhdessä aloimme kannattaa jihadia.

Miehen potkittavana ja syljettävänä lattialla makaavan naisen unelmat raukesivat tyhjiin.

Samaan aikaan kodin ulkopuolella ahkera työntekijä nousi uraportailla.

– Halusin näyttää kaikille, etten ole tyhmä. Vaikka nautin taloudellisesta menestyksestä, olin alemmuuskompleksista kärsivä, hakattu musliminainen.

Kun aviomies vaati Işıkiä hyppäämään korkeasta talosta veistä kurkulla pidellen, nainen ymmärsi, että säästääkseen henkensä hänen olisi paettava. Hän lähti etsimään vapautta Yhdysvalloista.

Ulkoinen ei muuta sisäistä

– Vaikka ympäristö muuttui, minulla oli sama sydän kuin aiemmin. Olin edelleen yhtä sidottu kuin Turkissa. Olin läheisriippuvainen ja ajattelin, etten pärjää ilman miestä.

Pian hän tutustuikin mieheen, jonka suloiset sanat huumasivat. ”Olet kaunis” ja ”olet niin fiksu” olivat jotain, mitä Işık Abla ei ollut kuullut aiemmin. Hän halusi kuulla lisää.

Pariskunta avioitui pikavauhtia, vain kolmen kuukauden kuluttua ensitapaamisesta. Sitten paljastui, että mies oli narkomaani, joka toivoi perhe-elämän raitistavan hänet. Mutta edes lapsen syntymä ei rauhoittanut menoa. Jälleen Işık oli ansassa.

”Miksi vihaat minua?”

Tuona millenium-yönä mies oli kaasuttanut tiehensä. Işık Ablan kohdalla moni auto hiljensi, ja avonaisista ikkunoista kysyttiin hintaa. ”He luulevat minua prostituoiduksi”, Işık tajusi järkyttyneenä. Autojen suhahtaessa ohi, hän tunsi itsensä lohduttoman yksinäiseksi.

”Jumala, miksi vihaat minua näin paljon? Auta minua!” Işık huusi kohti pimeää taivasta ensimmäistä kertaa eläessään omalla äidinkielellään, turkiksi.

Halusin näyttää kaikille, etten ole tyhmä. Vaikka nautin taloudellisesta menestyksestä, olin alemmuuskompleksista kärsivä, hakattu musliminainen.

Viimein pysähtyneen auton ikkunan takaa paljastui huolestuneen naisen kasvot. ”Olet pulassa, mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi ystävällisesti.

Kuultuaan Işıkin tarinan, nainen lupasi auttaa, mutta ensin he menisivät yhdessä perheillalliselle, jonne naista jo odotettiin.

– Olin niin tottunut väkivaltaan, että ihmettelin, miksi hän halusi auttaa minua. Nainen vastasi minulle: ”Mitä Jeesus tekisi? Jumala lähetti minut hakemaan sinut, hyppää kyytiin.”

Halaus sulattaa potkitun panssarin

Illallisella kaikki ottivat hämmentyneen Işık Ablan lämpimästi vastaan.

– Itkin sinä iltana kamalasti, sillä heidän rakkautensa oli niin ylitsevuotavaa. En ollut tottunut halauksiin, mutta he kaikki halusivat halata minua, nainen muistelee.

Ensikosketus kristittyihin oli käänteentekevä muslimille. Pian illan jälkeen hän pääsi asumaan kristityn naisen kotiin yhdessä tyttärensä kanssa ja haki avioeroa jo toista kertaa elämässään. Epäonnistumisen tunne oli murskaava.

– En tiennyt, mihin uskoa. Ajattelin, etten kelpaa Allahille enkä kenellekään.

Sitkeä nainen sai töitä yrityksestä, jossa kristitty pomo piti päivittäin raamattupiiriä. Işık Abla päätti osallistua vain miellyttääkseen esimiestään. Ennen ensimmäistä kertaa hän sanoi itsekseen: ”Allah, olen muslimi ja kuolen muslimina. En halua olla missään tekemisissä kristittyjen kanssa. Hehän uskovat kolmeen jumalaan.”

Mutta astuessaan pikkuiseen huoneeseen, hän aisti iloa ja rauhaa.

Rakkaus kurkottaa kohti

Kokemastaan kristittyjen ystävällisyydestä huolimatta Işık Abla tunsi olevansa umpikujassa. Eräänä aamuna vuonna 2000 hän vei tyttärensä päiväkotiin, mutta työhuoneeseen päästyään Işık alkoi suunnitella itsemurhaa.

– Itkin vessassa ja taistelin jumalan kanssa. Miksi olet hylännyt minut? Miksi vihaat minua? kyselin.

Astuessaan ulos naistenhuoneesta, esimies kutsui Işıkin huoneeseensa.

– Ajattelin, että hän antaa minulle potkut, kun ramppaan koko ajan vessassa itkemässä.

Pyydettyään Işıkiä sulkemaan oven, esimies sanoikin jotain odottamatonta: ”Tiedän, että tämä kuulostaa hullulta, mutta Herrani Jeesus kertoi minulle, mitä aiot. Hän kehotti minua sanomaan sinulle: ”Sinua ei ole hylätty. Hän rakastaa sinua niin paljon, että kuoli puolestasi ristillä.”

Mies jatkoi kuvaamalla, miten Işıkiä oli kohdeltu kaltoin lapsuudestaan saakka, ja nainen ymmärsi, ettei esimies voinut mitenkään itse tietää niitä asioita hänestä. Kun hän lopuksi kysyi, halusiko Işık ottaa Jeesuksen vastaan, lattialle polvistunut nainen ei miettinyt hetkeäkään.

– En ymmärtänyt koko evankeliumia tai kolminaisuutta, mutta tiesin, että Jeesus on todellinen ja esimieheni kautta hänen rakkautensa kurkotti minua kohti.

”Elä minulle”

Pohjalta nostettu kertoi aarteestaan kaikkialla. Işık Abla ahmi Raamattua ja kävi raamattukursseilla. Seurakunnasta tuli hänen sairaalansa. Sisäisen parantumisen tie oli pitkä ja vaati useiden vuosien terapian ja sielunhoidon.

– Olin ankara itselleni, sillä olisin halunnut tulla ehjäksi heti. Minun täytyi kohdata pelkoni, turvattomuus, viha, alemmuudentunne ja anteeksiantamattomuus. Se oli jumalallista sydänkirurgiaa.

Ulkoisesti toimitusjohtajan paikalle kivunneen elämä oli hyvää. Vapaa-ajallaan hän nautti saadessaan todistaa seurakunnissa. Myöhemmin hän avioitui pastorin kanssa. Pian moni alkoi nähdä hänessä aseen muslimien tavoittamiseksi, ja häntä kyseltiin televisiotyöhön. Işık ei innostunut.

– Ajattelin, että menkööt helvettiin, kun ovat valinneet pimeyden. Minua pyydettiin kuitenkin rukoilemaan ­asian puolesta. Lupauksistani huolimatta en rukoillut tätä muutamaan vuoteen.

Tarvittiin taivaallista taivuttelua. Eräässä aamuhiljentymisessään Işık Abla koki Jeesuksen kysyvän itseltään, aivan kuin Pietarilta kolme kertaa, ”Rakastatko sinä minua?”

– Vastasin kolmesti kuin muslimi: ”Rakastan sinua, kuolisin puolestasi.” Mutta Jeesus sanoi: ”En halua, että kuolet puolestani, vaan että elät minulle.” Tajusin, että se tarkoitti muslimien tavoittamista.
Işık valitti, ettei hänellä ollut taakkaa heidän vuokseen.

– Pyysin taakkaa, jotta olisin intohimoinen. Herra vastasi: ”Tämä on minun taakkani. Saat sen verran, mitä jaksat kantaa.”

Rukoushetken jälkeen Kanal Hayat -televisiokanavalta soitettiin ja kysyttiin, olisiko Işık vihdoin valmis tv-ohjelmaan. Oli vuosi 2009.

Vihaa väkevämpi

Alku oli raju. Suku Turkissa hylkäsi televisiossa evankeliumia julistavan naisen. Aina tukea ei löytynyt seurakunnastakaan. Alussa palaute oli enimmäkseen vihapostia.

– Vastasin itse kaikkiin viesteihin itkien. He kirjoittivat kaikista heikkouk­sistani. Pelko lamautti, ja näin painajaisia.

Rukouksen jälkeen ymmärsin, että minun oli vastattava hänelle: ”Minun Herrani Jeesus kehottaa rakastamaan vihollisia. Sinun elämäntehtäväsi on tappaa minut. Minun elämäntehtäväni, viimeiseen hengenvetooni saakka, on rakastaa sinua.”

Işık Abla päätti kuitenkin jatkaa sinnikkäästi. Yhä uudestaan hän on nähnyt, kuinka evankeliumi päihittää vihan.

Muutama vuosi sitten Işık Abla sai sähköpostia Iranin ja Irakin rajalla asuvalta mieheltä. Tämä oli ottanut itsestään kuvan, jossa piti rinnallaan kahta rynnäkkökivääriä ristissä.

Viesti oli ytimekäs: ”Viimeiseen hengenvetooni saakka, elämäntehtäväni on tappaa sinut.”

– Teini-ikäisen tyttären äitinä minua vaivasi, että mies oli selvittänyt osoitteeni. Mietin todella, voisiko hän olla vaaraksi perheellemme.

Asian puolesta rukoiltiin televisiokanavan rukousryhmässä, mutta työhuoneeseen palattuaan Işık koki olonsa levottomaksi.

– Minun täytyi painia tämä asia Jeesuksen kanssa. Rukouksen jälkeen ymmärsin, että minun oli vastattava hänelle: ”Minun Herrani Jeesus kehottaa rakastamaan vihollisia. Sinun elämäntehtäväsi on tappaa minut. Minun elämäntehtäväni, viimeiseen hengenvetooni saakka, on rakastaa sinua.”

Vastaus kilahti sähköpostiin viikkojen kuluttua: ”Et tainnut ymmärtää, kuinka vaarallinen mies olen. Olen raiskannut ja murhannut. Olen hakannut vaimoni koomaan. Puhut rakkaudesta, mutta se ei voi tarkoittaa minun kaltaistani miestä.”

Işık kirjoitti takaisin: ”Kaiken kattava rakkaus pitää sisällään kaiken kattavan armon.”

Seuraavassa sähköpostissa mies lähetti ainoastaan puhelinnumeronsa.

– Varmistin ensin turvallisen linjan ja soitin hänelle. ”Menenkö polvilleni?” mies kysyi ja sain johdattaa hänet uskoon.

Rohkea unelma

Işık Ablasta kääntymisestä puhuminen kuulostaa joukkueen vaihtamiselta. Hän ei kutsukaan muslimeja vaihtamaan islamin kristinuskoon. Sen sijaan hän muistuttaa yhä uudestaan suhteesta elävään Jeesukseen. Naisen rohkea unelma on nähdä muslimimaailman kääntyvän Jeesuksen puoleen omana elinaikanaan. Se ei toteudu ilmaiseksi.

– Se vaatisi kristityiltä itselle kuolemista. Meidän tulee luovuttaa elämämme, hyvinvointimme, suunnitelmamme ja rahamme hänelle.

Voittoja hänkään ei ole saanut helpolla.

– Tämä on kovaa työtä, ja on vaikea löytää sitoutuneita ihmisiä, jotka kestävät jatkuvan taistelun.

Kolme vuotta sitten Işık Abla oli puhujamatkalla Istanbulissa. Armenialaiseen seurakuntaan häntä saapuivat kuuntelemaan myös hänen vanhempansa.

– Isäni on todella rasistinen, sillä hänen sukunsa aikanaan tappoi armenialaisia, joten oli jo ihme, että hän astui armenialaisten kirkkoon. En tiedä, mikä hänen sydämensä tila on nyt, mutta ainakin tuossa tilaisuudessa hän rukoili Jeesusta sydämeensä itkien kuin lapsi.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!