Kamal Jafi pettyi islamiin ja uskoo nyt Jeesukseen
– Jeesus on pelastajani ja Herrani. Rakkautta, jonka Jeesus tarjoaa, ei löydy mistään muualta, Kamal Jafi sanoo. Kuva: Matti Korhonen
Kamal Jafin lapsuuden varhaisimmat muistikuvat ovat pakolaisleiriltä Irakista. Pakolaisleiri oli tiheästi asuttu, levoton ja epähygieeninen alue.
– Kaikki varoivat koko ajan jotain. Minullekin sanottiin koko ajan: älä mene tuonne tai tuonne. Välillä mietin, onko minulle syntynyt siitä käärmefobia.
Pakolaisleirillä Kamal sairasti koleran. Se imi hänet niin kuiviin, että hengenlähtö oli lähellä. Sairaalalla oli puutetta lääkkeistä, eikä suurin osa lääkäreistä osannut Jafien puhumaa kurdia. Lopulta isä löysi kurdia osaavan lääkärin, joka piti Kamalin tilannetta hyvin vaikeana.
– Hän sanoi isälle: ”Pahalta näyttää. Sinuna varautuisin hautajaisten järjestämiseen.”
Ihmeen kaupalla löytyi kuitenkin lääke, joka tehosi.
– Tämä on elämäni ensimmäisiä ihmeitä. Kaiken todennäköisyyden mukaan minun olisi pitänyt kuolla.
Kamal Jafi
- Keravalla asuva suomenkurdi.
- Syntynyt Iranissa vuonna 1987. Muutti Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1995.
- Perhe: Vaimo Anna, viisivuotias tytär ja tyttövauva.
- Työskentelee Helsingin kaupungin Toivo-palveluissa. Toivo-toiminnan tarkoituksena on tukea lasta ja perhettä tilanteissa, joissa rikokset, päihteet tai vakava käytös haastavat arkea.
- Aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, puoluepoliittisesti sitoutumaton. Kirjoittaa blogia Uusi Suomi Puheenvuoro -alustalla.
Saapuminen Suomeen oli šokki
Pakolaisleirille Kamal Jafin perhe oli lähtenyt Iranista, jossa hänen isänsä oli kuulunut oppositiopuolueeseen.
– Hän oli lähtenyt kurdisissien kanssa taistelemaan islamistista hallintoa vastaan. Ja siinä kävi huonosti. Isä jäi sotavangiksi pariksi vuodeksi.
Kohtelu vankilassa oli julmaa. Päästyään kotiin Kamalin äiti ei enää tunnistanut miehensä kasvoja. Pariskunta totesi, ettei elämä voi jatkua tällaisena. He halusivat taata lapsilleen turvallisemman ja paremman elämän.
Irakin puolelle päästyään heille tuli ajatus päästä pakolaisohjelmaan. Parin vuoden pakolaisleirillä odottelun jälkeen perhe valittiin YK:n pakolaisohjelmassa Suomeen.
Seitsemänvuotiaalle Kamalille saapuminen Suomeen ja Karjaalle oli šokki.
– Ihmettelin aluksi, miksi kaikki ovat niin iloisia koko ajan. Tämä ei varmaan ole se mielikuva, mikä monella on suomalaisista. Jälkeenpäin olen miettinyt, johtuiko se jääkiekon maailmanmestaruudesta.
Kamal oppi suomen vuodessa
Elettiin siis vuotta 1995. Siihen aikaan maahanmuuttajia oli paljon vähemmän kuin myöhempien muuttoaaltojen jälkeen.
– Ihmiset olivat avoimen kiinnostuneita, keitä me olemme. Ihmiset halusivat tutustua meihin, kohtelivat meitä tosi kauniisti ja olivat tosi avuliaita.
Ensimmäisessä vuodessa oli pienelle pojalle kuitenkin sulattelemista.
– Missä olen, keitä nämä ihmiset ovat, miksi he näyttävät erilaiselta kuin minä, mikä tämä kieli on ja miten minun pitäisi olla täällä? Kamal Jafi kysyi.
Ruoasta ei enää ollut puutetta, eikä sotaa tarvinnut pelätä.
– Yhtäkkiä ei enää ollut pelon tunnetta koko ajan. Mietin, onko tämä totta.
Leluja Kamalilla ei ollut, mutta kavereita löytyi jalkapallon pihapeleistä. Aluksi täytyi kommunikoida viittomalla, mutta lopulta Kamal huomasi ymmärtävänsä muiden puhetta.
– Vuoden sisällä osasin jo täydellisesti suomea.
Kamal Jafi arvostaa isänsä antamia neuvoja.
– Hän sanoi, että me olemme toistaiseksi vieraita täällä. Jos haluat kunnioitusta, sinun pitää ansaita se. Jos haluat edetä elämässäsi, opettelet kielen.
Isä ei suvainnut sitä, että vastaanottavan maan ihmisistä puhutaan pahaa.
Eikö Jumala osaa muuta kuin arabiaa?
Kamal Jafin isä oli tuohon aikaan ateisti ja äiti muslimi. Islam tuli siis imettyä äidinmaidossa. Lapsena Kamal seurasi muiden muslimien esimerkkiä ja pyrki rukoilemaan viisi kertaa päivässä. Silloin tällöin he vierailivat moskeijassa Tammisaaressa tai Turussa. Mutta jo varhain Kamal alkoi kyseenalaistaa uskonnollisia asioita.
– Minulle ei riittänyt se, että minulle vain myydään jokin asia tai ajatus ilman mitään selitystä.
Kymmenvuotiaasta alkaen hän alkoi miettiä, kuka Jeesus on ja miksi muslimit ja kristityt uskovat hänestä eri tavalla. Monet islamiin liittyvät uskomukset ja käytännöt herättivät myös pohdintaa.
– Kysyin uskonoppineilta, miksi minun pitää rukoilla arabian kielellä, jota en edes ymmärrä. Eikö Jumala osaa muita kieliä? Tai miksi minun pitää rukoilla kääntyen Mekan suuntaan. Eikö Jumala kuule, jos rukoilen toiseen suuntaan?
Kysymyksiä ei kuitenkaan otettu vakavasti, vaan ne synnyttivät paheksuntaa ja moitteita.
– Mitä huonommin minulle vastattiin, sitä enemmän aloin tutkia asioita. Minussa heräsi epäilys, että minulta salataan jotain.
Muhammedista ei ollut roolimalliksi
Kamal Jafia häiritsi islamissa myös tekopyhyys. Muslimiksi itseään kutsuvat joivat alkoholia ja kävivät bilettämässä, vaikka uskonto kielsi sen. Joskus Jafien kotona vieraili hyvin uskonnollisia muslimeja, jotka alkoivat huomautella perheen elämäntavoista. He kysyivät, miksi siskoilla ei ollut huivia päässä tai miksi Kamal pelasi Pokemonia, joka oli kuulemma syntiä.
Viimeinen pisara oli kuitenkin se, kun Kamal alkoi kysyä profeetta Muhammedista. Miksi Muhammed korotettiin yli Jeesuksen? Puhuuhan Koraani Jeesuksesta kauniisti. Hän on opettaja, profeetta, synnitön, palaa takaisin tuomitsemaan. Miksi Muhammed oli muslimien roolimalli?
– Aloin lukea Muhammedin elämästä Haditheista, islamilaisesta perimätiedosta. Sieltä löytyy hyviäkin juttuja, kuten että hän antoi almuja köyhille ja puhui vanhempien kunnioittamisen puolesta.
– Mutta sitten siellä kerrottiin hänen valloituksistaan ja orjuuttamisistaan. Hänellä oli useita vaimoja, joista yksi oli yhdeksänvuotias. Kuinka tällainen henkilö voisi olla minun roolimallini tässä maailmassa? Minä en voisi seistä tällaisen takana.
Kamal vertaili myös Muhammedin saamaa ilmestystä Jeesuksen elämän todistajiin. Muhammed kertoi kohdanneensa luolassa enkeli Gabrielin, joka välitti hänelle Jumalan ilmoituksen. Kaikki perustui tähän kokemukseen, jota Muhammed itsekin aluksi epäili. Muhammed kuitenkin uskoi serkkuaan ja vaimoaan, jotka pitivät ilmoitusta aitona. Jeesuksen sanoilla ja teoilla sen sijaan oli silminnäkijät.
Kirkkaus yllätti Korson sillalla
Kamal Jafista alkoi tuntua siltä, että hänelle on valehdeltu koko hänen elämänsä ajan. Hän muistelee olleensa 16- tai 17-vuotias, kun hän ensimmäistä kertaa nousi äitiään vastaan ja sanoi: ”Te olette tekopyhiä kaikki.”
– Minulla oli vahva tunne, että elin valheessa. Olin vihainen, katkera ja surullinen. Itkin usein sitä, miksi tämä ei voinut olla helppoa. Miksi minulle ei riitä se, mikä kaikille muille riittää?
Täysikäisyyden kynnyksellä Kamal ilmoitti ensin vanhemmilleen, ettei hän ole enää muslimi. Kesti kuitenkin aikaa ennen kuin hän saattoi sanoa sen muille.
Parin vuoden päästä siitä tapahtui jotain ihmeellistä. Kamal Jafi seisoi Korson sillalla Lumon lukion vieressä sisimmässään tyhjä olo.
– Sitten katsoin taivaalle ja sanoin mielessäni: ”Jumala, jos olet siellä jossain, tee jotain.”
Yhtäkkiä kaikki hänen ympäriltään katosi ja muuttui valkoiseksi. Ainoa, minkä hän näki, oli kaide, josta hän piti kiinni.
– Sitten tunsin valtavan ison sylin, joka tarttui kiinni ja kuulin selkeästi sanat: ”Sinulla ei ole mitään hätää. Minä olen tässä.”
Ensimmäistä kertaa Kamal tunsi, että viha ja katkeruus olivat poissa. Ajantaju katosi. Kamal mietti jo hetken, onko hän saanut sairaskohtauksen, mutta siitä ei ollut kysymys. Sitten kirkkaus hälveni, ja hän lähti kävelemään pois hämmentyneenä, mutta onnellisena.
– Tunsin sellaista rakkautta, mitä ei voi kuvailla. Se poikkesi siitä, miten ystävät tai vanhemmat rakastavat minua.
Muutaman vuoden hutilaukaus
Vuosia kului, ja aina välillä Kamal Jafi pohti tuota ihmeellistä kokemusta. Mitä siinä oikein tapahtui? Hän halusi saada vastauksen. Hän ymmärsi, että Jumala puhui hänelle, mutta kuka tämä Jumala oli ja kuinka hänet voisi löytää?
– Sitten tapahtui hutilaukaus. Löysin uskonnollisen yhteisön nimeltä bahai.
Bahai-uskoiset olivat suvaitsevaisia ja maailmaa syleileviä. He sanoivat uskovansa, että juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat yhtä lailla oikeassa. Ihminen on vain rajallinen ymmärtämään koko isoa kuvaa.
– Hetken aikaa se tuntui hyvältä idealta. He ottivat minut avosylin vastaan eivätkä närkästyneet kysymyksistäni. Siellä ei myöskään ollut myrkyllistä auktoriteettia, jota olin islamin sisällä aikoinaan kokenut.
Kamal oli bahaissa mukana muutaman vuoden. Jossain vaiheessa hän huomasi, ettei löydä rauhaa uskonnon parista.
– Palasin jälleen Jeesukseen. Miten se kaveri eli ja opetti ja mitä sille tapahtui? Miten Muhammed, Jeesus, Krishna ja muut jumalat voivat kaikki olla oikeassa? Niinpä aloin lukea Raamattua.
Kamal luki Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja alkoi pohtia, mitä jos kristityt ovat olleetkin koko ajan oikeassa.
– Jossain vaiheessa oivalsin hengellisellä tasolla, että minähän olen tiennyt tämän koko ajan. En vain ole halunnut törmätä tähän asiaan, koska olen ollut liian ylpeä siihen, että minun pitäisi nöyrtyä Jeesuksen edessä. Että enää ei riitäkään se, että minä kykenen, minä ratkaisen, minä päättelen.
Kerrankin joku vastasi kysymyksiin
Seitsemän vuotta sitten Kamal Jafi tapasi Annan. Molemmat asuivat samalla alueella, Helsingin Alppilassa. Kamal oli saanut juuri ensimmäisen vakituisen työnsä nuorisotyössä. Hänellä oli ensimmäinen oma asunto, ja elämä muutenkin hymyili.
Anna oli kristitty. Nyt Kamalilla oli joku, jonka kanssa hän saattoi keskustella Raamatusta, Jeesuksesta ja uskonasioista. Hän pommitti Annaa kysymyksillä. Samalla hän tiesi, ettei hän kysynyt kyseenalaistaakseen Jeesuksen, vaan hakeakseen vahvistusta sille, minkä hän jo tiesi todeksi.
– Anna vastasi minulle täsmällisesti ja rakkaudella. Ensimmäisen kerran elämässäni joku näki vaivaa vastatakseen kysymyksiini.
Jossain vaiheessa Anna huomasi, että Kamal uskoi Jeesuksen synnittömyyteen, ristiinnaulitsemiseen, ylösnousemukseen ja paluuseen. Anna pyysi Kamalia kakistamaan ulos sen, mitä hän jo uskoi.
– Ja sitten sanoin ääneen, että uskon Jeesukseen. Se oli vahvistus ja sinetti, mitä oli kuulunut tapahtua. Oli vapauttavaa sanoa ääneen se, minkä olin tiennyt jo pidempään.
”Ulkoisesti olen samanlainen, mutta sisin on muuttunut”
Annan ja Kamalin häitä vietettiin 22.2.2020. Pariskunta alkoi käydä Helsingin vapaaseurakunnassa. Kamal otti yhteyttä seurakunnan pastoriin, joka kävi hänen kanssaan kastekeskustelun. Keväällä 2020 Kamal kastettiin.
– Sen jälkeen mikään maailmassa ei ole voinut horjuttaa uskoani. Ihan sama, onko minulla hyvä vai huono päivä. Nyt on vapaus siitä, että minun ei tarvitse enää etsiä totuutta. Ja minulla on rauha siitä, etten ole enää ikinä yksin.
Uskoontulo tarkoitti totaalista muutosta Kamalin elämässä.
– Ulkoisesti olen ehkä samanlainen, mutta sisin on muuttunut täysin. Siinä missä ennen sisälläni oli vihaa, katkeruutta ja kateutta, nyt tilalle on tullut Jumalan rauha ja rakkaus.
Kysymys ja vastaus
Mikä on parasta isyydessä?
– Se, miten oma lapsi katsoo sinua ja sanoo ”isi”. Mielestäni se on äärettömän kaunista.
Millaisia ovat tähtihetket työssäsi nuorten parissa?
– Ehdottomasti nuoren luottamuksen voittaminen ja se, kun saa nähdä heidän onnistuvan ja ottavan askelia eteenpäin elämässään.
Mitä haluaisit sanoa maahanmuuttajille?
– Kun tulette tähän uuteen kotiin, jonka muut ovat rakentaneet, vaalikaa sitä kuin oman lähtömaanne kotia. Olette saaneet sellaisen lahjan, jonka harvat saavat. Maailmassa on monta miljardia ihmistä, joilla ei ole ikinä mahdollisuutta asua Suomessa, tässä turvallisessa ympäristössä ja näillä mahdollisuuksilla.
– Älkää rakkaat ostako uhriasemaa. Kun tulette tänne, täällä on yhtä paljon huonosti käyttäytyviä kuin lähtömaassanne. Se ei ole mikään uutinen, että täällä on niitä, jotka käyttäytyvät huonosti. Mutta älä ala määrittää itseäsi ja muita sen perusteella. Jos ostat uhriaseman, alat luomaan tekosyyn sille, miksi et kouluttaudu, opi kieltä, työllisty, menesty ja toteuta unelmiasi. Katso integroituneita maahanmuuttajia, jotka ovat menestyneet Suomessa koulutustasolla, työelämässä tai muulla tavalla.
Mitä haluat sanoa suomalaisille kristityille?
– Suhtautukaa maahanmuuttajiin samalla tavalla kuin keneen tahansa Kalleen, Merviin, Seppoon tai Kerttuun. Muistakaa, että Jeesus näytti enemmän niiltä maahanmuuttajilta kuin suomalaiselta.
– Ottakaa maahanmuuttajia rohkeammin mukaan. Viettäkää aikaa heidän kanssaan. Sen sijaan, että aloitatte evankelioimisella, aloittakaa sillä, että olette ihmisiä ihmisille. Ja kun he oppivat luottamaan sinuun, menkää yhdessä vaikkapa kirkkoon.
Piditkö artikkelista? Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
”Halusin olla itsenäinen, mutta ymmärsin, ettei se naisena ja vammaisena olisi Iranissa mahdollista”
