Pettynyt tarvitsee lohduttajan

Elämä on muuttumista ja kasvamista, mutta mitä tehdä silloin, kun ei pysty hallitsemaan omia pettymyksiään? Pastori, terapeutti ja kirjailija Seppo Jokinen on tavannut vastaanotoillaan kymmenien vuosien ajan pettyneitä ihmisiä. Pettymyksessä on yksinkertaisimmillaan kyse siitä, etteivät odotukset täyttyneetkään. Sen hän on kokenut itsekin, useita kertoja – jo lapsena. – Kun minua ei vielä ollut, isäni lähti...

seppojokinen-OK

Elämä on muuttumista ja kasvamista, mutta mitä tehdä silloin, kun ei pysty hallitsemaan omia pettymyksiään?

Pastori, terapeutti ja kirjailija Seppo Jokinen on tavannut vastaanotoillaan kymmenien vuosien ajan pettyneitä ihmisiä. Pettymyksessä on yksinkertaisimmillaan kyse siitä, etteivät odotukset täyttyneetkään.

Sen hän on kokenut itsekin, useita kertoja – jo lapsena.

– Kun minua ei vielä ollut, isäni lähti rintamalle. Siellä palvellessaan hän sai kaksi kirjettä. Toisessa kaveri ilmoitti, että isän nainen viettää aikaa saksalaissotilaan kanssa. Toisessa äitini ilmoitti olevansa raskaana. Isäni yhdisti väärin nämä kaksi asiaa, ja niin hän alkoi vihata minua jo kohdussa ollessani.

Isä palasi rintamalta juoppona ja väkivaltaisena. Vaimo ja lapsi joutuivat useita kertoja lähtemään juosten kotoaan etsimään turvaa.
Pettymys isään ja tämän käytökseen oli niin rajua, että vanhempana pojan teki mieli tappaa hänet. Käytännössä mielenosoitus tapahtui niin, että hän pisti välit totaalisesti poikki kymmeneksi vuodeksi.

Pettymys on otettava käsittelyyn

On lukuisia asioita, joihin ihminen voi pettyä: itseensä, puolisoonsa, työhönsä, ystäviinsä jne.
Sellaisessa tilanteessa monilla on taipumus rankaista itseään ja tehdä elämästä vielä kurjempaa. Ei vastata puhelimeen, eikä avata ovea. Vedetään verhot ikkunoiden eteen ja hautaudutaan peittojen alle.

Seppo Jokisen neuvo on hakeutua toisen ihmisen luo.

– On tärkeää, ettei tunnetta suljeta ja padota sisimpään. Jos niin tekee, siitä voi tulla sydämeen pimeä alue, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja saa kasvaa.

Suomessa riittää niitä ihmisiä, joilla on paljon surua sydämessään. Moni on kantanut taakkoja hiljaisena lapsuudestaan saakka.

– Siitä yksi osoitus on se, että Kirkan levy, Sä surun pyyhit silmistäni pois, on Suomen kaikkien aikojen myydyimpiä!

”Voimme valita sen, että etsimme lohdutuksen”

Seppo Jokisen mielestä pettymyksen hetkellä pitää tehdä ratkaisuja. On suostuttava myöntämään, että tarvitsemme toista ihmistä ja tarvitsemme Jumalaa. On päätettävä se, että etsii lohdutuksen, nousee ja menee eteenpäin.

– Näin voi vastata myös Jeesukselle, joka pettymyksenkin hetkellä kysyy Raamatun sanoin: Mitä sinä tahdot, että minä sinulle tekisin?
Apu tiivistyy Psalmin 94 jakeeseen: Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon.

Lue juttu kokonaisuudessaan Uuden Tien numerosta 46. Tilaa Uusi Tie -lehti tästä.