Oman juttunsa voi löytää aikuisenakin

Kun Minna Ylimäki-Hemminki tajusi haluavansa tehdä taidetta, hän kokeili jotain, mihin kovinkaan moni muu ei ryhtyisi: hän alkoi soitella taiteilijoille ja pyytää yksityisopetusta.

Reilusti yli vuotta myöhemmin on helppo sanoa, että tekniikka kannatti. Pelkästään toukokuussa Minnalla oli viitisenkymmentä korutilausta, ja hänen oman Helmihetki-yrityksensä nettisivut ovat parhaillaan työn alla. Yksi korumalli on myynnissä jopa Sacrumilla.

– Nyt on aivan ihana luomisen kausi ja vaihe. Olen tosi onnellinen, että tämä maailma on avautunut, Minna iloitsee.

Omakotitalon yläkerrassa kahden pöydän ääressä syntyy paitsi käsintehtyjä koruja, myös maalauksia. Korut henkivät kristillistä symboliikkaa. Taulut täyttyvät muun muassa ruusuista, mekoista ja pupuista.

Minnan mukaan pupu on jopa siinä määrin maailman söpöin sana, että hän nimittää siten lapsiaan, ja siksi se on myös oiva valinta taulujen aiheeksi. Väitettä on vaikea kiistää katsellessaan tauluista hellyttävästi tapittavia hahmoja.

Nyt on aivan ihana luomisen kausi ja vaihe. Olen tosi onnellinen, että tämä maailma on avautunut.

Oman taiteilijuutensa Minna löysi elämän hiljennyttyä koronan myötä keväällä 2020. Hän oli rukoillut pidempään omaa harrastusta. Maalaaminen oli lopulta luonteva valinta, sillä Minnan nykyinen aviomies Panu Hemminki on työskennellyt taiteilijana jo pidempään. Kotoa löytyivät valmiiksi maalit ja opettaja.

Korut taas olivat aivan uusi maailma. Niiden tekemiseen perusopetus pitikin etsiä muualta. Silloin taitelijoille soitteleminen tuli mukaan kuvioihin.

– Jos tykkään jonkun taiteesta, soitan hänelle ja kysyn, annatko minulle yksityisopetusta. On aika mielenkiintoista, mitä se on avannut. Kyllä jotkut sanovat, että eivät halua, mutta pääasiassa taitelijat ovat olleet otettuja.

Hammassärky parani rukouksella

Minna Ylimäki-Hemminki on paljon muutakin kuin taiteilija ja korusuunnittelija, esimerkiksi aviovaimo, äiti, teologi ja viestinnän asiantuntija. Puhetta täydentää usein nauru, ja kertomansa perusteella Minnaa voisi kuvailla myös sosiaaliseksi ja toimeliaaksi. Päivätyö, yritys, harrastukset ja perheen pyörittäminen onnistuvat kuulemma siksi, että nainen on hyvä nukkumaan ja pystyy ottamaan päiväunia.

Mutta nukkuminen ei aina riitä. Minnan elämässä on ollut paljon sellaista, mistä ei pelkästään hyvillä yöunilla selvitä. Siksi hän puhuu nyt lämpimästi äidistään ja siitä, millaiset eväät sai lapsuudenkodistaan, jossa luottamus Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen alkoi rakentua.

– Usko on ollut ihanasti elämässä kiinni olevaa. Olen nähnyt, että se oikeasti kantaa ja rukoukseni kuullaan.

Jo lapsena Minna muistaa kovan yöllisen hammassäryn parantuneen, kun he äidin kanssa rukoilivat ja äiti laittoi kätensä särkykohdan päälle. Konkreettiset rukousvastaukset ovat kantaneet Minnaa vaikeuksien läpi ja luoneet luottoa Jumalaan. Juuri niistä hän haluaakin erityisen mielellään kertoa.

Siinä missä monet muistavat tarkasti päivän, jolloin he tulivat uskoon, muistaa Minna sen, milloin hänelle valkeni, että hän hakee opiskelemaan teologiaa.

– Seitsemästoista ensimmäistä yhdeksänkymmentäneljä, hän sanoo edelleen hetkeäkään epäröimättä.

Tie omalle alalle ei ollut täysin suora. Vielä lukion jälkeen Minna ei tiennyt, minne oli menossa, joten hän lähti ystävänsä houkuttelemana Helsingin Evankelisen Opiston viestintälinjalle. Hän viihtyi, mutta kaipasi jotain muutakin. Vastaukseksi nousi teologia. Viestintä pysyi yliopistossa mukana sivuaineena, ja uransa hän on sittemmin tehnyt viestintätehtävien parissa.

Avioero pysäytti

Lapualla varttunut Minna Ylimäki-Hemminki jäi opiskelujen jälkeen Etelä-Suomeen. Hän meni naimisiin ja sai kaksi lasta.

Esikoistyttärensä syntymän jälkeen hän kärsi vuoden verran synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, johon ei osannut hakea apua. Pahaan oloon tottui, mutta Minna oli siinä mielessä onnekas, että masennus hellitti itsekseen ajan kanssa. Kun hän alkoi odottaa hieman myöhemmin poikaansa, hän irtisanoutui Espoon kaupungilta ja jäi kotiäidiksi miehensä työn vuoksi.

Sitten tapahtui jotain, jota papin kanssa naimisiin mennyt Minna ei ollut osannut odottaa.

– Olin tietenkin ajatellut, kun naimisiin menin, että hänen kanssaan olen loppuelämäni. Olikin kauhean kova paikka, kun tuli ero ja puoliso löysi toisen. Minä jäin pienten lasten kanssa yksin. Se oli elämän pysäyttävä juttu.

Kolme kuukautta Minna nuoli haavojaan vanhempiensa kotitalon yläkerrassa, jonne hän lasten kanssa palasi. Sitten hän ymmärsi, että oli pakko päästä töihin ja etsiä jotain muuta ajateltavaa. Jumala sai kuulla hyvin tarkasti suunnatun rukouksen: Lapuan Sanomat voisi olla hyvä paikka aloittaa työt.

– Kolmen tunnin päästä minulle soitettiin Lapuan Sanomista, että tuletko töihin. En ollut kenellekään sanonut siitä rukouksesta. Olin tullut muutama kuukausi sitten Lapualle, eikä kenenkään olisi kuulunut tietää, että olen täällä. Myöhemmin selvisi, että siellä oli sattumalta yksi kesätyöntekijä, joka oli tiennyt, että minä olin tullut takaisin.

– Oli aivan välttämätöntä minun selviämiseni kannalta, että pääsin töihin. Sitten rupesi elämä taas voittamaan.

Korkeintaan muutamaksi viikoksi luvattu pesti venyi puolivuotiseksi, jonka jälkeen Minnalle avautui paikka Seinäjoen seurakunnan tiedottajana. Kahdeksan vuotta myöhemmin Minna sai palata kotiseurakuntaansa Lapualle tiedottajaksi ja viestinnän asiantuntijaksi. Siinä työssä hän on ollut nyt kuusi vuotta.

”Kaikissa herätysliikkeissä on paljon arvokasta”

Etelä-Pohjanmaalle palaaminen sopi Minnalle siinä mielessä hyvin, että hän sai ympärilleen enemmän sukulaisia ja ystäviä kuin Etelä-Suomessa. Ystäväpiiristä tulikin monipuolinen jo lapsuudessa.

– Äitini on ollut aina avarasydäminen. Olen oppinut siihen, että olemme käyneet tosi monissa herätysliikkeissä, kesäjuhlilla ja tapahtumissa. Olen saanut äidiltäni sen, että voin mennä joka paikkaan avoimin mielin, mikä on hienoa. Minulla ei ole ennakkoluuloja.

– Kaikissa herätysliikkeissä on paljon ihanaa ja arvokasta. Ajattelen, että se sopii tähän työhöni seurakunnan viestinnän asiantuntijana, sillä minun pitää olla tasapuolinen kaikille herätysliikkeille.

Vaikka nuorena Minna kiersi myös vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan tapahtumissa, koti oli tukevasti luterilaisessa kirkossa ja perusturvallisuus löytyi Kansanlähetyksestä. Äiti oli Kansanlähetyksen aktiivi, ja Kansanlähetyspäivät olivat aina Minnan kesän kohokohta. Eri seurakunnista ja herätysliikkeistä kerätty kaveriporukka oli kuitenkin rikkaus, joka näkyi esimerkiksi koulussa, kun iso joukko uskovia nuoria kerääntyi yhdessä välitunneilla rukoilemaan. Kiusaamista Minna ei joutunut kokemaan, vaan esimerkiksi lukiossa usko herätti muissa pikemminkin mielenkiintoa ja siitä tultiin häneltä jopa kyselemään.

Voinko avioitua uudelleen?

Minna Ylimäki-Hemminki nousi avioerosta jaloilleen, vaikkei aiemmin olisi ikinä uskonut, että voisi selviytyä sellaisesta. Jälkikäteen hän on ajatellut, miten ihmeellistä oli, että Jumalalla oli varattuna jotain uutta. Tuli Panu ja tämän kolme, nyt jo aikuista, lasta.

– Kaikista kovin ja kipein juttu oli se, voinko mennä uudestaan naimisiin. Tajusin, että tuntuisi kauhealta, jos näin nuorena joudun olemaan loppuelämän yksin. Olin armollinen itselleni. Tiedän, että monet voivat olla tästä montaa mieltä, ja varmasti jokaiselle tämän kohtaavalle tämä on tosi vaikea ja kipeä asia.

Aluksi Minna oli kuitenkin kauhuissaan luottamuksen rakentamisesta uudessa suhteessa.

– Sitten ajattelin, että minuun pystyy luottamaan, eli täytyy olla maailmassa joitain muitakin, joihin voi luottaa niin paljon kuin ihmiseen voi. Tärkeä oivallus oli, että ei ihmistä voi pitää, että jos se on lähteäkseen, niin se lähtee.

Uusioperhearki on onneksi toiminut. Minna pitää Panun lapsia suurena rikkautena, ja perhetyöntekijänä ja -neuvojana työskentelevä Panu on pärjännyt hyvin Minnan nyt 20-vuotiaan tyttären ja tänä vuonna 17 täyttävän pojan kanssa.

”Piti luovuttaa hänet Jumalan käsiin”

Uutta onnea varjostivat kuitenkin terveyshuolet, kun Panun sydän alkoi reistailla.

– Siinä hetkessä piti luovuttaa hänet Jumalan käsiin. Olen oppinut siihen, että vaikka mikä se Jumalan vastaus rukouksiin olisi tai vaikka tapahtuisikin jotain, niin Jumala on hyvä ja hänellä on suunnitelmia siihenkin kohtaan, Minna sanoo.

Tärkein rukoukseni on, että tapahtukoon sinun tahtosi, mikä se onkin.

Hänellä ei jälleen ollut muita vaihtoehtoja kuin pyytää Jumalalta apua. Panun ollessa yötä sairaalassa Minna rukoili itkien lohdutusta hetkeen, jolloin hän ei tuntenut enää jaksavansa. Rukoukset saivat poikkeuksellisen vastauksen.

– Meillä oli silloin kaksi kissaa, jotka ei tykänneet ihmisistä ja juoksivat vain täällä peräkanaa. Ne olivat suoraan sanottuna tosi rasittavia, kun eivät ottaneet kontaktia millään lailla. Sinä yönä ne kissat kuitenkin tulivat, nuolivat naamaani ja nukkuivat kanssani. Ne eivät ole tehneet sitä ennen eivätkä koskaan sen jälkeen.

Nöyränä elämän edessä

Minna Ylimäki-Hemminki uskoo vahvasti siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu, Jumalalla on varattuna jotain uutta, mahdollisesti vielä parempaa.

– Mitä se elämä olisi, jos siinä olisi pelkkää onnea ja iloa. Tavallaan se, että on niitä selviytymisen kokemuksia, tuo ymmärrystä ja nöyryyttä elämän edessä.

– Minun on ehkä helppo olla uskovaisena ja sanoa, että tämä homma toimii. Uskallan puhua sen takia, että tiedän, että elämässä on haasteita ja vaikeita juttuja, mutta lohdutuskin on luvattu.

– Tärkein rukoukseni on, että tapahtukoon sinun tahtosi, mikä se onkin.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: