Omaishoitajan puhdas ja tahraton jumalanpalvelus
Moni omaishoitaja on vuosien ajan huolehtinut omaisestaan uskollisesti, kärsivällisesti ja antaen kauniin todistuksen aidosta jumalanpalveluksesta.
Omaishoitajien valtakunnallista viikkoa vietetään tänä vuonna 24.11.–1.12. Sitä on vietetty vuodesta 2003 saakka.
Omaishoitajaliiton julkaisemassa materiaalissa kuvataan omaishoitajalle tyypillistä tilannetta esimerkkitapauksen kautta: ”Joka päivä vaimo avustaa miestään ylösnousussa, pukeutumisessa, lounassopan lusikoinnissa ja peseytymisessä. Vaimo lukee uutisia ääneen, että ymmärrys maailmanmenosta ei häviäisi kokonaan. Iltapäivällä on kahvitteluhetki ja joskus otetaan ehtooteet. Iltaa kohti katsotaan TV:tä, ja oleillaan. Yö on levoton ja uni katkonaista. Ennen kuutta ollaan taas jalkeilla.”
PÄÄASIALLISESSA auttamisvastuussa läheisestään on Suomessa 350 000 henkilöä. Vaativassa ja sitovassa omaishoidossa runsaat 60 000. Mutta omaishoitajaliitto muistuttaa, että asia koskettaa jollakin tavoin jokaista: ”Voimme kohdata vakavan sairauden tai vammautumisen myös vanhempiemme tai lapsemme elämässä. Avun tarvitsijaksi voimme myös joutua itse, koska elämämme on haavoittuvaa. Siksi omaishoito, joko hoitajana tai hoidettavana, tai jopa molemmissa rooleissa, on todennäköisesti osa elämäämme jossakin vaiheessa.”
IHMISEN HAAVOITTUVAISUUS ja sitä seuraava avun tarve on aina ollut osa elämää. Lähimmäisen rinnalle asettuminen, auttaminen ja tarpeen tullen hoitaminenkin on aina ollut keskeinen korostus kristillisessä uskossa.
Jumalaa palvellaan palvelemalla lähimmäistä. Apostoli Pietari kirjoitti ensimmäiselle kristittyjen sukupolvelle: ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (1. Piet. 1:27)
Usko, joka irtoaa arjesta ja ohittaa lähimmäisen avuntarpeen, on vääristynyt ja lakannut kantamasta aidolle uskolle ominaista hedelmää.
OMAISHOITAJAN ARKI on usein kärsivällisyyttä vaativaa, raskasta ja yksinäistä. Siksi omaishoitajaliitto onkin osuvasti valinnut omaishoitajien viikon teemaksi: ”Näe, huomaa, kuule – omaishoidon monimuotoisuus.” Muidenkin ihmisten tulisi nähdä vastuunsa ja mahdollisuuksien mukaan antaa tukensa välittömässä hoitovastuussa olevien lisäksi. Tarvitaan myös yhteiskunnan tukea.
Kristillinen usko on usein historian aikana vaikuttanut yhteiskunnassa inhimillisyyden ja heikoimpien konkreettisen tukemisen puolesta. Tällaista vaikutusta tarvitaan edelleen kipeästi ja paljon. Yhteiskunnalla on oma vastuunsa kaikista kansalaisistaan. Kirkko hoitaa omaa vastuutaan poikkeuksellisen laajan diakoniatyönsä kautta.
POHJOISMAISSA herätysliikejärjestöt ovat jo vuosikymmeniä kasvattaneet omaa diakoniatyötään. Suomessakin tähän ollaan kasvavassa määrin heräämässä. Lopulta jokainen on ihmisenä ja kristittynä vastuussa lähimmäisistään:
”Jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi” (1. Tim. 5:8)
Moni omaishoitaja on vuosien ajan huolehtinut omaisestaan uskollisesti, kärsivällisesti ja antaen kauniin todistuksen aidosta jumalanpalveluksesta.
Piditkö artikkelista? Tilaa Uusi Tie itsellesi tai ystävällesi tästä.
Tutustu myös työnäkyymme alla olevan videon kautta:
